Kuin spitaalinen

Tilasin viime viikolla ajan ihotautilääkärille. Pääsen sinne vasta kahden viikon kuluttua useammastakin aikataulusyystä johtuen.

Tilasin ajan, koska psorini on vähitellen pahentunut ja vallannut alaa. Aiemmin saamani reseptisalva ei tunnu enää tehoavan samalla tavalla kuin ennen, joten jospa saisin jotain uutta myrkkyä tilalle. Perusvoiteilla käsketään rasvata, mutta niiden suoma helpotus on kovin väliaikainen. Melkein paremman tuloksen saa aikaiseksi pesemällä merileväsaippualla tai mineraalisuolalla.
Toivottavasti tämä lääkäri suhtautuu asiaan oikealla tavalla. Viimeksi kun halusin uusia rasvareseptin, näytin ihottumaani työterveyslääkärille (siis ihan yleislääkäri) muun käynnin yhteydessä. Tämä, rajan takaa rekrytoitu naislääkäri, tuumasi, että ei näytä pahalta, mahdatko moista reseptiä tarvitakaan... Kirjoitti sentään kun ruinasin ja todistelin, että olen sellaista ennenkin saanut.

Havahduin tähän taudin eskaloitumiseen palattuani kesälomani kakkososuudelta. Eräs työtoveri totesi, että kylläpä kätesi näyttävätkin nyt pahalta. Joo, olin kyllä huomannut, että ihottuma on levinnyt, erityisesti oikeassa kädessäni ja että yhä enenevässä määrin raavin, raastan ja revin tautikohtia sillä tuloksella, että ne näyttävät vielä kamalammilta. En nyt halua järkyttää ketään laittamalla tänne kammokuvia tai linkittämällä niihin. Jokainen voi itse tehdä kuvahaun jos haluaa nähdä karmeita iho-oireita. 

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että psorini on (ainakin toistaiseksi) pysynyt poissa mm. kasvoista. Päänahkani kyllä oirehtii, mutta siihen löytyy onneksi shampoota ja hoitoainetta.

Tiedän myös, että stressi sekä töissä tapahtuva paperinpyöritys pahentavat asiaa. Kätöseni saattavat olla hyvinkin "terveen" näköiset vaikkapa lomalla, mutta päivä töissä muuttaa kaiken.
Geeniperimä lienee hyvin voimakas, sillä veljelläni on ollut lapsesta saakka atooppinen iho, joka sitten aikuisiällä muuttuikin psoriksi.

Aiemmin ajattelin aina, että minua eivät ihmisten ihmettelyt ja suorastaan kauhistelut paljoa hetkauta. Asia kun on kuitenkin aika selkeästi selitettävissä eikä taatusti tartu kosketuksesta tai mahdollisista eritteiden vaihdoista.
Vaan nyttemmin kun ihottumaläntit heloittavat kuin se kuuluisa mulkku vehje kuutamolla, olen huomannut välillä suorastaan piilottelevani käsiäni jos näen jonkun katsovan inhoten tai kauhistellen tai muuten vaan pitkään. Turhaahan se on, tämä tauti ei parane ikinä, siihen ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voidaan lievittää. Sen kanssa on vaan elettävä. Mutta kyllä siinä kieltämättä vähän spitaalinen olo tulee tuollaisia reaktioita havaitessaan. 

Asia selkeästi on nyt ruvennut vaivaamaan, sillä viime yönä tauti pääsi uniini asti. Unessa minkkiturkkiin ja kettupuuhkaan pukeutunut "paremman kultalusikkaväen" edustaja kieltäytyi asioimasta kanssani, koska "sehän sairastaa jotain tarttuvaa tautia". Unessani olin siis jonkun sortin asiakaspalvelija (myyjä, kassa tms.). Pelottelin minkkiturkkivosua viemällä kämmenselkäni lähelle naamaansa ja uhoten "varo vaan ettei tämä tartu!" 
Episodin lopputulemana esimies antoi kaksi vaihtoehtoa: käytät hanskoja tai eroat...

Ei tarvitse olla kovin kummoinen unien tulkitsija tietääkseen mistä tuo uni tuli...

Ja kun nyt ajanvaraushommiin ryhdyin, niin tänään varasin sitten koirankuljetusvälineelle huoltoajan. Vaikka se seisookin valtaosan ajasta toimettomana (tai ehkä juuri siksi), on se hyvä huoltaa kuitenkin.
Samalla tulin pohtineeksi, että voisi kai sitä yrittää kaupitella jollekin. Sille ei ole oikeastaan enää tarvetta kun on vaan kaksi koiraa, jotka mahtuvat mainiosti uuden kulkupelin takapaksiin. Ja seuraava mahdollisesti huusholliin tuleva koira on sitten sen verran pieni, että saa luultavasti matkustaa boksissa takapenkillä.
Lisäksi ne tilanteet, jolloin tarvitsemme kahta autoa, ovat todella harvinaisia. Koirankuljetuksen sijaan hoppa on toiminut enemmän tavaroidensiirtovälineenä viime aikoina. 
Enkä edes oikein muista, koska olisin viimeksi sillä ajellut pitempää pätkää... Viime viikolla kävin kyllä lähikaupassa särvintä hakemassa kun olin kipeänä enkä tuntenut oloani niin hyväksi, että olisin kävellyt.

No, huolletaan ja katsotaan sitten, mihin torille tai pörssiin sen voisi myyntiin nakata. Tai jos joku tietää jonkun, joka tarvitsee vähän ajetun, pienen pakettiauton, jonka takaosasto on villoitettu ja vaneroitu, niin saa ottaa yhteyttä. Myydään vain hyvään kotiin hyrisemään ja iloa tuottamaan. :)

Vielä pitäisi rohkaista mielensä ja tilata aika hammaslääkärille... Se onkin sitten ihan oma juttunsa. Jos olen muutenkin huono menemään lääkäriin (tyyliin: "Ääh, kyllä se pää tuossa kainalossakin vähän aikaa kulkee, lääkärissä käydessä tulee vaan kipeämmäksi."), niin hammaslääkäriin meno onkin sitten monin verroin hitaampaa. Arvasitte oikein, olen kovin hammaslääkärikammoinen, kiitos kaikkien lapsuuden kokemusten.