Pääsiäislorvailun lopputulema

Tehokkaasti olemme soffalla löhöilleet miltei koko pääsiäisen. Suurimmat aikaansaannokset lienevät kesälomareissua varten tekemämme buukkaukset lentoineen ja majoituksineen. Tai no, yksi yöpyminen on vielä buukkaamatta kun emme oikein ole edes osanneet päättää missä kohdassa karttaa haluaisimme yöpyä. Niin ja auton vuokraus on tekemättä, mutta muuten on homma pulkassa koirien hoitolapaikkoja myöten. Sen varmistin ensin, sillä tänä vuonna jaamme kesäloman kahteen osaan ja ensimmäinen osa sattuu heinäkuulle kun miltei koko muukin Suomi on lomalla. 
Eli Skotlanti kutsuu taas. I-ha-naa! 
Luvassa on tuttuja paikkoja ja vakivierailukohteitamme, mutta myös pari uutta paikkaa, joissa emme ole viivähtäneet aiemmin. Viimeiseksi yöksi sitten Edinburghiin, jossa saa vielä kivan shoppailupäivän, sillä paluulento lähtee vasta myöhään illalla. 
Onpa mukavaa kun on taas kesälomareissu luvassa. Ja nimenomaan Skotlantiin kiertomatkalle suuntautuva. Viime kesänä olimmekin vain pidennetyllä viikonlopulla Edinburghissa. Onhan meillä toki toukokuussa perinteinen reissumme Keski-Eurooppaan, mutta Skotlannissa on sitä jotain. Jotain, mitä en osaa selittää, mutta siellä olemme molemmat kuin kotonamme. 
Ja kun olemme niin monta matkaa sinne tehneet, on mukavaa ja helppoa aina suunnitella seuraavaa. Tietyt kylät ja kaupungit ovat lunastaneet paikkansa sydämissämme ja on myös mukavaa huomata, että niissä tietyissä paikoissa meidät myös muistetaan ja otetaan aina vastaan lämpimästi.

Tänään jaksoimme myös vääntäytyä ihmisten ilmoille koirankusetusreissua kauemmas. Kävimme Korkeasaaressa. Moni muukin oli keksinyt viihdyttää lapsiaan roudaamalla ne eläintarhaan. Eli väkeä oli, mutta koska me olimme liikkeellä vasta iltapäivällä, ei ruuhkaa ollut ärsyttävyyteen asti. Tähän aikaan vuodesta kun siellä käy, niin kissaeläimet ovat pirtsakoita ja muutenkin tuntuu olevan tietynlaista äksöniä enemmän kuin kaikista kuumemmilla kesähelteillä. 
Ilma oli kaunis joskin tuulinen, mutta se oli vain varustautumiskysymys. Mukavan raukea olo oli muutaman tunnin Korkeasaarireippailun jälkeen.

Huomenna sitten takaisin arkisen aherruksen pariin töihin. Ainakin taas tietää, miksi siellä töissä käy kun on jo tullut "sijoitettua" tulevaisuuteen. ;)

Edinbughin linna Princess Streetin puistosta kuvattuna

Mustavalkoista

Mikäänhän ei ole mustavalkoista, paitsi minun vaatetukseni.

Jostain syystä vaatekaappiini on valikoitunut erityisesti työpukeutumista silmällä pitäen paljon mustia ja jonkin verran valkoisia vaatteita. Välillä sitten höyrähdän (usein näin keväällä) ja saatan haksahtaa ostamaan jotain värillistä. Kukaan ei varmaan oikeasti usko, että lempivärini on vihreä (sellainen hyvä tummanvihreä ei mikään lime), sillä se harvoin näkyy pukeutumisessani.

Noh, nyt kun kävin shoppailemassa silloin toissapäivänä, niin ostin kolme vihreää T-paitaa ja vain yhden mustan. Lisäksi hommasin vihertävän sävyisen pitkähihaisen T-paidan, joka on hauskasti ikään kuin liukuvärjätty helmasta ja hihoista.

