sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mistä tätä sadetta riittää?

Ei enää naurata. Tai ei oikeastaan edes enää vituta. Olo on jokseenkin turta tähän säähän. Sadetta on piisannut eilisillasta tähän hetkeen. Taitaa kohta sademittari jo tulvia yli kun koko ajan piisaa vettä taivaalta. Kun oli vielä valoisaa, olin näkevinäni, että sademittarissa olisi ollut lähemmäs 30 milliä jo. Ihanaa...

Eli päivä on ollut juuri sellainen villasukat jalassa kotona hiihtelyä pakollisia ulkoiluja lukuunottamatta. Aikaansaannoksetkin ovat samaa kaliiperia. Eipä juuri mitään. 
Telsun tuijottelua on tullut harrastettua, onhan tänään ollut formula-päivä. Siinä sivussa olen sitten heilutellut kudinpuikkoja siten, että työkaverin Frilla-huivi tuli alusta loppuun valmiiksi ja voinkin sen huomenna hänelle kiikuttaa. Lisäksi edistin taas ikuisuusprojektiani eli tuota torkkupeittoa, joka on kesän ajan ollut miltei kokonaan telakalla. Ihan vaan sen takia, että se on niin perkeleen kuuma tekele kun se alkaa olla jo loppupuolella eli valmis osa lämmittää kivasti kinttuja kun sitä kutoo. Ehkä se jouluksi valmistuu. Niin ainakin toivon ja se on myös vakaa aikomus.

Mitään muuta erityistä en ole tänään aikaiseksi saanut, sillä uroteoksi tai aikaansaannokseksi tuskin lasketaan tiskikoneen täyttöä ja käynnistämistä. Aamulla heräsin jo ennen yhdeksää, vaikka olin mennyt todella myöhään nukkumaan. Perkele. Olisin ihan mielelläni nukkunut vaikka tunnin kauemmin, mutta väkisinmakuu harvemmin onnistuu. Hetken kuuntelin sadetta ja hiippailin alakertaan kahvinkeittoon. Siippa ja koirat jäivät kellumaan unten maille.

Syysmasennus alkaa selkeästi vallata alaa. En ole jaksanut edes asuntomyynti-ilmoituksia lukea tämän päivän Hesarista, vaikka se kuuluu aina sunnuntaiohjelmaani. On kuulunut jo kauan aikaa, myös silloin kun ei ollut mitään mahdollisuuksia edes haaveilla oman kodin ostosta. Se on vain hyvää viihdettä. Samalla tavalla sitä tulee lukeneeksi kuolinilmoituksia. Aikaisemmin niitä luki uteliaisuuttaan, mutta nykyään voi lukea jo vähän sillä silmällä, että saattaa joukossa olla joku tuttukin. Tiedän, ihan typerää hommaa, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa.

Jälleen on yksi viikko paketissa. Aika juoksee kuin hirvi ja kohta on jo joulu.
Ja tätä pimeässä, sateessa ja mudassa rämpimistä riittää vielä pitkäksi aikaa ennen kuin koittaa jo siperiamainen talvi. Tosi ihanaa.
Tämän tiedostaen pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja roudata pihakalusteet varastoon viimeistään ensi viikonloppuna. Realistina täytyy todeta, että eihän sitä jaksa arki-iltana tehdä, sillä tunnen itseni ja Siippani myös.

Siispä kohti uutta työviikkoa ja odotellen seuraavaa viikonloppua. Minulta luontuisi oloneuvoksena olo oikein hyvin, mutta valitettavasti sellaiseen ei ole varaa.  

6 kommenttia:

  1. No olethan sinä saanut paljon aikaan, monella se on mennyt tämäkin päivä maatessa. Syksy - niinkuin talvikin - on perseestä; ensin tulee vettä ja on pimeää, sitten alkaa se valkoinen helvetti. Vaikka en varsinaista masennusta podekaan (en ainakaan tunnusta) niin kyllä tämä alkava pitkä pimeys vie mielen matalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis syksy on eniten perseestä! Sitä ehtii niin monta kertaa miettiä, että kuinka pitkään tätä kurapaskaa riittää (koirien ulkoilu) tai sitä, että kuinka pimeää voi olla.
      Mä olen vanhemmiten joutunut myöntämään itselleni, että jonkun sortin kaamosmasennusta on. Yritän ehkäistä sitä edes vähän kirkasvalolampulla, mutta kun senkin käyttö tuppaa aamutuimaan vituttamaan kun se on niin, noh, kirkas! ;D

      Poista
  2. Vaaka-asennossa minäkin vietin enimmän osan pyhäpäivästä, ihan suunnitelmieni mukaan. Illalla kun hevoset olivat jo tallissa, heittäydyin soffalle ja katsoin melkein kokonaan tanssikisat. Wohhou, nyt on melkein tämän vuoden telkkakatselukiintiö saavutettu.

    Yhdyn yllätodistaneeseen Pepponeen; syksy ja talvi ovat kaikessa kylmyydessään ja märkyydessään ihan penaalista. Ja se pimeys, se vie ihmiseltä järjen. Nyt jo sylettää edessä odottava pimeyden musta aukko. Vasta maaliskuussa helpottaa... hyi ja yöks.

    Aurinkoiset, kuivat syksypäivät ovat ihania eikä pikkupakkasessakaan ole mitään vikaa. Ja ei, arki-lltoina ei ihminen kykene puutarhakalusteita eikä muita juttuja varastoimaan. Ne ovat juurikin niitä viikonloppujen hommia. Meilläkin odottavat vielä ulkona, sopivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, mulla ei ole tota tanssikisaa korkattuna! Ehkä sitten jonain sunnuntaina kun ei ole mitään muuta.
      Mutta eilen korkattiin vuoden maajussien riiuuhommat. ;)

      Oliskin aurinkoista ja kuivaa, mutta hei, se melkein 50 milliä puolessatoista vuorokaudessa ei tosiaan edes hymyilyttänyt.

      Poista
  3. Tykkään lukea blogiasi, kun tämä on niin positiivinen. Oikeesti, siis tuntuu todella hyvältä ajatella juuri niin, että kohta se loska on ohi ja Joulu jo ovella ja siperiatalven jälkeen... KOITTAA KEVÄT taas. Niin, aika tosiaan kuluu nopeesti, ja näin haluan syksyllä ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vittuiletsä? ;D
      No ei vaan, eihän sitä ajatusta pimeydestä ja loskasta kestä jos ei ajattele, että se on pian ohi. Kyllä sinne synkistelyyn ehtii upota moooonta kertaa vielä tässä syksyn aikana.
      Vaikka positiivisuus on perseestä eikä pessimisti pety ikinä, niin välillä pitää yrittää olla pirtsakkana. ;)

      Poista