keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kattokaa, ilman monoa!

Tänään oli odotettu ja vähän jännitettykin päivä. Onko koipi kunnossa? Eihän ole tullut mitään ylläreitä?
Urhoollisesti olen konkannut menemään ilman keppejä ja käyttänyt jopa Junioria tuolla roskiksen takana tarpeillaan, sillä se oli lenkkikiellossa palattuaan hoitolasta viime viikolla ontuen. Lähempi tarkastelu osoitti, että selässä oli jumi, joka nyttemmin on jo lauennut ja parantunut. 

Niinpä suuntasin Siipan kyydissä tänä aamuna kohti Herra Ortopedin vastaanottoa. Olin varmaakin varmempi, että herra on taatusti myöhässä taas, mutta mitä vielä! Viittä vaille yhdeksän kutsui minut huoneeseensa! Hyvä etten jakkaralta pudonnut kun kuulin nimeni ovelta.

Herra näytti silminnähden tyytyväiseltä kun porhalsin sisään kepit kainalossa. Otin ne mukaan kun arvelin niillä ehkä olevan käyttöä kotiinpäin lähtiessä.
Normaalit haastattelut tehtyään Herra Tohtori passitti minut (taas) röntgeniin. Sinne meninkin ja matka tuntui tällä kertaa erittäin lyhyeltä kun suhasin siihen suuntaan kepit kädessä hämmästyneiden kanssapotilaiden katseiden saattelemana. Röntgenissä tutut kuviot valmistautumisen suhteen, mutta siinä kohdassa sentään otin kepit käyttöön kun en vielä tiennyt saanko astua jalalle ilman monoa vai en.

Tuttu röntgenhoitaja, joka tuumasi, että samat kolme kuvaa taas, mutta ehkäpä tämä on sitten viimeinen kerta. Sitä minäkin toivon, tosiaan.
Röntgenistä takaisin Mösjöö Ortopedin oven taakse, jossa vuoroaan odotteli tällä kertaa käsi kipsissä oleva mies, joka kysyi minulta ontuessani paikalle, että "taidat olla jo loppusuoralla?". Vastasin: "parantumisen suhteen toivottavasti, mutta muuten en toivo olevani loppusuoralla." Herra nauroi lämpimästi.

Koska olin päässyt otille etuajassa, sain tietysti odottaa pidempään pääsyä kuvien katseluun. Käsipotilas pääsi ensin ja odotellessani luin kännykästä iltapäivälehtien antia. Kyllä revitään otsikkoa otsikon perään itsensä ja kolme lastaan bussin alle ajaneesta naisesta. Surullista.

Vihdoin pääsin Herra Tohtorin viereen katselemaan nilkkani läpivalaisuotoksia. Ja kaikki on ihan kunnossa! Luut näyttivät joka suunnasta hyvältä.
Herra Tohtori käski ottaa monon pois ja vaihtaa tennarin jalkaan. Ja kokeilla kävelemistä, keppien kanssa toki. Myönnyin sanomaan, että kyllä näitä keppejä vähän tarvitsee kun tuo jalka tuntuu vähän, miten sen nyt sanoisi, pehmeältä. Kovasti Herra Tohtori muistutteli, että ei se vielä ole kunnossa ja keppejä pitää käyttää. Ja tokihan se vähän hassulta tuntui kävellä ilman sitä monoa näin monen viikon jälkeen, joten olin ihan tyytyväinen keppien tarjoamasta tuesta.
Tohtori ehdotti vielä fysioterapiaa, johon vastasin, että se on ihan okei jos senkin saa vakuutukseen menemään. Niinpä hän lähetti vakuutusyhtiölleni maksusitoumuspyynnön, jonka vastausta odottelen. En nimittäin itse koe, että se fysioterpalla käynti ihan välttämätöntä on, mutta menenhän minä toki. Ei kai siitä haittaakaan ole.
Herra Ortopedi haluaa kuitenkin nähdä minut vielä kolmen viikon päästä ja silloin toivon pääseväni sanomaan sen Toivon ettemme ikinä enää tapaa -lauseen. ;)

Ilman monoa! Ihanaa!
Kotona olen nyt vähän kokeillut yhden kepin kanssa kulkemista eikä sekään ihan hullulta tunnu. Että ehkäpä tässä voi päästä noista kepeistä eroon ihan kohtuullisessa ajassa. Huomenna toki otan molemmat kauppareissulle mukaan, sillä kaupassahan on varmaankin maailmanlopun meininki kun kaupat ovat kiinni viikonlopun! Siinä sitä sitten joka iikka hamstraa ruokaa yli oman tarpeen ja panikoi. Paitsi me, meidän normaali kauppapäivä on torstai ja sillä mennään nytkin.


Että kovasti olen iloinen, kuten voitte kuvitella!

Olen viettänyt viikon ahkerasti taas sukankutimen parissa ja nyt olen "tilauskannassani" siinä kohdassa, että eilen aloitin Nolliksen sukkien kutomisen. Seuraavaksi teen ehkä jotain muuta jossei lisää sukkatilauksia tupsahda jostain.
Lisäksi pohdin, että nyt kun tällainen lämpöaalto palasi, voisinko sittenkin vielä istuttaa kukkasipuleita...? Ehkä teen jonkun muutaman sipulin koeistutuksen ja jos niistä ei tule mitään, niin ei sitten harmita niin paljoa.
Nyt kuitenkin tassuttelen töllön ääreen kutomaan ja katsomaan viime viikon jakson sarjasta Viimenen Tango Halifaxissa. Ensimmäisen jakson perusteella sarja on taattua brittikamaa hyvällä huumorilla ja hienoilla Yorkshiren maisemilla varustettuna. Onneksi töllöiltoihini on tullu puoli tuntia lisää, sillä ennen niin kovasti tykkäämäni Puoli seitsemän -ohjelma ei ole enää entisensä uuden naisjuontajan astuttua kehiin eikä pelkkä Mikon valovoimaisuus saa minua jäämään yleisöön. Ikävä on Ella Kannista ja Marja Hintikkaa.

8 kommenttia:

  1. IIIK !! Ihan pääsi ilonvinkaisu ! Mutta kaikessa rauhassa vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih! :)
      Juu, toinen sukka on varttia vaille valmis. Teen nyt sitten reilumman kokoisen, että mahtuu varmasti päällimmäiseksi!
      Ilmoittelen kunhan tuotos on valmis.

      Poista
  2. PIstä sipulit multiin ja ONNEa monottomasta elämästä!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, hyvin parannuttu!

    VastaaPoista
  4. Kukkasipuleita voi istuttaa niin kauan kun maa on sen verran sulaa, että saa kaiverrettua sen reiän sipulille :) Eikä niitä ole oikein kannattanut istuttaakkaan aikaisempaa kun ne on nyt vasta -50 % lapuilla kaupoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon nää omani tilannu jo silloin ennenkuin katkaisin koipeni, joten alennuksesta ei ole mulle iloa. ;D
      Mutta kiitos tiedosta, ryhdynkin sitten kuokkimaan ja kyykkimään heti maanantaina. :)

      Poista