perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pornoa ja kalusteöljyä

Ensimmäinen lomaviikko vetelee viimeisiään, siis noin arkipäivien puolesta.

Luin loppuun lomapokkarin numero kaksi. Joo, mitähän siitä sanoisi... Kyseessä oli Anna-Leena Härkösen noin 300-sivuinen romaani Ei Kiitos vuodelta 2008. Pornoahan se oli, noin pääpiirteiltään. Paketoitu väljähtyneeseen keski-ikäiseen avioliittoon, mutta seksiä ja panoja oli kuvailtu melko yksityiskohtaisesti. Juu, Härkönen kirjoittaa roisia tekstiä, mutta tämä oli ehkä vähän turhan roisia. Ihan kuin olisi kirjoittajan puute jotenkin kuultanut läpi koko jutusta. Luin sen kuitenkin alusta loppuun, vaikka jossain kohdassa kyllästyin muijan vonkaamiseen ja jallittamiseen. Ihan ookoo, siis viihdyttävällä tasolla kun ei halua käyttää aivojaan. 

Eilen vierailimme ruotsalaisen kalustejätin uumenissa ostamassa parvekkeelle sivupöydän. Yksilöksi valikoitui kettiön aputyötasoksi tarkoitettu koivuinen työtaso.
Halusimme kuitenkin hieman tummentaa pintaa, jotta se sopii muun kalustuksen joukkoon. Niinpä frouva otti purkin ja rätin käteen ja hinkkasi rutosti...
Olipa hieman lämmintä kun takapihalla mittari näytti 31 astetta. Ensin siis kasasin sen helvetin tason sillä välin kun Siippa kävi juoksulenkillä. Sen jälkeen hinkkarin sitä saatanan kalusteöljyä apinan raivolla tasoon hien valuessa tasaisesti joka puolella ihraista kroppaani. Hieno siitä tuli ja paikkansa otti kauniisti parvekkeella. 
Sen verran kuitenkin vitutti, että jätin pari muuta kalustatte odottamaan aikaa parempaa. Tai jos se Siippa edes jonkun hinkkaisi menemään... Toiveajattelua varmaankin. Kun kerran kehui, että onpa kiva katsella kun akka tekee hommia. Niin varmaan.

Huomenna sitten aamutuimaan kohti Karjaata "harrastamaan".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti