lauantai 15. syyskuuta 2012

Kamalan ihanaa

Ja samalla ihanan kamalaa.

Tämän armaan flunssan myötä on jäänyt se hyvin aloittamani "hikikävely" taka-alalle, sillä en todellakaan halua mitään mukavia jälkitauteja kuten vaikka sydänlihaksen tulehdusta. Ja tämä lenssu on sitkeää laatua, vieläkin on niin miehekäs yskä, että oksat pois ja osa rungosta. Ja kurkunpää on todella kipeä. Jos ei ala asettua, niin pakko kai se on lähteä lääkärin ihmeteltäväksi. 

Mutta se mikä oli ihanaa, oli tämän päivän puuhastelu. Lähdimme Siipan kanssa sienimetsään ihan sillä perusteella, että toissapäivänä poimin tuosta meidän "puolen hehtaarin" metsästä semmoiset puoli litraa suppilovahveroita ihan koiranulkoilutuksen lomassa. Niinpä arvelimme, että jos täällä on, niin kai siellä normaaleilla sienestyspaikoillakin on. Toiveenamme oli saada edes lihamurekkeen kanssa soossiin sienet. Taisimme olla hieman vaatimattomia toiveissamme...

Sonnustauduimme liikkeelle iltapäivän puolella ja yritimme olla toivomatta liikoja. Arvelimme, että kaikki aamunvirkut hullut ovat jo käyneet metsän tyhjentämässä.
Ajoimme tuttuun paikkaan ja hilppaisimme metsään. Itse asiassa sinne samaan pusikkoon, jossa viimeksikin kävimme ja siitä reissustahan ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Mutta nyt. Siis vaikka näki, että siellä oli käyty, ainakin kääntelemässä matoisia tatteja, niin suppilovahveroita riitti. Törmäsimme paikkaan, jossa pelkästään katsetta kääntämällä näki suppiksia ihan silmänkantamattomiin. Ja siis sellaisia keskikokoisia. Lisäksi löytyi pari mielettömän kokoista kätköä, joissa oli todella ISOJA suppiksia. 
Sieniä oli niin paljon, että oli helppo sivuuttaa pienimmät ja jättää ne kasvamaan poimien vain suurimmat mukaan. 
Molemmilla oli pitkäripaisen kassi pitkälti yli puolillaan ja enemmänkin olisi tullut, mutta emme vain jaksaneet. Metsässä olimme noin 1,5 tuntia. Suppisten lisäksi löysin pari tattia sekä orakasta soosin jatkeeksi.
Eikä tällä kertaa tuntunut olevan hirvikärpäsiäkään ihan niin paljoa, mutta ehkä se johtui pienestä tuulesta ja siitä, että ei ollut yhtä kuuma kuin viimeksi.

Autolle palatessamme oli auton vieressä todella kaunis kuparinvärinen vaskitsa. Olisi melkein pitänyt ottaa kuva. Avitimme sen pois tien reunasta, että ei pääse heti hengestään. Toivon mukaan jatkoi matkaansa kohti metsää autotien sijaan.

Se, mikä sitten on ihanan kamalaa moisen sienisaaliin jälkeen on se meikäläisen pilkunnussimisominaisuus. Siis putsatessa sieniä olen ehkä hieman liiankin tarkka. Mutta ajatus suppissoossissani olevasta "suppismadosta" tai siitä mustasta ötökästä on suorastaan sietämätön. Siksipä minun pitää putsata sienet suurella pieteetillä ja huolehtia siitä, että kaikki onttovartiset tulevat halkaistua. Ja ei, en luota kehenkään muuhun tässä tehtävässä. 
Niinpä olen tämän päivän saaliista putsannut tähän mennessä noin neljä litraa ja vielä olisi muutama jäljellä. Pakko oli luovuttaa ja jättää loput huomiselle kun ei vaan jaksa eikä selkä kestä tiskipöydän ääressä kökkimistä.

Päätimmekin suunnata ensi viikonloppuna uudelleen samoille mestoille. Niin paljon siellä oli pientä suppista tuloillaan. Pakastin täyteen herkkuja, nam. :)
Siitäkin huolimatta, että siivoaminen on aina megalomaaninen urakka.

Oli minulla jotain muutakin, mutta en nyt yhtään muista mitä, joten olkoon. Jään vaan hehkumaan sienifiiliksissäni ja olen totisesti punaviinini tänään ansainnut. 

