Kaikenlaisia addiktioita

Kyllä ihminen on hullu, oikeasti.

Menimme tänään taas sienimetsään. Sovimme oikein etukäteen, että mitään miniminisuppiksia ei sitten oteta, ainoastaan isoja ja suurempaa keskikokoa, että ei ihan mopo lähde käsistä.
Juu ei lähde... Vaikka kuinka yritti olla huomioimatta niitä pienempiä, niin kyllähän sitä taas Alkon kassin sangat venyivät poispäin tullessa ja varmasti oli seassa sitä pienempääkin. Niin, sienestäähän ei voi millään muulla kuin Alkon muovikassilla. Muilla muovipusseilla ei tule koskaan yhtä hyvää sienisaalista. ;)
Ja vaikka kassi jo tursuili sieniä, niin eihän sitä, helvetti soikoon, voinut vaan kävellä katse kaukaisuuteen luotuna kohti autoa. Ei, piti kulkea katse maassa, etsien vielä sitä yhtä loistavaa apajaa ja vielä yhtä ja ja ja... HULLU!!!

Tähän mennessä olen putsannut noin puolet keräämistämme sienistä, loput on pakko jättää huomiselle kun ei selkä kestä enempää yhdellä kertaa.
Tuloksena tähän mennessä viisi litraa putsattuja suppiksia, yksi tatti ja kolme orakasta. Niin ja yksi hämähäkki (näytti ristilukilta) sekä viisi etanaa *yök*.
Putsaaminen kyllä sujui nyt joutuisammin kuin pari viikkoa sitten kun saalis oli vähän isompaa kaliiperiä. Ja tällä kertaa näimme metsässä yhden ihmisenkin! Yleensä siellä ei näe yhtään ketään, vaikka tienvarsi on täynnä autoja. Metsä on onneksi iso ja kaikille halukkaille riittää saalista, ainakin tällaisena runsaana sienivuotena.

Sienestys on kuin jotain huumetta, oikeasti. Siitä etsimisestä ja megasatsin löytämisestä saa jonkun ihmellisen euforisen tunteen. Eikä sitä pysty lopettamaan, ei, vaikka järki sanoo, että tämä kyllä riittää seuraavan kahden vuoden sienisoosseihin ja -piirakoihin kevyesti. 
Siippa jo sanoi, että enää ei tarvitse mennä metsään, mutta meikäläinen hullun kiilto silmissä tuumi, että voisihan sitä vielä mennä, ihan vaan raittiin ilman vuoksi ja samalla vähän poimia sieniä... UMPIHULLU siis!!!

Olen löytänyt itsestäni yhden uudenkin addiktion. Nimittäin Innocent-merkkisen appelsiinimehun. Se on ihan liian hyvää. Ja valitettavasti sitä ei saa siitä vihreästä hypermarketista, jossa yleensä asioimme. Pitää mennä kilpailevaan hypermarkettiin. Ostankin sitten useamman pänikän kerralla kun käyn. Addiktio ei ole vielä niin paha, että olisi pakko varta vasten mennä sitä hakemaan.
Mutta kaiholla ajattelen taas Brittein saarta. Sieltä sitä samaa mehua saa myös pienemmässä, kerta-annoskoossa. Ja se on hyvää, ilman lisättyä sokeria. Sitäpaitsi joka satsissa on aina joku hassu elukkakuva pullon kyljessä.

Ai niin, perheenlisäys. Juu, ehkä ensi keväänä voisi perheeseemme liittyä uusi koiranpentu. Suurin este eli Mummeli-koirahan on jo poistunut. Noiden kahden vanhan pierun närvi kestänee pennun kotkotuksia. Kasvattaja-ystävän kanssa käytiin jo lyhyt keskustelu, jossa hän kertoi aikovansa astuttaa loppuvuodesta sen yhden kivan nartun ja meikäläinen totesi, että selevä, ukko puhutteluun. Siipalle kerroin, että tällaista olisi luvassa. Miehen mieli luonnollisesti järkkyi, mutta eiköhän lopputulema ollut kuitenkin positiivinen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään. Ja palataan asiaan, mikäli aihetta on. :)

Nyt nakkaan aivon narikkaan ja vietän loppuillan tekemättä mitään. Eiköhän se ole ihan ansaittu moisen saalistuksen jälkeen.