Hiipivä hölmöys

saapui eilen residenssiimme viikonlopun viettoon. Kyseessä on siis äitini koira, joka (valitettavasti) on ihan omaa tuotantoa. Edesmenneen Mummeli-koiran jälkeläinen. 
Täytyy taas kerran todeta, että emänsä oli omituinen, jonkin sortin kissan, koiran ja oravan risteytys, mutta tämä mimmi on kyllä ihan omaa luokkaansa jopa emäänsä verrattuna.

Joka kerta kun HH tulee meille hoitoon, toistuu sama kuvio. Sillä hetkellä kun sen lasket vapaaksi, se etenee juoksumarssia yläkertaan vierashuoneen sohvan eteen makaamaan. Siellä se sitten on, oli sillä seuraa eli ei, kunnes koittaa aika lähteä ulos. Ja uloslähdön aikaankin se tarkkaan kuuntelee, että avautuuhan se tuulikaapin ovi varmasti ennen kuin vaivautuu rappusia laskeutumaan. Kas kun sitä on huijattu joskus huhuilemalla ulosmenoa ja oikeasti onkin sitten pakotettu jäämään alakertaan kun rappusten lapsiportti on pamautettu kiinni. Ahdistaahan se, pientä koiraa kun pakotetaan sosiaaliseksi tai vaikka syömään keittiössä yläkerran sijaan...

Voisinpa väittää, että se vaan on ihan vitun tyhmä, mutta en oikein voi. Se on oikeastaan niin fiksu, että tekeytyy tyhmäksi. Pitää niin sanotusti kynttiläänsä vakan alla. Voisi myös kuvitella, että sitä kohdellaan meillä jotenkin kaltoin kun se tahtoo viettää aikansa yksin yläkerrassa. No ei, omassa kodissaankin se viettää suurimman osan ajastaan äitini sängyn alla.
Pentuna se kantoi ulkoa kiviä sisälle, salaa. Tiedä mitä Kiinan muuria se halusi rakentaa. Ehkä on parempi kun ei tiedä.

Hiipivä hölmöys on meikäläiselläkin päässä. Kaksi viikkoa olisi vielä loman alkuun aikaa, mutta jotenkin olisi jo sellainen olo, että olisi ihan kiva noin ex tempore pidentää lomaa muutamalla viikolla siten, että se alkaisi NYT. Vaan ei auta, pakerrettava on, halusi tai ei. Onneksi on sentään viikonloppu edessä! Tosin sekin menee enempi ja vähempi rynniessä sinne tänne. 

JälkiJuttu:
Siippa palasi työreissultansa eilen ja tänä aamuna muistinkin taas, miksi on ollut niin mukavaa ajella vain oman itsensä kanssa työmatkoja. Tuli taas niin monta hyvää "neuvoa" kun olin kuskina, että uhkasin jättää tien poskeen koko äijän. Vittu! Huomaa kyllä, että mikä on herran ammattikunta ja että isänsä on toiminut aikoinaan opetusluvalla ajo-opettajana. Ihan samanlaista besserwisseröintiä, perkele. Mutta hienoa, että meillä on näitä ylivertaisia autoilijoita kuten Siippa ja isänsä. Pitäisi kai olla kiitollinen saamistaan kullanarvoisista vinkeistä...