keskiviikko 6. helmikuuta 2013

5. Katson taivaalle

Juu, tiedän, tämä olisi pitänyt kirjoittaa jo eilen. Mutta mie olin NIIIIIN VÄsyNYT illalla, että en millään jaksanut. Halusin kuitenkin sanani sanoa tähän teemaan, sillä ajatus pyöri päässäni. Että sovitaanko, että kirjoitin tämän eilen. ;)

Meikäläinen on aikamoinen taivaalle tuijottelija. Samalla tavalla kuin tulen tuijottaja. En koskaan kyllästy katsomaan elävää tulta enkä koskaan kyllästy katsomaan taivaalle.

Taivas on erilainen eri vuorokauden- ja vuodenaikoina, ja eri puolilla maailmaa. Kiehtovaa.
Olettehan maanneet nurmikolla selällään kesäisenä aurinkoisena päivänä katselemassa poutapilvien lipumista ohi? Ja kuinka pienellä mielikuvituksella pilvistä löytää hahmon jos toisenkin. Tai pakkasyönä tähtikirkkaalle taivaalle katselu pimeässä se vasta kiehtovaa onkin. Kuinka paljon taivaalla tuikkii tähtiä. Siinä tuntee ihminen itsensä kovin pieneksi avaruuden äärettömyyden äärellä.

Maailmalla liikkuessa kannattaa myös aina luoda katse taivaalle. Sillä se näyttää erilaiselta kuin oma kotimainen sinivalkoinen versiomme.

Helsingissä Tähtitorninmäellä syksyisen Suomenlahden myrskyämisen katsominen on hypnoottista. Taivas ja meri ovat molemmat harmaita, vaahtopäät läikkyvät ja tuuli piiskaa suolaisesti kasvoja. Sellaiselle paikalle haluaisin taloni rakentaa.
Skotlannissa olen nähnyt myrskypilvien vyöryvän maata kohti niin Atlantin kuin Pohjanmerenkin rannalla. Näky on huikaiseva. 
Irlannissa, Dublinin lähellä olen katsellut pilvien ja auringonvalon leikkiä meren päällä ja vaikuttunut näkemästäni.
Kreikassa taivas on hellesäällä ollut suorastaan tummansininen ja väreilevä ilman pilven hattaraa.

Mutta parhaiten on mieleeni jääny Sveitsin Luzernin taivas vasten vuoria. Heleän sininen väri, jonka sinessä kotkat kaartelivat ja korkealla lentävät suihkukoneet piirsivät omaa ruudukkoaan taivaan sineen. Missään muualla en ole niin paljoa risteileviä suihkarivanoja nähnyt kuin Sveitsissä.

JälkiJuttu:
Mikähän ihmeellinen vitamiininpuutos meikäläisellä on kun tuntuu, että pohjaton väsymys on vakituinen vieraani. Jotenkin ei vaan jaksa. No, kevättä kohti mennään, että eiköhän se taas tästä. Tosin eilinen (ja tälle päivälle luvattu) lumisade olisi voinut jäädä satamatta.

8 kommenttia:

  1. Oi, sielunsisko!

    Tuleen tuijottelu (punaviinilasi kädessä) on parasta mitä tiedän. Haaveilen takasta, saa nähdä, jääkö haaveeksi vai toteutuisiko joskus.

    Kun muutin 1989 Helsinkiin, istuin tuntikausia yhdessä tietyssä kohtaa Kaivarin kallioita: niin, että allaoleva katu ja maakaistale ei näkynyt, näkyi vain meri. Saattoi kuvitella olevansa maailman laidalla ja Sisäsuomen kasvattina saatoin ihailla merta ihan määrättömän pitkiä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys tuo punaviinilasi. :)
      Takasta haaveilen minäkin, mutta en osaa sanoa toteutuuko se koskaan. Toivottavasti.

      Kaivarista merelle katsoessa on sitä jotain, enkä osaa sanoa miksi.
      Jopa Siipan serkun mies, joka siis asustaa Kanadassa tyynen valtameren rannalla, sanoi Kaivarista merelle katsoessaan tuulisena kesäpäivänä olevansa sanaton.

      Itse olen käytännössä asunut koko ikäni meren lähellä, joten on vaikea kuvitella, että en voisi olla kosketuksessa mereen niin halutessani. Järvikin on kiva, mutta ei ollenkaan sama asia.

      Poista
  2. Sama vika, hieno on tuijotella varsinkin tulta ja taivasta. Myös eläimiä, jos sattuu oemaan hollilla.

    Syötkö kaikkia vitamiini- ja hivenainelisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, elukat. Omia koiria on hauska vakoilla kun tuhtailevat takapihalla omiaan eivätkä tiedä, että niitä tarkkaillaan. Ja yleensä kaikki eläimet ovat hauskoja tarkkailun kohteita. :)

      En tiedä syönkö kaikkia, mutta yritän syödä monipuolisesti ja heittelen kyllä vitamiininappejakin naamariin.
      Itse vähän arvelen, että kroppa ei ole vieläkään ihan sataprosenttisesti toipunut siitä kammotaudista. Sen verran suolenmutka välillä murisee...

      Poista
  3. Taivaalle tuijottelu on hypnoottista toisinaan, varsinkin talviöinä mutta ennenkaikkea kunnon - siis kunnon - myrskyn aikana. Salamat välähtelevät joskus niin kirkkaina että ne piirtyvät verkkokalvolle pitkäksi aikaa.

    Tuli on kenties kiehtovin elementti sillä sitä voisi tuijotella tuntitolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkosmyrskyä voin ihailla jos se tapahtuu jostain turvallisesta paikasta sisätiloissa. Jos en muuta mummolta oppinut, niin valtaisan ukkosen pelon. ;)

      Tuli on hypnoottinen elementti. Joskus siihen riittää kynttilän liekki.

      Poista
  4. Muuten- olen huomanut eron "kahden taivaan" värissä. Suomessa on taivaan väri vähään vaaleampi kun Virossa ... On meidän lippuissammekin värieroa . Tää olen huomanut kun matkustelen Viroon ja Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Taivaiden väreissä on eroja eikä tarvitse välttämättä mennä edes kauas, kuten sinun esimerkissäsi. Helsigistä Tallinnaan on vain se 80 kilometriä.

      Usein Suomen lipun sininen väri on väärä esimerkiksi joissain urheilukilpailujen lippusymboleissa. Se esitetään vaaleampana kuin se oikeasti on.

      Poista