tiistai 5. marraskuuta 2013

Wienissä, osa IV

Viimeinen aamu valkeni harmaampana kuin edellinen. Lomailu oli tehnyt tehtävänsä, sillä taas heräsin ennen kellon soittoa ja olo oli kuitenkin todella levännyt. Mukava tunne. 

Vitkuttelimme kuitenkin aamiaiselle lähtöä, sillä hotellihuone olisi luovutettava puolilta päivin ja ajattelimme käyttää ajan hyväksemme viettäen huoneessa aikaa loppuun asti. Paluulento oli vasta illalla emmekä kokeneet suurta halua lompostaa ihan koko päivää kaupungillla.
Niinpä suoritimme aamutoimia suorastaan mateluvauhdilla ja samalla pakkailimme vähän tavaroita.
Määräänsä enempää ei ihminen voi hidastella, joten valuimme aamiaiselle, joka oli jälleen kerran varsin mainio ja ajoi asiansa oikein hyvin.
Laukun, sen ainoan mukana olevan matkalaukun, pakkaaminen aiheutti hieman päänvaivaa. Eikä vähiten siksi, että ostimme Siipalle sen "semitoppatakin". Vaikka kuinka kikkailimme vaatteita Siipan reppuun ja suurinpiirtein meikäläisen käsilaukkuun, niin tiukkaa teki saada laukku kiinni. Siitäkin huolimatta, että laukussa on sellainen laajennusosa. Jollain pahalla sisulla saimme kuin saimmekin laukun kiinni ja minä pelkäsin, että millä hetkellä vetoketju paukahtaa rikki.
Vaan kummasti se kesti, Edinburghista ostettu M&S:n matkalaukku. Täytyy kehua, että on ollut hintansa väärtti, ihan samalla tavalla kuin samasta paikasta ostamani sateenvarjo.

Kirjauduimme ulos hotellista ja saimme onneksi jättää matkalaukun "päivähoitoon" ettei tarvinnut sen kanssa kaupungilla lompostella.

Koska meillä oli vielä Wien-kortissa matkustusaikaa jäljellä, päätimme vähän ajella maan pinnalla eli ratikalla pitkin kaupunkia.
Uskoimme opaskirjaa ja hyppäsimme ykkösen ratikkaan, jonka oli määrä kiertää sellainen kiva lenkki nähtävyyksiä nuoleskellen. Alkumatkasta näin olikin ja ohitimme oopperan sekä valtiopäivätalon, joka muuten on varsin hulppea rakennus. Sitä rakennettaessa oli haluttu korostaa hallinnon suuruutta ja kauneutta. Sanoisin, että siinä oli onnistuttu.

Tonavan kanavan reunalla ratikka hyytyi kiskoille ja naiskuski huhki hiki hatussa yrittäen saada ajopeliään liikkeelle. Onneksi takana tuli jo seuraava saman linjan ratikka ja sen kuski tulikin auttamaan omaamme. Yhteispelillä saivat härvelin taas käyntiin ja matka jatkui. Vaan kuinkas sitten kävikään... Reitin piti opaskirjan mukaan kiertää ympyrä (ja kukas nyt jotain tuoreita linjakarttoja lukee), mutta päätepysäkki olikin jossain ihmeellisessä ulkoilu- ja urheilupuistossa, joka oli valtavan kokoinen.
Emme antaneet asian hämätä vaan hyppäsimme seuraavaan ratikkaan takaisinpäin ja taitoimme matkan melkein takaisin sinne mistä lähdimme. Jäimme pois lähellä joen rantaa ja päätimme kävellä kohti Stephansdomplatzia. Jälleen kerran panin merkille, kuinka paljon "nakkikiskoja" Wienissä oli. Joka nurkalla oli kaksi tai useampi Imbiss, jotka myyvät makkaraa yms. pikkupurtavaa. Emme kokeilleet, vaikka Siippaa selkeästi joku wurstiannos näytti kiinnostavan.

Tallustelimme Stephansdomille ja menimme sisään kirkkoon tutustumaan. Kirkko oli vaikuttava kuten kaikki aikalaisensa minun mielestäni yleensä ovat. Aikamme pällistelimme niskat kenossa ja tutustuimme matkamuistomyymälään, mutta poistuimme kuitenkin ostamatta mitään. Hetken harkitsin yhden rukouskynttilän sytyttämistä, mutta se olisi vaatinut tasarahan, jota minulla ei ollut.

Muistimme, että vanhuksille oli vielä pakolliset postikortit lähettämättä ja suuntasimme turistikauppoihin etsimään sopivia.
Niissä huomioni kiinnitti se, että myynnissä oli todella paljon tuhkakuppeja sekä muuta tupakointiin liittyvää krääsää. Sanoinkin Siipalle, että siinä kaupungissa menee ihan hukkaan  tupakoimattomuus kun siellä ollaan vielä aika liberaaleja röökinpolttajia kohtaan, vaikka kovin konservatiivisia ovatkin noin muuten. ;)
Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että en todellakaan kaipaa sauhutteluaikojani oikeasti.

Kortit löytyivät kera postimerkkien ja ainoat jäljellä olevat tehtävät olivat löytää kotiin jääkaappimagneetti (traditio sekin) sekä postikorttien kirjoittaminen ja niille sopivan laatikon etsiminen.
Harhailimme lisää kävelykadulla magneetteja katsellen ja sopiva löytyikin yhdestä puodista. Keskenämme puhelimme, että kumman kahdesta vaihtoehdosta otamme ja kun menin maksamaan ostosta, yritti myyjä kysellä, että olenko puolalainen... Puolalainen!!! Ensin luullaan ryssäksi ja sitten puolalaiseksi, voi hyvänen aika sentään. Korjasin käsitystään ja lopuksi myyjä sanoi kiitos ihan selvällä suomenkielellä. Tokaisin "ole hyvä" ja poistuin. Kaikkea sitä kuulee ennen kuin korvat putoavat... Täytyy sanoa, että missään, koskaan aiemmin ei minua ole näihin kansoihin sekotettu. Tai jos on, niin ovat sentään älynneet vain kysyä kohteliaasti, mistä olen, sen sijaan että heittelisivät arvauksia.

