sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Metsään on tullut jo syys

Ja sen kyllä huomaa! Metsätiellä rapisevat haavan lehdet ja tuoksu on kovin syksyinen. Hassua, kesällä haapa havisee ja sen lehdet vapisevat (sanonta vapisee kuin haavan lehti on kyllä aika osuva), ja syksyllä se sitten rapisee. Monipuolinen puu, selkeästi. ;)

Vaan vielä paremmin syksyn saapumisen on huomannut ihan kotona parina aamuna. On nimittäin ollut melkoisen viileää kun lämmitys ei tietenkään vielä älyä mennä päälle ja yöt ovat olleet ilmeisen kylmiä. Hätäratkaisuna laitoin eilen pesuhuoneen ja vessan lattialämmityksen päälle, että on edes jossain lämmin.
Niin ja kai sitä voisi ottaa jo peitonkin käyttöön pelkän lakanan tilalle...

Siippakin sitten kotiutui eilen työmatkaltaan ja kuin ihmeen kaupalla ehtivät molempiin koneenvaihtoihinsa, vaikka aikataulu oli todella tiukka! Lentokentällä ovesta pöllähti hieman pöllämystyneen oloinen trio kun olivat matkustaneet noin puoli vuorokautta. Älytön reititys oli mielestäni, mutta kai se sitten oli halpakin. Kaksi kolmesta onnistui saamaan jonkin sorttisen ruokamyrkytyksen ja sen myötä matkustaminen olikin kuulemma tosi kivaa. Kaikkihan me tiedämme, kuinka kivoja lentokoneiden vessat ovat. Luulen tosin, että kyllä sillä kolmannellakin oli pakki sekaisin, ei vaan kehdannut ääneen kertoa moisia eritejuttuja. ;)

Juniori oli niiiiiiin iloinen kun Siippa tuli kotiin. Sehän on mitä suuremmassa määrin Siipan koira eikä vähiten siksi, että se osaa kietoa Siipan tassunsa ympärille kovin helposti. Meikäläinen on sen silmissä ikävä ämmä kun en suostu ihan jokaiseen kotkotukseensa. Tai oikeammin en suostu mihinkään. Ilmeisesti kuitenkin Siipan paluu luettiin ansiokseni, sillä olen saanut osakseni monta halausta Juniorilta kuluneen vuorokauden aikana. 

Meikäläinen on myös saanut mahtavan syysflunssan. Jihuu... Töihinpaluun myötä sain viime viikolla huomata, että yhdellä jos toisellakin oli kunnon räkätauti. Loppuviikosta itselläni vähän kurkkua karhensi, mutta se meni päivässä ohi ja typerästi kuvittelin, että se oli siinä. Juu, ei ollut.
Eilen oli vähän klesa olo, mutta tänään on ollut ihan flunssainen ja tukkoinen olo. Viluttaa ja hiikoiluttaa vuorotellen, joten lämpöä varmaan on vaan en ole jaksanut mitata. Keuhkoputkesta ahdistaa, päätä ja silmiä särkee eikä jaksa tehdä mitään.

Aion hoitaa tautia muinaisin keinoin eli menen saunaan. Tauti joko paranee tai pahenee, niin siinä yleensä käy. Viinaa en nyt kuitenkaan taida käydä juomaan näin pyhäiltana. Tervantuoksua voin laittaa löylyveteen, vaikka ehkäpä eukalyptus olisi parempaa tähän kohtaan.

Taidanpa lopettaa tämän horinan kun ei tässä ole päätä eikä häntää. Katsotaan jos huomenna irtoaisi jotain järjellistä.

Tervetuloa lukijankuntaan mukaan peppone! :)

JälkiJuttu:
Puutarhatontulla on joku agenda... Ovat tässä viikon verran parkkeeranneet toista autoaan vieraspaikalla ja oma ruutu seisoo tyhjänä kun ykkösauto seisoo sitten kadun varressa. En ymmärrä. Yrittääkö se provosoida vai mikä tässä on homman nimi?

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti se flunssa lähtee. Jos terva ja sauna tehoais. Puutarhatonttujen ajatuksenjuoksua ei kukaan ymmärrä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna helpotti oloa vähän. Ainakin sain nukuttua.
      Raahauduin töihin koska oli pakko ja taidan karata iltapäiväksi kotiin huilimaan. Ajatus kulkee kokkareissa ja köhityttää.

      Puutarhatontuista (ja erityisesti tästä yhdestä) olen kanssasi samaa mieltä. :)

      Poista
  2. Jep, flunssa taitaa olla aika pahalla mallilla jos puutarhatontut veivaavat autojaan parkkiin, joten tällä kohtaa suosittelen melko reipasta alkoholinkäyttöä vaikka sunnuntai onkin. Nyt ei meinaan taida pelkkä sauna auttaa noihin halluihin. Eikä siinä mitään menetä vaikkei flunssa viinan avulla lähdekään, saavatpahan tontut juttuseuraa muuusta pikkuväestä jota alkaa silmissä vilistämään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *reps* :D :D
      Juu, onhan se niinkin. Tämä puutarhatonttu ei vaan ole keraaminen eikä asu meidän takapihalla, vaan sillä on ihan oma asunto tuossa naapurissa. Mutta se näyttää ihan puutarhatontulta, siitä moinen nimitys. ;)

      En kuitenkaan sortunut viinan kanssa läträmään, vaan yritin ihan käsiapteekkikamalla edetä.

      Poista
  3. Pepponella hyvät neuvot :D

    Karheaan kurkkuun antaa ensiapua hunaja. Sitä vaan lusikallinen kurkkuun ja hitaasti sulamaan.
    Sinkki on toinen jota kannattaa buustata ihan kunnolla. Ja sitten ne perustropit, echinaforcet sun muut munkintipat. Paitsi jos olet kaikille allerginen.

    Tsemppiä alkavaan viikkoon. Lepää aina kun voit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hunajaa? Mielenkiintoista, pitää kokeilla.
      Joo, sinkkiä pitäis napata, mutta joku on taas unohtanut ostaa lisää loppuneiden tilalle. Echinaforcesta saan inhonväristyksiä ihan pelkästä ajatuksestakin. Brrhhh.... :-/

      Poista