10 kommenttia:

  1. Kai sulla on vielä suolapussikin, mistä hieroa tavaraa haavoihin ? Poden ärsyttävää ei-kuumetta-mutta-rutosti-oireita -flunssaa, kun mies puolestaan hengailee kesäpaikalla. Olisin niin halunnut suppisjahtiin minäkin. No, parantelen tautia sitten valkkarilla, koska punaviinistä saan ihan hirveitä jälkijäristyksiä nykyään. Ei tästä elämästä näytä tulevan hevon helvettiä.

    VastaaPoista
  2. No hö, Nollis. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. :-/
    Mullakin lämpöä pukkas vasta monen päivän semisairastamisen jälkeen. Mutta tiukassa on tämä tauti tosiaan.
    Sano TM:lle, että menee sieneen kun kerran kuhkii siellä kesäpaikalla. ;)
    Ja hyvä että edes valkkaria voi ryystää. Kyllä se elämäkin siitä sitten taas, vaikka tiedän kyllä tunteen...

    VastaaPoista
  3. Suppiksia meillä ollut joka vuosi tosi paljon ja olen kuivattanut ne. Menevät pieneen tilaan ja saa monta soossia. Ihan ylitarjontaa ollut. Muttei parane valittaa. Olisin toivonut kunnon tattejakin, mutta madot pilanneet vissiin jo kaikki. Paranemisia flunssasta toivoen.

    VastaaPoista
  4. Tsompi, täällä olemme yhtä vuotta lukuunottamatta saaneet kohtuullisesti suppiksia, mutta tänä vuonna taitaa tuulla ennätyspaljon.
    Mä olen kuivannut joskus takavuosina kun niitä tuli kassitolkulla. Se on kätevää, mutta sit haisee koko kämppä sieneltä kun niitä höyryttelee. :-/

    VastaaPoista
  5. Hävettää oikein tunnustaa että olen niin laiska, etten viitsi lähteä metsään rämpimään (vaikka asunkin keskellä sellaista!) vaikka pidän sienistä yli kaiken. No, onneksi olen saanut niitä hommattua sillä oikein laitettuna sienisafkat hakkaavat monet liharuuat, kyllä se vaan näin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se sienestys ole kaikkien juttu, vaikka kuinka a) tykkäisi sieniä syödä b) asuisi keskellä skutsia. :)
      Itse olen löytänyt sienestyksen ilon vähän vanhemmalla iällä. Metsässä kuljeskelu on todella rauhoittavaa ja kun sivutuotteena saa evästä jemmaan, niin mikäpäs siinä.
      Sienistä on moneksi, nam!

      Poista
  6. Ooh, mekin olimme eilen sienimetsällä. Vakipaikassa suppikset olivat vielä vauvan pikkurillin kokoisia, mutta löysin monta ISOA ja melkein täysin puhdasta herkkutattia.. Voi sitä onnea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja me löydettiin vaan muutama tatti, mutta ne olivat melkeinpä kadonneet jo parempiin suihin (eli etanoille & muille), vaan vähän sai niistä makua mukaan soossiin.
      Mutta niitä suppiksia! Niitä tosiaan riitti. Hyvä harrastus, saa raitista ilmaa ja samalla ruokaa ihan ilmaiseksi. :)

      Poista
  7. En ole täällä vielä törmänyt suppisapajaan. Onneksi saan niitä pahimpaan tuskaan vaikka kauppahallista.
    Sinä onnenpossu jolla pakastin tursuaa sieniherkkuja :D

    Ja ei, röhätautisena EI pidä lähteä liikkumaan hikirajoille. Ei ollenkaan. Hissukseen vain ja hyvällä mielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidän kanttarellit on mallia "poimin ihan ite, Prismasta!" ;D
      Niitä kun ei meidän puolen hehtaarin metsästä löydy ja jos joku onneton yrittäisi kasvaa, niin sille on sen sata ottajaa.
      Kiva on talvella nassuttaa itse poimittuja suppiksia ja muistella, kuinka kiva niitä oli poimia.

      Tänään jo luulin, että röhä olisi paranemaan päin, mutta väärässä olin. Yskä pysyy kurissa niin kauan kun on hiljaa, mutta vähän jos jotain puhelee, niin jo alkaa rykiminen. Sentään nyt irtoaa jo jotain yskiessä...

      Poista