torstai 23. lokakuuta 2014

Semivapaus

Kaikesta maailman kurjuudesta, ebolan leviämisestä, ruåttilaisten sukellusvenejahdista ja muista kamaluuksista huolimatta aion hetken hehkuttaa oman pienen elämäni pientä onnea. Ja kyllä, nämä onnenmuruset ovat todella pieniä, melkeinpä pelkästään hippusia, mutta tällä hetkellä minulle isoja iloja.

Siippa lähti sunnuntaina työmatkalle ja vanhat pierut oli sijoitettava koirahoitolaan. Kotiin jäi kanssani VV, sillä kun varasin hoitolapaikkoja, oli se juuri aloittanut juoksuaikansa enkä oikein osannut arvioida olisiko homma kokonaan ohi hoitolakomennukseen mennessä. No olisihan se ollut, mutta ihan hauskaa, että sain edes yhden koiran kanssani pitää.
Sunnuntaista maanantaihin sai VV suorittaa pelkkiä pihaulkoiluja eikä se selvästikään ollut kovin ilahtunut. Se kun on kuitenkin tottunut käymään kolme kertaa päivässä lenkillä, että saa vääntää skeidat syvimpään pusikkoon niin ettei kukaan näe. No, hätä ei lue lakia ja niin se urhoollisesti toimitti pari kertaa asiansa pihalle protestiäänien saattelemana.

Maanantaina hyppäsin autoon vastoin Herra Tohtorin ohjeita ja määräyksiä ja karautin noutamaan äitini seuralaisekseni ja koirankusettajaksi. Autoilu sujui ihan hienosti ja varotoimenpiteenä laitoin tuon ostamani kevyemmän nilkkatuen vaikka se olikin selkeästi ihan turha. Nilkkaan ei sattunut ja autossamme on onneksi varsin herkät polkimet, joten voimaakaan ei tarvita.
Ja mukavahan se oli äitimuoria pari päivää pitää kylässä. Kovasti tuo olisi halunnut huushollata enemmän kuin annoin, mutta ihan sopuisasti saimme hommat hoidettua.

Eilen oli sitten lupa jo tallata koko painolla koiven päälle, toki tuon monon kanssa, ei vielä ilman sitä. Niinpä tiistaina jo vähän varovasti onnahtelin ilman keppejä keittiössä ja tunnustelin mahtaisiko kinttuun sattua.
Tiistai-iltana jalka oli aavistuksen turvoksessa tietysti, mutta mihinkään ei sattunut. Eilen sitten tulin ensimmäisen kerran yläkerrasta alas pystyasennossa kaiteiden avulla. Mikä onnen- ja onnellisuudentunne! Eilen myös hieman lisäsin köpöttelyäni keittiössä ilman keppejä, mutta en uskaltanut niitä kokonaan nurkkaan jättää.

Tänään aamulla päätin, että onhan se kokeiltava ja tultuani alakertaan ihan "normaalisti" rappusia, kokeilin vissylasin kuskaamista keittiöstä olohuoneeseen ilman keppejä. Ja sehän onnistui!
Aamun sitten kävelin mononi kanssa ilman keppejä pitkin huushollia ja tunsin jotenkin suurta riemua moisesta.
Lähdin viemään äitiäni kotiin ja ulos otin kepit, mutta niiden kanssa kävely oli paljon helpompaa kun ei tarvinnut niitä käyttää kuin vähän tukena. Tällä kertaa autoilin ilman nilkkatukea pelkkä tennari jalassa eikä siinäkään mitään ongelmaa ollut. Kun palasin kotiin, jätin kepit eteisen nurkkaan odottamaan seuraavaa ulkoilua iltapäivällä.

Ihanaa! Alan vihdoin uskoa siihen, että jalka todellakin paranee ja ehkäpä ensi viikolla todellakin pääsen kävelemään kun Herra Tohtori juhlallisesti poistaa monon.
Huomaan, että jalka on pääasia elämässäni tällä erää. Näin viime yönä varsin kummallista unta, jossa pääosissa olivat itseni lisäksi Herra Ortopedi sekä eläinlääkärini. Juu, en kerro enempää... :D

JälkiJuttu:
Talvi yrittää tehdä tuloaan tänne etelän veteliinkin. Eilisestä asti on ollut pakkasta ja tänään on melkein koko päivän taivaalta satanut "mannaryynejä". Onneksi tiet ovat kuitenkin kuivat, meidän autossamme on nimittäin kesärenkaat vielä alla...

12 kommenttia:

  1. Hienoa, että jalka kantaa jo hyvin ja autollakin jo ajelit! Tuossa tilanteessa osaa varmasti nauttia pienistä edistymisistä.
    Pikkasen hirvitti, kun luin,että menit rappusia, mutta sitten uskalsin taas hengittää, kun se meni ok.

    Talvirenkaita ei kai ensi viikolla tarvita, sääennuste lupasi lämpenevää. Tosin minä laitatin kyseiset nastat jo viime viikolla. Muuten joutuu siihen hirveään ruuhkaan rengasliikkeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, rappusten kulkeminen helpottui kummasti kun sai varata koko painon jalalle. :)

      Ei niitä talvirenkaita viime viikollakaan tarvittu, vaikka satoikin niitä mannaryynejä. Aika on nyt varattu ensi viikolle, että sen jälkeen saa tulla liukasta. ;)

      Poista
  2. Hieno homma että jo noin hyväs kunnos on ketara. :D

    VastaaPoista
  3. No kyllä mä olisin kovasti halunnut sen unen kuulla - yksityiskohtia myöten tietenkin. ;-)

    Hienoa, että jalka voi jo paljon paremmin!

    Meille vaihdettiin tänään talvirenkaat - kerrankin ajoissa! Muina vuosina ollaan saatu olla kylmä rinki perseessä, kun renkaiden vaihto on jäänyt niin viime tippaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni oli kyllä vähän, noh omalaatuinen, että ei siitä sen enempää. ;)

      Mä luulen, että mekin ollaan ajoissa renkaiden kanssa kun ens viikolla vaihdetaan. Tai niin ainakin toivon. Tai sitten pysytään kotona ja tilataan hinausauto jos tulee metri lunta. :D

      Poista
  4. Mitäs mieltä me olemme ensi kesän prinssihäistä? Onko Neiti Sofia H. hovikelpoinen? Me täällä itäisessä provinssissa hyväksymme hovin maallistumisen, onhan Prinssi Danielkin ihan tavallinen kille från Ockelbo. Ja se lipevä liikemieskin sai armon. Hovin täytyy muuttua ennenkuin se tasavaltalaisten toimesta museoidaan.

    Iloitsemme jalan tervehtymisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmeköhän me ole samaa mieltä, että Sofia tehnee hyvää hoville. Kyllä pitää vähän "kuraverta" sekoittaa, sillä kaikkihan me tiedämme mitä tapahtuu kun geenipooli liiaksi kapenee. ;)
      Että heja heja vaan prinssille ja morsiammelleen. Innolla tietysti odotamme tulevien häiden puku- ja hattuloistoa. :)

      Iloitsemme todellakin parantuneesta jalasta!

      Poista
  5. Onnittelut kintun paranemisesta!
    Nyt vaan sitten uutta raajaa nyrjäyttämään että käynnit Herra Ortopedin luona voivat jatkua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Noh, mulla oli tänään sen kanssa treffit joita luulin viimeisiksi, mutta vielä Herra Tohtori haluaa minut tavata kolmen viikon päästä. ;-P

      Poista
  6. Hyvä että eteenpäinmenoa on havaittavissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kohta mennään ihan juoksujalkaa jo! :D

      Poista