sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Maahanpanijaiset

Viikonlopun ohjelmaan on kuulunut niinkin hauskaa tekemistä kuin hautajaiset. Tai siis siunaustilaisuus, koska vainaja tuhkataan ja uurna lasketaan toisella paikkakunnalla olevaan sukuhautaan joskus ensi kesänä. Tulipa nyt opittua sellainenkin asia, että hautausmaan puolesta tuhkaa säilytetään vuosi.

Kyseessä oli naidun suvun puolelta olevan henkilön hautajaiset siunaustilaisuus. Paikkana Helsingin liukuhihna tähän hommaan eli Malmin hautausmaa. Että ei tarvinnut edes kovin kauas läheteä.
Tunsin vainajan, mutta en voi sanoa, että hän oli minulle mitenkään erityisen läheinen ihminen, vaikka jouduimme hänen asioitaan hoitamaankin jokunen vuosi sitten. Niinpä minulla oli oiva tilaisuus tarkkailla sekä saattoväkeä, että pappia.

Kappeli oli pieni ja saattoväkeä oli sellaiset parikymmentä tyyppiä. Saattoväessä oli eräs varsin kovaääninen rouva, joka kailotti papin kanssa kilpaa uskontunnustusta ja isä meidän -rukousta. Oman mausteensa hommaan toi se, että hänen rytminsä oli hieman kiivaampi kuin papin, joten homma kuulosti hassulla tavalla kaksiääniseltä. Kanttorin kanssa rouva myös veisasi kilpaa, korkealta ja kovaa. Ja eihän siinä mitään, muu saattoväki oli aika hiljaista laulusakkia, vaikka ihan tutut virret olivat kyseessä. Itselläni kuivasi suuta ihan armottomasti ja puolet veisuusta tarttui kurkkuun. Veisasin silti, niin on opetettu.

Jossain kohdassa pohdin, että kuinkahan synkkää porukkaa ne hautausmaan vahtimestarit ovat. Kaiken aikaa katselevat murheen murtamia ja itkeviä ihmisiä ja siirtelevät ruumisarkkuja kappeleihin ja kappeleista pois. 

Pappi oli vähän kökkö ja jotenkin töksähteleväinen. Huomasi myös, että oli ollut vaikea keksiä kovasti positiivista sanottavaa vainajasta, joka käytännössä eli miltei erakkona omissa oloissaan radiota kuunnellen.

Siunaustilaisuuden jälkeen tietysti kahviteltiin ja muisteltiin vainajaa. Naidun suvun puolella on pari mukavaa tyyppiä, joita tapaan ihan mielelläni, joten menihän siinä rattoisasti pari tuntia lörpötellessä. Ehdotin myös, että seuraavat sukubileet voisivat olla vähän iloisempaa sorttia. Jos joku vaikka keksisi järjestää häät. Saapa nähdä.
Pappikin oli muistotilaisuudessa, mutta en ole ihan varma sanoiko koko tilaisuuden aikana mitään. Poislähtiessään muisti sentään toivottaa kaikille Jumalan siunausta...

JälkiJuttu:
Tämän kirjoituksen myötä tuli täyteen 500 postausta! Että aika paljon olen tuutannut huttua luettavaksenne parissa vuodessa. Taidanpa jatkaa valitsemallani tiellä. ;) 

15 kommenttia:

  1. Mulla on yksi tuttava, joka suntioina hoitaa juuri nuo vahtimestarinkin hommat. Aivan hulvaton tyyppi, josta ei koskaan ammattia osaisi arvata :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan menee, synkkä duuni vaatii kepeän mielen. :)

      Poista
  2. Onnittelut viissatasesta. Mulla kolmessa vuodessa tuli viime viikol tonni täytee... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, mä huomasin, että teillä oli lettukestit sen kunniaksi. :)
      Mun täytyy tiivistää tahtia, että pääsen edes lähelle tonnia per kolme vuotta. :D

      Poista
  3. Ajattelin omalta osaltani murentaa kirkon ylivaltaa rahastaa ihmiset sekä yrittäjät ja erosin kirkosta. No yritykseni maksaa edelleen yhteisöveron muodossa roposet kirkolle. Kirjoitin viimeisen tahtoni, jossa esitän että minut tuhkataan ja tuhka levitetään tuohon viereiseen jokeen. Jos jakokunnalta ei saa lupaa, niin roiskitaan sitten omalle maalle. Näin saa lain puitteissa tehdä, tarvitaan vain maanomistajan lupa. Pappia ei tarvihe vaivata, mutta saattoväki voi keittää ittelleen peijaiskahaveet kun en itte ole enää passaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut joskus niinkin kummallisissa kuoppajaisissa, että vainaja ei kuulunut kirkkoon, mutta leski halusi kirkolliset hautajaiset. Noh, siunausta ei saanut suorittaa "pääkirkossa", koska vainaja oli pakana. Homma hoidettiin jossain hautuumaan sivukappelissa ja kuopattiin ihan samoin menoin kuin kirkkoon kuuluvatkin. Muistaakseni kulut vaan olivat tähtitieteelliset kun ei ollut kirkon jäsen.
      En silloin enkä vieläkään ymmärrä, että kun tyyppi oli tieten tahtoen eronnut kirkosta, niin miksi piti kirkolliset bakkanaalit kuitenkin pitää?
      Mutta hyvä kun olet kirjannut viimeisen tahtosi, niin saattavat jopa noudattaa sitä ne jälkeen jäävät. Ja eivätköhän nuo osaa ne kaffetkin keittää. ;)

      Poista
  4. Hautajaiset ovat aina ja joka kerta jotenkin väkinäiset eikä tuota vaikeuksia havaita että jengi olisi mieluummin jossain muualla. Varsinkin kun 90% ei keksi mitään hyvää sanottavaa eikä ole ollut tekemisissä vainajan kanssa - tämä on yleismaailmallinen ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja onnittelut viisisatasesta! :D

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista! Onneks ei tullu viissataa kiloa sentään täyteen. ;D

      Hautajaisissa voi olla hauskaakin tai siis muistotilaisuudessa. Kirkossa itketään ja kahveilla sitten nauretaan, semmoinen tapa on ollut meidän suvun hautajaisissa (siellä karjalaisella puolella). ;)

      Poista
  5. Onnea 500!! Tulkoon toinen mokoma lisää, ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän tätä tuubaa riitä vielä toiseenkin mokomaan. Tehdään vaikka tikusta asiaa jossei muuten juttua irtoa. ;)

      Poista
  6. Juu, onnittelut 500 postauksesta.

    VastaaPoista
  7. Oi, onnittelut pitkästä vitosesta! Jatka vaan, näitä on ilo lukea.
    Hautajaiset ovat harvoin hilpeitä tilaisuuksia ja valitettavan usein täysin 'erinäköisiä' vainajan oman tahdon kanssa. Pidetään virsinaukujaiset vaikka vainaja olisi ollut mitä iloisin veikko ja viitanneen elinaikanaan kintaalla kaikelle hartailuille.

    Minä toivoisin perikunnan pitävän seremoniakulut minimissä ja panostavan peijaisiin. Hittoako minä jollain tuhansien eurojen jalopuuarkulla teen kun tuhkaksi menee kummiskin. Niilläkin tonneilla toivoisin Perillisten panostavan Torpan remonttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Yritän jatkaa milloin minkäkin aivopierun julkaisua. ;)

      Se on oikeasti jännä juttu, että hautajaiset väkisin vääntyvät johonkin virrenveisuuseen. Omasta isästäni luonnehdin tuolloin papille, että "ei ollut kovasti kirkkoonpäin kallellaan, vaan enempikin baariinpäin eikä siksi kannata mitään virsipeijaisia pitää". Onneksi hän oli kartalla hommasta ja kajautettiin pari kaikille tuttua (juu, ne baarikaveritkin osasivat) virttä, koska se kuuluu liturgiaan ja se siitä sitten.

      Poista