sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Synti ja häpeä

On ainakin se, että ei ehdi kirjoittamaan kaikkea sitä, mitä haluaisi. Matkarapsakin on ihan keskentekoinen...

Äidin pieni ja punainen päätti heittäytyä veemäiseksi viikko sitten. Lähti käyntiin, mutta yski ja köhi ja kävi kolmella pytyllä tai ehkä kahdella. Onneksi meitä oli kaksi, Siippa kyyläsi konehuoneen puolelle ja hokasikin, että tulpan johdoista iski kipinää kun starttasin. Selevä, eikun uusia piuhoja ostamaan.
Sellaiset löytyivätkin ja tänään kävimme ne asentamassa paikoilleen. Nyt kuulkaa käy ja kukkuu paremmin kuin hyvin! Olisihan se ollut synti ja häpeä jos pienessä punaisessa olisi ollut jotain isompaa vikaa, vaan onneksi ei ollut.

Eilen menimme teatteriin, pitkästä aikaa. Näytelmänä oli Yhteispaha-lehdestä bongattu Ansa, joka pyöri Elannon näyttämöllä Kirjan talossa. Liputkin ihan kympin per lärvi.
Juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja arvelimme, että sehän voisi olla ihan hauskakin jännitysnäytelmä. No olisi se varmaan ollutkin, mutta...
Pääosan esittäjällä oli sellaiset maneerit ja tapa "huutopuhua" repliikkinsä, että kävi ärsyttämään heti alkumetreiltä alkaen. Lisäksi dialogi junnasi monessa kohtaa sen verran pahasti, että arvelin käsikirjoittajan pitävän yleisöä tyhmänä.
Ja en voi sanoa esitystä hyväksi jos sitä on mennyt alle tunti kun katson ensimmäisen kerran kelloa. 
Ensimmäinen puoliaika kesti puolitoista tuntia ja se riitti meille. Olimme huonoja ihmisiä ja karkasimme. Vaan hyvä, että karkasimme, ehdimme vielä Rosson lihapatojen äärelle kun sulkivat aiemmin pyhäpäivän kunniaksi.

Pitäisi varmaan tuntea häpeää kun poistui kulttuuririennosta kesken kaiken, mutta en vaan osannut. En siis tiedä kuinka näytelmä päättyi, mutta mitä välii, kuten nuoriso toteaisi. ;)

Tänään kävin Isolla Kirkolla pyörähtämässä kun oli tarvetta kalsarivarannon täydentämiseen ja Siippa oli sinne suunnalle menossa harrasteidensa pariin kuitenkin.
Siellä sitten sumussa ja tuiverruksessa ihmettelin, että kuinka monta itärajan takaa tullutta turistia mahtuu pienen pääkaupunkimme pieneen keskustaan.
Ja miksi helvetissä Sokoksella on aina niin saatanaan kuuma? Kesät talvet, hirvee hiki. Sovitin kenkiä ja sen jälkeen oli pää märkänä kuin olisi paremmallakin hikilenkillä käynyt. Niinpä sitten unohdin ostaa aikomani meikkivoiteen... Toisaalta, hikisen sovittamisen ansiosta löysin itselleni välikausikengät ettei tarvitse enää näin marraskuussa kesätennareissa paarustaa.

Ja hei, marraskuun kunniaksi tulemme näkemään toinen toistaan järkympiä viiksivirityksiä kun miehet julistavat tukeaan eturauhassyövän torjumiselle. Hieno asia, mutta amisviikset tai kalapuikot vaan ovat jotain kamalaa. Puhumattakaan miehistä, joille yksinkertaisesti ei sovi ensinkään minkään sorttiset viikset. Brrhhhh!! Suljen siis silmäni ja yritän olla näkemättä, ei kai tässä muutakaan voi.

Nyt yritän vihdoinkin päkistää itsestäni ne loput matkaraporttiosat ettei mene ihan käteen sekin homma.

2 kommenttia:

  1. Ahhhaahhaa, vai on stadin Sokos edelleen kuuma mesta. Sen järkyttävän kuumuuden takia minäkin boikotoin paikkaa. Sama juttu oli muuten Tapiolan Sokoksella.

    Nyt on kuulema jenkkilästä tulossa meille naisille Movember-kuukauden jatko-osa: Decembeaver. Arvaat varmaan mitä silloin EI ajella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin muistelen, että Tapiolassa oli sama ongelma. Ihme juttu! Pitää varmaan mennä testaamaan se Kaari, että onko sielläkin yhtä kuuma

      Hehe, vai semmonen majavakuukausi. Noo... mikäs siinä, luomua vaan kaikin puolin. ;D

      Poista