maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kulttuuria ja ruusunpiikkejä

Tuloksena kipeytymistä lihaksissa, joiden olemassa olosta en tiennytkään. Tai siis luulin, että siellä on läskiä, mutta läskihän ei kipeydy, joten... ;)

Kesäkausi tuli "virallisesti" avattua torstaina kun kävimme katsomassa UIT:n tämän kevään viimeisen näytöksen (Ilon palasia). 
Kipale oli ihan sitä ihtiään eli viihdyttävää revyytä ja musiikki-iloittelua. Parasta antia taisi olla Korkojen kera -parodia, jossa todella sai nauraa. Siitä kyllä laitettiin Pimiää & Pääskysaarta halvalla ja korostetusti tuli esiin se, miksi EN katso kyseistä ohjelmaa telkkarista. ;)

Huomasin myös olevani aivan pihalla julkkisjuoruista. Toisella puoliajalla koin ahaa-elämyksen, että Jonna Geagea on raskaana! Joo, jälkikäteen kun tarkastin asiaa kuukkelin avulla, huomasin, että hän oli ihan itse iltapäivälehdille kertonut jo toukokuun alkupuolella tulevasta perheenlisäyksestään. Että se siitä havainnosta. :D

UIT kuuluu meikäläisen maailmassa siihen kategoriaan, että kyllä sitä katsoo ja kuuntelee aina silloin tällöin, mutta ei joka viikko. Muutoin ilta oli kaikin puolin mukava, tuli vaihdettua tuttavapariskunnan kanssa kuulumisiakin ihan kunnolla ja rauhassa kun kävimme yhdessä syömässä ennen näytöstä.

Lauantaina saapunut myrskysää puolestaan esti kanadalaisen (jo eläköityneen) professorin tapaamisen. En ollut asiasta kovin pahoillani, sillä olin joutunut mukaan tahtomattani ja pyytämättäni, kiitos Siipan kanadalaistuneen serkun. Pikalaivat eivät kuitenkaan Tallinnasta tulleet kun tuuli niin kovasti, joten saimme yllättäen ihan vapaan päivän. Kulutin sen hyödyllisesti katsomalla digiboksilta kaikkia kertyneitä tallenteita ja sainkin aika monta pois.

Eilen oli pihatalkoiden vuoro. Keli näytti kurjalta, aamulla satoi kuin Esterin persauksesta. Iltapäivää kohti sää näytti kuitenkin edes hieman kirkastuvan ja kun talkoot oli määrä aloittaa, satoi vain sillä tavalla "sopivan kosteuttavasti".
Meillä on, kuten olen joskus maininnut, mukavia naapureita eikä tällä hetkellä asukkaisiin kuulu mitään kunnon riivinrautaa (minua lukuun ottamatta ;) ). Puutarhatontun morsmaikku on potentiaalinen murheenkryyni, mutta eivätpä nuo ainakaan eilen paljoa hilluneet ja taisivat poistuakin melko nopeasti. 
Vesisateesta huolimatta oli porukkaa mukavasti paikalla ja saimmekin paljon aikaiseksi. Talkoot päätettiin leppoisasti makkaraa grillaten. Samalla sain taas hieman roinaa lähtemään Sortti-asemalle. Aina sitä on jotain rikkinäistä tai roskaa, josta pitää päästä eroon. Kätevää, että olemme sopineet aina tällaisen yhteiskuljetuksen talkoiden yhteyteen.

Talkoiden ansiosta on tämän muijan reisimakkara kohtuullisen kipeä. Kyykin leikkelemässä ruusupuskia ja riipimällä rikkaruohoja. Kipeiden reisimakkaroiden lisäksi sain monta ruusunpiikkiä käsiini, vaikka minulla on sellaiset "ruusuhanskat", joiten pitäisi estää piikkien pureutuminen käsiin. Paskan marjat, sanon minä. Pitäisi varmaan olla useammat sellaiset hanskat päällekäin.


Ehkä tähän samaan syssyyn voisi nyt sitten laittaa fillarin kesäkuntoon ja ryhtyä polkemaan. Jos siitä vaikka olisi jotain iloa kunnon ja läskinpolton kannalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti