keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mannerten mullistus

Lomapäivä numero kaksi.

Aurinko hellii lomailijaa ja sää suosii. Jottei totuus unohtuisi, oli herätyskello aamulla soimassa, sillä Hiipivän Hölmöyden rokotukset olivat menneet vanhaksi jo huhtikuussa (!!!) ja näppärästi olin sitten varannut rokotusajan lomapäivälle "aamutuimaan" (klo 9:30). Eikä Äitimuoria voi tietenkään laittaa yksin matkaan eläinlääkärille, koska rahoittajahan on allekirjoittanut eikä muorin jutuista kolmansille osapuolille aina ole takeita, joten mentävä oli.
Hauska oli taas rupatella Ihanan Eläinlääkärini kanssa ja toivottelin hänellekin siinä hyvät lomat lähteissäni.

Kotiin päästyäni keitin aamukahvit numero kaksi, sillä kiintiöön jäi vajausta nopean lähdön vuoksi. Töissähän moinen kuittautuisi byroon automaattitarjonnalla, mutta nyt en ollut sillä tuulella,että olisin jaksanut kuunnella äidin jaarituksia vain saadakseni kahvia.
Lukaisin myös pokkarin numero yksi loppuun kun en vaan malttanut lopettaa lukemista.

Sitten olikin jo aika kammata naama ja suoriutua bussipysäkille. Menimme loman kunniaksi oikein eläviin kuviin, päivänäytökseen, muutaman muun (lapsellisen) ihmisen kanssa. Kävimme katsomassa Ice Age 4:n ja kyllähän siinä hetkensä oli. Selkeästi oli tehty 3D-katselua varten vauhdikkaiden kohtaustensa vuoksi. Me toki kävimme katsomassa "vanhanaikaisesti" ihan kaksiuloitteisen version.

Humputtelimmekin sitten ihan kunnolla ja kävimme syömässä ravintolassa sekä heiluimme terassilla nauttimassa alkoholipitoista juomaa. Juu, ihan kamalaa ja edesvastuutonta toimintaa, tiedän!
Vielä kamalampaa oli nähdä "mediapersoona" Jone Nikula maastonvihreässä HAMEESSAAN kaupungilla. Joo, joo, se oli varmasti kiltti ja silleen. Seli seli. Se näytti kyllä niiiiin pahasti vekatulta kesähameelta, että siinä ei ollut kiltin häivääkään! Sori Jone, ei ollut kovin katu-uskottava. En kuitenkaan sokeutunut eikä mieli nyrjähtänyt, joten huonomminkin olisi voinut mennä, ehkä.

Tänään toimitin kaksi paria kenkiä suutariin, vihdoinkin, kantalappujen laittoa varten. En kuitenkaan tuntenut mitään suurta shoppailuhimoa, joten suoriuduimme ihan ruokakaupan kautta pois ostoshelvetistä. Huomenna käyn noutamassa kenkäni takaisin. Niin paljon kuin rakastankin kenkiä, olen todella huono käyttämään niitä "tohtorilla". Monet kenkäni, jotka todella kaipaisivat vain uusia kantalappuja, lojuvat kaapissa kohtaloonsa tyytyen kun en saa aikaiseksi vietyä niitä suutariin. Pitäisi kai ryhdistäytyä siinä(kin) asiassa.

Koska helle helli lomailijaa (mittari takapihalla näytti parhaimmillaan 29 astetta), kävimme myös fillaroimassa. Nyt ei menty veren maku suussa, vaan sopivalla temmolla siten, että hikeä pukkasi kuitenkin. Toiseksi viimeisessä alamäessä meikäläisen tsykkelistä irtosivat ketjut! Onneksi on käsijarru... En edes muista koska olisin joutunut virittelemään ketjuja takaisin paikoilleen! Enkä kyllä joutunut nytkään, Siippa hoiti homman sujuvasti niin, että pystyin näyttävästi saapumaan omaan pihaan fillarilla ajellen sen sijaan että olisin "nilkuttanut" menopeliä talutellen. ;)
Pitää nyt yrittää ylläpitää fillarointia säännöllisesti. Jos se edes vähän vähentäisi läskiä ja ehkä jopa reisien selluliittiä. Hyvä olohan siitä toki tuli, kuten aina liikuntasuorituksesta, joka vetää maitohapoille edes jonkun osan kropasta.

Noin viikko ja sitten kutsuu reissu. Vielä pitäisi ehtiä tehdä kaikenlaista "hyödyllistä" sekä käydä pyörähtämässä kaksipäiväisessä koiranäyttelyssä töissä viikonloppuna. Taas pitää herätä kukonlaulun aikaan, mutta ehkäpä sen kestää kun on saanut perse homeessa olla melkein koko viikon ennen sitä rypistystä. Sitä paitsi rantatien ajeleminen kesäaamuna, toivottavasti aurinkoisena sellaisena, ei ole ollenkaan huono asia. Päinvastoin! Ja pitää muistaa virittää vakionopeuden säädin oikeaan nopeuteen ettei peltipoliisi rankaise. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti