maanantai 18. kesäkuuta 2012

Töihin lepäämään

Kyllä todella tuntui siltä, että tänään pääsi töihin lepäämään. Viikonloppuna on menty melkein juoksumarssia paikasta toiseen.

Perjantaina karattiin ajoissa töistä ja sitten oltiinkin siellä ruokafestareilla keikkumassa jo klo 18:00 ihan sovitun mukaisesti.
Maistelemani ruuat olivat yhtä lukuun ottamatta todella hyviä, suorastaan suussa sulavia. Kävin myös kehumassa Kolatun juustotilan ihmisille, kuinka koulussa olen heidän salaattijuustoonsa. Olivat silmin nähden ilahtuneita saamastaan suorasta, positiivisesta palautteesta. Samalla maistoin muutamaa heidän tuotettaan, joita en ollut ennen maistanut. Hyviä olivat kaikki!

Toivottavasti tapahtuma järjestetään uudelleen ensi vuonna ja samalla toivon, että järjestäjät ottavat hieman opikseen tämän vuoden häppeningistä. Siinä, missä Prahan vastaavilla festareilla oli käytössä posliinilautaset ja oikeat lasit ilman mitään panttia, sai Hesassa maksaa viinilasista viiden euron pantin. Siis viisi euroa! Jos kerran luottamus suomalaiseen ruokailevaan kansaan on noin huono, niin olisiko pitänyt ottaa sitten käyttöön sellaiset kovamuoviset viinilasit aitojen sijaan? Niitä olisi kai voinut jakaa pantitta... Lautaset olivat tietysti kertakäyttösellaisia, vaikka toki uusiopahvisia. 
Alue oli ajoittain hieman ahtaan tuntuinen ja pystypöytiä, joiden ääressä nauttia maistiaisensa, oli todella vähän. Myöhemmin illalla iso osa ihmisistä istuskelikin siellä täällä nurmikoilla. 
Kokemuksena kuitenkin tosi kiva ja todella toivon jatkoa tapahtumalle ensi vuonnakin.

Lauantaina saimmekin aamulenkillä hämmästellä pusikoissa suhaavia suunnistajia. Harjoitusrastit kun oli sijoitettu "meidän etupihallemme" eli lähimetsäämme. Koirat olivat hämmästyksestä ymmyrkäisinä kun pusikko ryskyi ja siellä täällä vilahteli juoksijoita. Lisäksi läheiselle "juoksupellollemme" oli noussut telttakylä. Pitkin aamupäivää muutamia suunnistajia eksyi ihan keittiömme ikkunan alle kun olivat vissiin lukeneet karttaa hieman väärin... Sitten pitikin porhaltaa ruokakauppaan kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja syödä kuitenkin ihmisen pitää noin keskimäärin joka päivä.
Lisäksi piti ratkaista kukka-arvoitus, sillä sunnuntaina rippijuhliin piti lähteä aamulla niin aikaisin, että kukkakauppamme ei olisi auki. Eipä hätää, ruusu pakettiin ja kotiin jääkaappiin. Pitkän ruusun asettelu jääkaappiin tosin aiheutti hieman uudelleen järjestelyjä kylmäyksikössä, mutta hyvin se sinne sopi vichypullojen kanssa. Ja oli oikein hyvässä kuosissa vielä sunnuntaina luovutuksen hetkelläkin.

Iltapäivällä lähdimme aistimaan suuren urheilujuhlan tuntua ja suuntasimme pällistelemään suunnistajien massatapahtumaa. Hyvin järjestettyhän moinen tapahtuma oli ja alueella oli kaikenmoista. Kisan nettisivuilta luin, että ympäristö toipuu moisesta muutamassa vuodessa, joten ehkä me selviämme. ;)

Sunnuntaina ponkaisimme siis baanalle heti aamutuimaan ja lähdimme Siipan kummilapsen ripille pääsyä todistamaan. Täytyypä sanoa, että kirkko oli varmasti rumin, missä olen ikinä käynyt. Niin ulkoa kuin sisältä. Tuli jotenkin mieleen, että sen kirkon suunnitelleen arkkitehdin mielestä kristinusko ei ole millään tavalla iloinen asia, ennemminkin vankila...
Kirkonmenot sujuivat sutjakkaasti ja rippilapsia oli vain kourallinen. Kirkonmenojen aikaan taivas oli auennut ja sitä vesisadettahan riitti sitten ihan koko päiväksi. 
Tänä aamuna kävin "lukemassa" sademittarin ja sen mukaan meillä oli tullut 34 milliä vettä. Onneksi en lauantaina intoutunut kastelemaan pihaa. Kyllä olisi ottanut pattiin moinen turha työ!

Kotiin suoriuduimme myöhään iltapäivällä ja Siippa sitten kotona kysyi, onko kamera minun laukussani. Juu, ei ollut. Herra oli ihan itse jättänyt sen juhlakalun kotiin telkkarin viereen, vaikka olin huomauttanut muutamaankin otteeseen, että poimisi sen talteen. Noh, siinähän ajelee hakemaan sen sitten. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Tänä aamuna Siippa lähti anivarhain viemään autoa pajalle. Nyt siis oikaistaan se naapurin tekemä lommo. Lupasivat, että auto saadaan juhannukseksi takaisin.
Tämä tarkoitti siis sitä, että sain tänään ylhäisessä yksinäisyydessäni hurruutella koirankuljetusvälineellä töihin ja hoppa on siis palveluksessa taas. Vähän se oli tahmea kun oli taas seissyt niin kauan ja jarrut tuntuivat vähän oudoilta, mutta kunnialla selvisin työpaikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti