torstai 16. lokakuuta 2014

600.

Kuudessadas postaus on tämä. Että aika monta huttujuttua on tullut kolmen vuoden aikana kirjoitettua, keskimäärin 200 vuodessa.

Eilen oli taas treffit Herra Ortopedin kanssa. Olinko yllättynyt siitä, että aikani oli klo 9:00, mutta pääsin juttusilleen siinä varttia yli? Juu, en ollut. Itse asiassa kotona harkitsin jo ennen lähtöä, että josko jättäisin vähän viime tipalle taksin soittamisen, mutta eihän meikäläisen luonto moista anna tapahtua. Ajoissa pitää olla, mieluummin etuajassa. Missä tahansa.

Tohtori hipelöi säärtäni (onneksi olin hoitanut säärikarvaongelman!) ja taivutteli nilkkaa sinne sun tänne. Kyseli, että sattuuko pohkeen yläosaan. No ei satu, ei vieläkään. Tätä on kysynyt joka kerta.
Sitten taas piti könkätä röntgeniin, sinne etäänperälle. Tällä kertaa matka ei tuntunut ihan yhtä pitkältä kuin kaksi viikkoa sitten, ja hyvä niin. 
Kuvien jälkeen könkkäilin takaisin odottelemaan pääsyä katselemaan näitä otoksia Tohtorin luokse.
Kuvat näyttivät hyviltä ja kuvassa ei enää edes näkynyt sitä murtumakohtaa, joten eiköhän siellä jotain luutumista ole alkanut tapahtua. Tohtori vaikutti myös tyytyväiseltä siihen, että en ole nappaillut särkylääkkeitä pariin viikkoon ollenkaan. Mitäpä niitä turhaa syömään. Alussa otin reilulla kädellä ja sitten lähinnä yötä vasten. Nyt en ole tarvinnut ollenkaan, en edes alkuviikosta vaikka täräytin monon rotvallin reunalta alas kun kävin koiranruokaliikkeessä. Sattui hetken, mutta yllättävän vähän. Ja yllättävän vähän olen kinttua kolhinut noin muutenkin, onneksi.

Niinpä meillä on Herra Tohtori Ortopedin vielä yhdet treffit kahden viikon kuluttua. Ja jos nyt oikein ymmärsin, että se suhde on sitten siinä jos ei mitään ylläreitä tule.
Eli viikon kuluttua saan varata koko painoni jalan päälle jos pystyn, mutta monoa tosiaan pidetään vielä kaksi viikkoa. Ja seuraavilla treffeillä mono poistetaan yhdessä. Ilmeisesti haluaa nähdä kaadunko heti vai en. ;)
Täytyy myöntää, että itselle oli vähän vaikea pala niellä kun tohtori sanoi, että kuukauden päästä kävelen normaalisti ja ilman keppejä kun oletus on, että monon poistamisen jälkeen pitää vielä keppien kanssa mennä. Itse kyllä toivon, että pärjäisin yhdellä kepillä (tai ilman keppejä), mikä tarkottaisi, että voisin tasaisella maalla ainakin VV:tä talutella. Toisaalta taas jännittää ihan pirusti se hetki kun pitäisi luottaa jalan pitämiseen ja astua rohkeasti se ensimmäinen askel. Ristiriitaisissa tunnelmissa siis.
Eikä antanut Herra Tohtori lupaa polkea kuntopyörääkään vielä. On siis jatkettava nojatuolissa istumista ja sukan kutomista. Villasukkia olenkin tässä nyt tehtaillut ja laajentanut jo tuotantoaluetta kavereihinkin. Ajattelin myös tehdä erikokoisia ja erilaisia sukkia, joita voin sitten lahjoitella sinne tänne jos joku niitä huolii.

Nämä tein itselleni.
Tässä ne päivät seuraavat toisiaan, nojatuolissa, vähän kuin Päiväni murmelina (Groundhog day) -elokuvassa. Ei ole eroa sillä onko maanantai vai perjantai, eilinen oli suorastaan poikkeava päivä kun piti lähteä maailmalle. Mutta elättelen toiveita, että tämäkin loppuu kohtapuoleen ja sitten painelenkin tukka putkella koko loppuvuoden enkä näyttäydy kotona kuin suuremmissa mutkissa! :D

Tänään pääsen kuitenkin taas Siipan kanssa kauppareissulle. Pitää ottaa siitä kaikki ilo irti ja tuijotella ihmisiä varastoon. Niin ja menen notkumaan lankahyllylle, jotta on villasukkatarpeita tuleviksi viikoiksi. Tämänhetkinen työtahtini on sukka päivässä ja sen huomaa, sillä ranteisiin on taas ilmestynyt "neulontapatit" kun ranteen yläpuolella oleva lihas tai lihaksen osa on saanut enemmän kuin tarpeeksi treeniä. Muutamia välipäiviä on joutunut pitämään ettei ihan jumiin mene. 

