Hiljaista

Siippa siis lähti työmatkalle ja nyt havahduin siihen, kuinka hiljaista täällä huushollissa on. Hassua, olen jotenkin ajatellut, että emme me keskenämme mitenkään yltiöpäisesti metelöi tai juttele jatkuvalla syötöllä. Ja niin se onkin, hiljaisuutta mahtuu taloon, vaikka molemmat ovat kotona.

Mutta tämä on erilaista hiljaisuutta kun olen yksin. Tuntuu siltä, että kämpän nurkat pidättävät hengitystään ja koirat ovat koko ajan herkällä korvalla kuuntelemassa, että koskas se Daddy tulee kotiin. Juniori heilahtaa melko helposti keittiön ikkunaan kytikselle jos kuuluu "lupaavia" ääniä vain pettyäkseen joka kerta. 

Itse olen aivan liian tottunut Siipan vieressä nukkumiseen (kuorsaamisestaan huolimatta), että poden aina jonkin sortin unettomuutta Siipan ollessa poissa. Eli jos ukko olisi matkoilla vaikka kuukauden putkeen, niin minä muuttuisin zombiksi.
Niinpä viime yönäkin ensin kekkaloin netissä surffaillen ja töllöä tuijotellen kunnes hokasin, että kello oli ihan vitun kamalan paljon arki-illaksi ja koiratkin piti vielä käyttää iltapissallaan.
Pieni happihyppelyhän piristi kummasti, mutta päätin kuitenkin siirtyä yläkertaan nukkumattia jututtamaan. Juu, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Plan A: pisulle, pesulle ja nukkumaan. Suunnitelma A:n toteutuma: pisulle, pesulle ja töllö auki. No niin, siinä sitä sitten tuijottelin jotain hömppää, mitä nyt keskellä yötä sattuu tulemaan eikä nukkumattia näkynyt missään.

Vihdoin sammutin valot oletuksella, että kyllä se uni sieltä tulee... Pyörin ja kierin, huokailin ja vääntyilin. Tuli se uni joskus, mutta kyllä jäivät lyhyeksi viime yön unet. Siis muutoinkin nukun lyhyitä unia arkiöisin, mutta tässä taisi tulla pohjat.
Aamulla sitten venyin, vanuin ja vatuloin sillä tuloksella, että tuli ihan saatanallinen kiire. Niin kiire, että lähtiessä unhotui takkikin kotiin. Onneksi sille ei suurta tarvetta ollut kun autossa on lämmitys ja parkkipaikalta lyhyt matka byroon suojiin. Eikä satanut. Tai jos olisi satanut, olisin saattanut huomata takin puuttumisen tuossa kotiovella. Ehkä. :D

Tämä hiljainen talo saa myös aina mielikuvitukseni laukkaamaan. Etenkin kun pimeä laskeutuu ja tuolla metsän puolella ei näy kuin pimeää. Olen tasaisin väliajoin täysin vakuuttunut siitä, että joku kirvesmurhaaja hyökkää ikkunasta sisään. Tai täällä alakerrassa istuskellessani olen ihan varma, että joku liikkuu yläkerrassa... Toisinaan iltasuihkussa seistessä mieleen hiipii karmiva ajatus, että saunan puolella pimeässä lauteiden alla vaanii joku...
Jep, johan sitä laulussakin sanotaan, että "köyhän kansan huvitus on vilkas mielikuvitus". Välillä se vaan on vähän turhankin vilkas.

Nurinkuristahan tässä on se, että olen taatusti asunut vaarallisemmissa paikoissa kuin tämä nykyinen lintukoto, mutta missään muualla mielikuvitukseni ei ole laukannut samalla tavalla. Ehkä olen tullut vanhaksi pelokkaaksi muoriksi tai sitten olen aivan liian tottunut siihen, että Siippa on aina lähettyvillä ja turvana. 

Toisaalta välillä on ihan kiva olla yksin. Tai no, kolmin kun koirat ovat kuitenkin seurana. Mutta kuitenkin yksin, tiedätte mitä tarkoitan. Saa katsoa telkkarista mitä haluaa ja koska haluaa ilman kompromisseja. Tai olla katsomatta. 
Pääsääntöisesti olen oikein iloinen ajasta, jonka saan viettää Siipan kanssa, vaikka välillä pitää vähän valittaakin. Ihan vaan muodon vuoksi.