maanantai 2. heinäkuuta 2012

Huimaavilla koroilla koiranäyttelyyn

Loma! Vihdoinkin, ansaittu sellainen, kolmen viikon mittainen. Viimeinen työpäivä (ja koko viikko) oli luonnollisesti helvettiä, kuten aina.

Pitkästä aikaa ostin lomalukemiseksi pari pokkaria. Toisesta olenkin jo puolet ahminut, nimittäin Mirja Tervon Huimaavat korot -kirjaa. Suosittelen kaikille kenkäfriikeille. Kirja on toki julkaistu jo pari vuotta sitten, mutta meikäläinen on hieman hidas näissä hommissa ja muistan hypistelleeni kyseistä pokkaria jo viime kesänä, mutta en ostanut... Joka tapauksessa, kirja antaa meikäläisellekin luvan hyvällä omalla tunnolla shoppailla kenkiä sielunsa kyllyydestä. Meitä hulluja riittää tässä maailmassa!

Lauantaina suoriuduin töihin yhden koirarodun erikoisnäyttelyyn, johon järjestäjien mukaan minun on aina mentävä, sillä kuulun kalustoon. :)

Päivä oli piiiiitkä, sillä toinen arvosteleva tuomari oli maailman hitain ja sitähän me kaikki sitten odottelimme. Lisäksi ilma oli kolea, kostean tuulinen ja kaikkea muuta kuin kesäinen. Kotiin päästyäni olo oli kovin tuulettunut ja ulkona ollut.

Vaan nyt on lupa lomailla. Olenkin löllynyt armaassa aurinkotuolissani kirjaa lukien ja hömpsötellen koko päinvän. Tai no, korjasimme vähän aitaa ettei Juniori syö naapurin koiraa ja ettei tarvitse koko aikaa vahtia haukkana. 

Puolitoista viikkoa löllöillään ja ollaan, sitten ryntäämme reissun päälle. Ja sitten onkin jo aika mennä takaisin töihin, mutta sitä kieltäydyn ajattelemasta juuri nyt.

Jossain uhkailtiin, että tässä olisi kesän ainoa helleviikko, joten otetaan siitä kaikki ilo irti. 

4 kommenttia:

  1. Otsikko on hieman harhaanjohtava:DDD Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikko piti sisällään aiheet, jotka postauksessa olivat. ;-P
      Kiitos, loma on ollut ihan hyvä ainakin tähän asti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :)
      Loma on aina lomaa ja se tekee lomasta kuin lomasta hyvän.

      Poista