Tänään sitten puin sen vihertävän pitkähihaisen päälleni työvaatteeksi kun arvelin, että kasuaali pukeutuminen on ihan OK, sillä työpaikalla on luultavasti vain kourallinen ihmisiä. 
Aamun aikana useampi käytävällä tapaamani ihminen huomautti, että "ihan outoa nähdä sinut noin värikkäänä kun yleensä olet aina niin mustissa." Enkä edes koe olevani mitenkään "värikäs" tässä paidassa. :D

Työminäni on todellakin jotain muuta kuin kotiminäni. Tietäsivätpä vaan kuinka monta eri bändipaitaa kaapistani löytyy, toki valtaosa niistäkin on pohjaväriltään mustia. ;)

JälkiJuttu:
Kävin ruokatunnilla varmistamassa, että meillä saadaan pääsiäispyhinä lammasta syödäksemme. Samalla löysin niitä kananmuniakin *jee*.
Mutta olihan maailmanlopun meininki tuossa läheisessä hypermarketissa! Siis ihan karseeta! Ihmiset ilmeisesti kuolevat nälkään kun kauppahan on auki seuraavan kerran vasta ylihuomenna. Valitettavasti joudun sukeltamaan sinne hullunmyllyyn vielä uudestaan, mutta koitan ottaa vähäisen mielenrauhani mukaan, jotta en sorru veritöihin. 
May the Force be with me!
 

Oksennus lattialla

Pahoittelen tätä postausripulini. Taitaa olla meikäläisellä liikaa luppoaikaa Siipan ollessa poissa ja normaalia enemmän typeriä ajatuksia päässä. ;)

Jokainen, jolla on koira tai kissa (tai mikä vaan kämpässä vapaana kulkeva elukka) lemmikkinä, tietää että oksennus voi löytyä yllättävistä paikoista huushollin lattioilta. 

(Jätän nyt ripulijutut omaan arvoonsa tai kerrottavaksi joskus toiste etteivät kaikki herkkähipiäisimmät pyörry kauhusta ja tukehdu samalla omaan oksennukseensa.;) )

Juniori on nyt siis päättänyt vihdoin, että juoksuaika voi alkaa. Peräkammarin Pojalla luonnollisesti kuuppa on himmennyt jo varmuuden vuoksi vähän etukäteen ja se on kerännyt kaiken charminsa ollakseen vastuttamattoman komea ja ihana Juniorin mielestä. 
Juniori on aito sitruunapillu kaikessa huumorintajuttomuudessan ja väitän, että ihmeitä pitäisi tapahtua, että se huolisi PP:n pentujensa isäksi.

Kuitenkin PP elättelee toiveita, kuten aina ja muistaa yrittää flirttailla sopivasti. Se myös unohtaa syödä, koska pitää morsmaikkua vahdata herkeämättä kun se vaan on näköpiirissä. No, nämä tyypit tuppaavat olemaan sitten niitä, jotka oksentavat sitä tyhjää mahaansa. Joten arvaatte varmaan, että PP:kin sitä laattaa sitten ryhtyi heittämään.

Eilen kun tulin töistä kotiin, löysin oksun keittiön maton reunalta sekä olohuoneen reunalta lattialta.
No, sellaista se on, ajattelin ja siivosin oksut pois.
Mutta tänään arvelin, että joku järjen hiven on välähtänyt PP:n päässä. Tänään löysin oksennuksen vessan lattialta vessanpöntön edestä! Jätämme aina alakerran vessan oven auki pois lähtiessämme, sillä se on PP:n turvapaikka jos jotain "kamalaa" tapahtuu. Niinpä se oli "fiksuna" käynyt ykäämässä sinne laattalattialle maton sijaan. Mamma oli HYVIN iloinen. Haluaisin toki uskoa siihen, että se on oppinut sen, että spytta pitää heittää vessaan. Nimittäin jos olen kotona ja kuulen, että se alkaa "kurlata" oksennusta, raahaan sen vessan ja työnnän pään pöntön reunan yli jolloin se siististi oksentaa vessanpönttöön. Mission accomplished!
Katsotaan osuuko se spytta huomennakin vessaan vai mihin se menee. Vai tuleeko sitä ollenkaan... Toivottavasti ei.

Pahoitteluni kaikille ei-lemmikki-ihmisille. Toivottavasti älysitte lopettaa lukemisen ajoissa ettei mieli päässyt nyrjähtämään. ;)

Jotain rajaa radiossakin?

Nyt seuraa viikon vuoden moralisointiosuus. Varoitettu on, joten jos ärsyynnyt jo pelkästä ajatuksesta, älä jatka lukemista pidemmälle.

Minä harvoin pidän itseäni kovinkaan suurena moralistina saati siveyden sipulina. Juttuni saavat välillä roiseimmankin rekkamiehenkin punastumaan ja vaikenemaan, ja se taito on hankittu joskus muinoin rahtareiden kanssa työskennellessä. Useinmiten olen linjalla: antaa kaikkien kukkien kukkia, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Eilen aamulla tuli kuitenkin minun astiassani reuna vastaan. Kuuntelin normaaliaamun tapaan  työmatkalla radio Rockia, Heikelä ja Linnanahde siellä vetivät aamushow'taan (mukana myös se pimatsu jonka nimeä en muista). Jututhan usein ovat vähän siellä hyvän maun rajamaastossa, mutta useinmiten kuitenkin nauran heidän kanssaan. 
Eilen en nauranut.

En oikein tiedä, mistä heidän juttunsa oli juurensa juontanut kun avasin radion vähän kesken juonnon. Kuulin vain, että heillä on tällainen kuunnelma/näytelmä, jonka nyt yhdessä aikovat eetteriin heittää. Siinä kohdassa olin vielä kiinnostunut ja vähän iloinenkin, että mitähän pääsiäiskäsihassua sieltä nyt tulee.

Pahoitteluni, että en muista roolihahmojen nimiä, sillä suivaannuin sen verran. Jokainen löytänee sen podcastin tahtoessaan kanavan sivuilta (en edes linkitä, sen verran vitutti koko juttu).

Kupletin juoni oli kuitenkin se, että pääosassa oli vaimoaan "urheiluharrastuksekseen" hakkaava mies. Siinä sitten puolin ja toisin roolityyppi kuvaili normaaleja aamutoimiaan, kuinka hän ensin vetäisee muutaman raa'an kananmunan aamiaiseksi ja sen jälkeen vetäisee vaimoa vastapalloon lämmittelyksi. "Se on niin hassun ja hauskan näköinen kun se näyttää pesukarhulta molemmat silmät mustina". Parasta oli kuitenkin roolihahmon mukaan se kun vaimo oli raskaana ja sai "lyödä sitä päärynää oikein tosissaan". Tarvitseeko minun kuvailla tätä enempää? Tajuatte varmaan pointin. "Parasta" tässä koko touhussa oli se, että juontajat hihittelivät ja naureskelivat koko ajan niin, että eivät meinanneet saada tekstiä luetuksi.

Jos valtakunnallisen radiomedian taso on tämä, että perheväkivalta on hauskaa, niin taidanpa boikotoida moista mediaa tai kanavaa ainakin.
Uskon, että moni kanssakuuntelija oli yhtä tyrmistynyt kuin minäkin. Eikö mikään ole pyhää? Eikö missään ole mitään rajaa?
Voiko joku oikeasti olla sitä mieltä, että perheväkivalta on leikin asia? Tässä maassa harrastetaan suljettujen ovien takana paljon fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja ulospäin näytellään, että asiat ovat hyvin. Ja jos joskus koko totuus paljastuu tavalla tai toisella, ovat ystävät ja naapurit ylen hämmästyneitä kun eivät olleet huomanneet mitään, vaikka "kyllähän se Lissu oli kova kolhimaan itseään".

Naapurissani asui aikoinaan nuoripari, joka tykkäsi käydä ahkerasti baarissa viikonloppuisin. Illan aikana kaikki oli ihanaa ja mukavaa. Kotiin tultiin yhtä jalkaa ja käytiin nukkumaan. Sitten kundi sai primitiiviraivarin, koska muija oli "tyrkyttänyt itseään jollekin baarissa" ja hetken aikaa tukasta pyöriteltyään heitti mimmin rappukäytävään... alasti.
Kuvio toistui pääsääntöisesti joka la-su välisenä yönä ja likka oli itkien soittamassa ovikelloani (koska minä olin sen ensimmäisenkin kerran avannut oven). Joka viikonloppu aamuyöstä noin klo 04 soitin poliisit paikalle. Joka kerta jätkä oli ottanut ritolat ja lopputulemana oli se, että huoltomies avasi mimmille oven ja poliisit yrittivät järkeillä, että jättäisi jo moisen hullun ennen kuin tulee ruumiita.
Selvinpäin jätkä oli maailman nössöin ja lähti minuakin pihalla karkuun kun yritin vähän keskustella asiasta "millainen mies pahoinpitelee avovaimoaan". Sittemmin muutin itse pois, joten en tiedä tuliko mimmi järkiinsä vai tuliko siellä ruumiita.

Eikä tämä ole ainoa elävä esimerkki jonka tiedän, mutta muut jääkööt nyt historiaan... Joten onko ihme, että pistää vihaksi. Jotenkin tuli radio-ohjelmasta se olo, että vaimon (tai miehen) hakkaaminen on ihan okei ja sille voi naureskella. Vaan minustapa se ei ole mikään naurun asia ja toivon, että ei kenenkään muunkaan mielestä.   
     