Nyt tekisi mieli ottaa pienet tirsat...

8 kommenttia:

  1. Tuli mieleen oma murtumani, kun olin nuorehko. Kipsi otetiin pois ja ortopedi käski kokeilla varata jalalle. Ihmettelin vähän, että miksi ortopedi nousi seisomaan. No, astuin sitten sille jalalle ja lensin suoraan tohtorin syliin! Eihän lihakset kantaneet. Tämä siis ihan vinkiksi, eikös se ollut komeahko herra se ortopedi :)
    Hienoa, että jalka on parantunut hyvin. Ymmärrän, että ihmisiä pitää välillä päästä katsomaan. Se on toisinpäin kuin minulla noin yleensä. Kun menen kaupunkiin, niin haluan äkkiä kotiin ihmisetn keskeltä maaseudun rauhaan. Molempia tarvitaan...rauhaa ja hälinää.

    Paranemista edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Onhan se komea ja mukavaksikin osoittautunut tässä tapaamiskertojen aikana. :)
      Minulla ei onneksi ole kipsiä ja olen vähän yrittänyt (luvan kanssa) jumpatakin jalkaa kun tässä välillä istuskelen ilman monoa. Että ehkä on jotain lihasta jäljellä vielä. Mutta tottahan se on, että vaikka jalka kantaisikin, niin lihaksiston muisti on yllättävän huono ja ennen kaikkea laiska. Joten jonkunlainen opettelemisen paikka se on varmasti.

      Ihmisten tuijottelu on harrastuksista parhaimpia ja halvimpia, ja teen sitä säännöllisesti. ;)

      Kiitos toivotuksista, yritän parannella. :)

      Poista
  2. Piti kelata vähän taaksepäin, että mitä ihmettä on tapahtunut (olen vähän pudonnut kärryiltä). Kerrassaan harmillinen juttu, mutta onneksi jalka on kuitenkin lähtenyt ilmeisesti ihan hyvin paranemaan. Toivottavasti saat loppuajankin kulumaan siellä nojatuolissa, ja sitten loppuvuodesta otat tosiaan vahingon takaisin, korkojen kera!

    Mutta sukka päivässä! Ei ole todellista. Mäkin ajattelin tänään, että pitäisköhän yrittää sukkien kutomista, ja tässä sitä mulle olisikin haastetta, kun mulla yhteen sukkaan menisi varmaankin vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on ollut vissiin tarpeeksi "omaa ohjelmaa", joten ei ihme ettet ole kaikista meikäläisen ruikutuksista kärryillä. ;)
      Juu, hyvin on lähtenyt paranemaan, mutta pollahan tässä leviää perseen lisäksi istuskellessa.
      Eniten ehkä harmittaa se, että kukkapenkkiremontti jäi tekemättä kun en ole voinut tuolla pihalla kyykkiä ja nyt on jo liian myöhäistä kun lupasivat kylmempiä ilmoja. Ensi vuonna sitten.

      Sukkia tulisi varmaan yksi pari päivässä jos kutoisi ilman taukoja eikä tekisi muuta, mutta eihän sitä kestä kädet eikä niskat sellaista kutomismäärää. Ja "puolustuksekseni" sanon, että mulla on jo aika vankka kokemus sukankutomisesta, joten en joudu mitenkään erityisesti enää vaivaamaan päätäni niitä kutoessani vaan se sukka tulee siinä sivussa.
      Jos haluat "terapiakutomista" niin voithan sä aloittaa jostain vähän helpommasta ja tehdä vaikka kaulaliinan. :)

      Poista
  3. Pitäisköhän tehdä sukkatilaus... Mun päällimmäiset yövillasukat (käytän aina kaksia päällekkäin) ovat jo ihan hitunaiset. Molempien pohjassa on kaksi kämmenen kokoista reikää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on kämmenen kokoinen reikä, niin eihän siitä sukasta ole jäljellä kuin varsi! :D
      Mä käytän "unisukkia" joskus talvella kun välillä tuppaa vetämään suonta kintuista. Muutoin hiihtelen päiväsaikaan villasukissa kun nyt alkaa lattia olla aika viileä täällä alakerrassa.

      Khyyllä mä voin sullekin sukat kutoa, ois tossa sopivan väristä lankaakin kun pääsin eilen riehumaan Risman lankahyllylle. :)

      Poista
    2. Niinkäkö !? Kyllä mä kunnon hinnan maksan, jos sulla on aikaa ja haluja sukat mulle kutaista. Ja tuun tarvittaessa hakemaan ne tai mikä vain helpointa sulle on. Eli jos tuli 'kaupat', niin laita s-postia nolla.vaimo@gmail.com. Mut en painosta tietty. :)

      Poista
    3. No niin, tämähän on jo "kulisseissa" sovittu keissi. Enää yksi pari ja puoli sukkaa jäljellä ennen sun tilaustasi. :)

      Poista