Päätimme mennä erään erittäin kalliin tavaratalon ylimmässä kerroksessa olevaan kahvilaravintolaan kirjoittamaan kortit ja nauttimaan jotain pientä. Arvelimme, että kukkaro kestää sen tämän kerran, maksoi mitä maksoi.
Ravintolan terassia mainostettiin näköalapaikkana, mutta sää oli sumuinen ja lähinnä näkyi naapuritalojen kattoja. Sää oli toki muutoin mukavan leppeä ja niinpä istahdimme ulos terassille.
Tilasimme kahvit, punaviinihömpsyt sekä yhden sacher-palan jaettavaksi. Sacher oli hyvää, samoin kahvi, vaikka siihen oli lurautettukin tilkka maitoa, mutta se oli lähinnä mustaa kahvia, mitä listalta löytyi.
Lähipöydässä istui yrmäkän näköinen äijä kahden nuoremman hemmon kanssa. Mielestäni näyttivät ihan mafiosolta henkivartijoineen ja kun heidän maksunsa aika oli, kaiveli se mafioson näköinen taskustaan rahaa ja levitteli sadan euron seteleitä... Jotenkin ymmärsin, että olivat jotain slaaveja, mutta eivät venäläisiä. Pelottavan oloisia kuitenkin.

Kirjoitimme korttimme ja nautimme kakkukahvimme. Hieman pelonsekaisin tuntein pyysimme laskun, mutta arvelimme kuitenkin, että tiskaamaan ei tarvitse jäädä. 
Eikä tarvinnut. Parilla kympillä siitä selvittiin kun oletus oli, että puolet enemmän menee.

Lopulta oli aika lähteä noutamaan laukkua hotellilta ja suunnata kohti lentokenttää. Matkalta löytyi se postilaatikkokin johon pudottaa kortit. Otimme samanlaisen junakyydin kentälle kuin tullessa ja tällä kertaa lipun ostaminen sujui helpommin kuin tullessa. Matka lentokentälle sujui joutuisasti ja oikea lähtöselvitysaluekin löytyi helposti. Vaan eihän siellä mitään Finnairin "laukunpudotustiskiä" ollut, vaikka siten vähän lupailtiin lentokentän sivuilla. Onneksi meidän ei ollut mikään pakko laittaa laukkua ruumaan, sillä kun otin nesessäärin pois laukun sivutaskusta, sain survottua extraosan kiinni, jolloin laukku mahtuu helpostin hattuhyllylle koneeseen.
Ei kun turvatarkastuksesta läpi vaan ja shoppailemaan. Tai oikeamminkin syömään ensin. Lentokentällä on ravintola, josta sieltäkin saa varsin hyvää schnitzeliä, joten päätimme syödä sellaiset vielä lähtiäisiksi. Hyvää oli ja sillä pärjäisi varmasti kotiin asti.
Vähän shoppailtiin vielä kotiintuliaisia, itselle tietysti sekä muutamalle hyvän vinkin antaneelle. Itse yritän aina ostaa käyttämäni deodorantin reissuista, sillä se on aina maailman tax free -myymälöissä halvempaa kuin Suomessa. 

Koneeseen päästiin ajallaan ja ikkunapaikalla istui joku kyttyyntyneen oloinen bisnesmies. Huokaili ja puhisi ja vaikutti yleisesti ärtyneeltä. Pakko oli kuitenkin välillä yrittää vallata vähän kyynerpäätilaa itselleenkin, vaikka se kuinka olisi ukkoa vituttanut.
Matka sujui kuitenkin joutuisasti ja pian lentokoneen pyörät tapasivat kotimaan kamaran. Kävimme vielä pikaostoksilla aamiaista varten lentokentän Alepassa ja suuntasimme taksijonoon.

Reissu oli kaiken kaikkiaan todella mukava, kuten useimmat lomareissut ovat. Voin myös lämpimästi suositella Wieniä matkailukohteena. Kulttuuria piisaa, samoin hyvää ruokaa. Ja konserttitarjontahan siellä on huikea jos on sellaisesta kiinnostunut. Me emme nyt halunneet vähistä päivistämme käyttää aikaa konserteissa istumiseen.
Aiomme taatusti mennä toistekin, ongelma vaan lienee se, että on niin monta muutakin ihanaa paikkaa, joissa vierailla uudestaan. :)

JälkiJuttu:
Uskokaa tai älkää, kuvat ovat edelleen kamerassa... Nooo... jonain pivänä, lähiaikoina, ehkä... ;)

4 kommenttia:

  1. Suomalaiset nyt on vaan ryssän tai puolalaisen näkösiä, ei sille voi mitään :/ Oon törmännyt lukuisia kertoja ihan vastaavaan :) Tai sitten just siihen "ai suomalainen, no se on varmaan jotain ryssän alusmaita kyl se venäjää osaa, ota nyt tää esite"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kieltäydyn olemasta polakki tai rysy! Tukholmassa sentään luultiin medelsvenssoniksi, mikä sekin on parempi vaihtoehto. ;)

      Poista
  2. Juu juu, kuvia vaan niin päästään katsomaan miltä siellä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän parhaai, katsotaan mihin se riittää. ;)

      Poista