Munaton pääsiäinen

Ainakin kananmunaton sellainen taitaa olla luvassa. Muusta munasta en virka mittään. 


Kaikkihan tietävät, että häkkikanaloille asetettuja vaatimuksia muuttava laki astui voimaan ja sen myötä iso osa munantuottajista lopetti toimintansa. Eli niin sanotusti heitettiin hyvästit halpismunille. 
Sen myötä iski sitten munapula kun yhtäkkiä ne kalliimmatkin munat tuntuvat kelpaavan kaikille. Ne, joita aikaisemmin riitti hyllyn täydeltä kun tuntui, että eihän niitä osteta kuin meidän huusholliin, niin ja sen yhden minkkiturkkisen rouvan, joka sattui aina samana päivänä sinne munahyllylle heilumaan.

Tänään sorvin äärestä poistuessani poikkeisin matkan varrella olevaan isoon hypermarkettiin toiveena löytää itselleni joku paita ja niitä kananmunia. Paita löytyi, munaa ei. Siis hyllyssä ei ollut edes niitä viiriäisenmunia, joita vielä viime viikon loppupuolella oli joku hassu kenno tarjolla. Kananmunahyllyyn oli täytteeksi tungettu jotain terveysjuomaa!
Kassatyttö kyllä väitti, että aiemmin päivällä munia oli ollut ja että kyllä niitä joka päivä jonkun verran tulee. Itsekseni pohdin, että eipä minulla ole mahdollisuutta notkua siellä kaiken päivää kyttäämässä munahaukkana koska munahyllyntäyttäjä hyökkää hyllyä täyttämään.

Kävin sitten kuitenkin samalla reissulla pitkäripaisessa turvaamassa edes punkkutasapainoa pääsiäiselle. 
Munia ei varmaan tulla saamaan ellei ihme tapahdu ja pienestä lähikaupasta satu löytymään jotain ylihinnoiteltua tavaraa.

Normaali viikonloppuaamiaisemme tulee siis mitä ilmeisemmin kokemaan renesanssin, joten kertahan se on ensimmäinenkin kun pääsiäisenä ei syödä kananmunia.

 

Viherpeukalo

Sään ollessa näin ihanan keväinen (vittu, aamulla 5 astetta pakkasta ja piha peilijäässä!), kääntyy ajatus väistämättä keväisiin kukkien- ja puutarhanhoitopuuhiin. 
Suorastaan sormet syyhyävät päästä hankkimaan kesäkukkia ja pohtimaan, mitä istuttaisi minnekin. Innolla odotan myös sitä, että ovatko kaikki perennakasvit selvinneet talvesta kunnialla. Syksyhän oli pitkä ja lämmin, ja huomasin ainakin helmililjan kasvattelevan uusia lehtiä syksyn lämpimissä sateissa...

Tuosta edellä olevasta kappaleesta saa sen kuvan, että olen todellinen viherpeukalo. Vaan kaikkihan ei ole sitä, miltä näyttää. Moni kakku päältä kaunis jne.
Minun viherpeukaloni ei ole aivan kohdallaan. Se ei ole edes keskellä kämmentä, vaan sanottaisiinko, että se on perseessä.
Oikeasti, olen varmaan maailman surkein kukkien ja kasvien hoitaja. Päässäni eivät pysy lajien nimet, saati niiden hoitomenetelmät. Tankkaan aina kirjoista tai netistä, miten mitäkin kukkaa pitää hoitaa ja unohdan sen samantien.
Olen toivoton.

Siitäkin huolimatta tunnen suurta iloa erityisesti puutarhanhoidosta. Että näinkin huono puutarhuri saa liljat ja gladiolukset (molemmat lempikukkiani) kasvamaan kukkapenkissä ja -ruukuissa sekä persiljat ja tillit ryytimaassa. 
"Puutarhaurani" hienoin suoritus lienee se, että muutama vuosi sitten ostin äitienpäivän jälkeen yhdellä eurolla kauniin äitienpäiväruusun, jonka istutin ruukkuun. Siinä istuttaessani ruusua, loitsin ja manasin noitavoimillani, että "heti kun lakkaat kukkimasta, heitän sinut roskikseen." Se saakelin rehu kukki koko kesän! Upeat tummanpunaiset kerrotut ruusukukinnot. Kaunis oli. :)

Vaikka tiedostan, että en ole kaksinen puutarhuri taikka viherpeukalo, tavoittelen kuitenkin aina kuuta taivaalta. Minulla lienee liian suuri ego ja liian suuret luulot itsestäni ja omista kyvyistäni. Hankin aina vaikeita ja vaativia kasveja välittämättä siitä, soveltuvatko ne happamaan pihamaahamme tai valorajoitteiseen asuntoomme.

Tästä loistava esimerkki on orkideainnostukseni. Nimenomaan isot ja näyttävät perhosorkideat. Rakastan niiden muotoa ja värikirjoa sekä sitä, että kukkiminen kestää aina todella kauan. Hoidan niitä kieli keskellä suuta ohjeiden mukaan ja "liotan" munakellon kanssa, etteivät vaan lillu liian kauaa vedessä. Lannoitan asiaankuuluvasti orkidealannoitteella säännöllisesti.
Sitten kukkiminen loppuu ja kukkavana kuolee. Useinmiten tästä seuraa se, että hetken päästä myös juuret alkavat kuolla ja kohta on koko rehu taivaallisessa orkideahiippakunnassa. Enkä tiedä mitä olen tehnyt väärin. Onko meillä liian vetoisaa, liian kuumaa, liian pimeää vai liian valoisaa? 
Lopulta kierre on valmis, ostan uusia orkideoja kun en saa vanhoja pysymään hengissä. Enkä ole kertaakaan saanut tällaista orkideaa kukkimaan uudelleen. En ikinä! Se saattaa tosin johtua heikosta hermorakenteestani kun en jaksa odottaa. Kaikenhan pitäisi tapahtua tässä ja nyt.
Ja kaikesta tästä huolimatta aina aloitan uudelleen alusta. Lienen kovapäinen ja koen, että kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Toisaalta, serkkuni on ihan koulutettu puutarhuri eikä hänkään saa orkideojaan uudelleen kukkimaan, joten...


Ottaen huomioon siis kaikkien meille päätyvien kasvien surkeat lähtökohdat voinkin nyt ylpeänä kertoa, että joku vuosi sitten jouluasetelmasta pelastamani kaktus on pysynyt hengissä aika kauan minun hoidostani huolimatta. Ja eilen huomasin, että se aikoo kukkia! Bongasin siitä kaksi pientä nuppua. :)
Ehkä en olekaan ihan toivoton. Tai sitten täytyy keskittyä vastaisuudessa kaktuksiin huonekasveina. ;)


JälkiJuttu:
Katselin tuossa taas hakusanoja joilla tälle laidalle blogistaniaa on eksytty. Aika hauskoja ovat ja ei voi kuin ihmetellä jos joku moisilla hauilla tänne tulee vastauksia etsimään. Saattaa löytää jotain ihan muuta. Ehdoton suosikkini oli "Kätevä emäntä on paska". No saattaahan se olla, mutta eikös kätevä emäntä ole, noh, kätevä olemassa? Vaikka tällä haulla  taidettiin viitata siihen TV-ohjelmaan. :)
Toinen hyvä oli "Sipsien hinnat kallistuvat" ja täytyy sanoa, että se ei ihan minulle avautunut...

Tunnustus tuli

Nollikselta. Kiitos tuhannesti iloisesta ylläristä (joka ei kai ollut aprillipila, eihän?). :)

Vähän sydän väpättäen pohdin ensin, että mitähän sitä nyt pitää itsestään paljastella, että kehtaa plakaatin hyvällä omallatunnolla ripustaa blogistaniapalstansa seinälle. Mutta ei mitään! Siis ihan vastikkeeton palkinto, öpaut.

Tunnustusta on tarkoitus jakaa eteenpäin sellaisille blogeille - viidelle -, joilla on alle 200 tunnustautunutta lukijaa, mutta vastoin kuin muissa tunnustuksissa, tämän saajan ei tosiaan tarvitse paljastaa itsestään mitään.

Että selvä sit! En tunnusta mitään kun ei kerran käsketä. Kirjoitan erillisen postauksen niistä tunnustuksistani. ;)

Ja tämäkin kaunis plakaatti on näköjään jo levinnyt pitkin Blogistaniaa kulovalkean tavoin, joten ei taida meikäläiseltä irrota viittä palkittavaa.
Mutta näille lähtee:

1. Tsompi, Klikkaa eteenpäin -blogi.
2. Paha täti, blogillensa Bad aunt (tiheämpää postausta, kiitos!)
3. Ässä, Ässän käkenä -blogissa.
4. Elegia, Kello viiden tee - Syanidilla, kiitos

Noin, neljähän on uusi viisi, kuten kaikki tietävät. Joten päätän tämän jorinani tähän. :)