Suomen huonoin kuski

Kun ei nyt ole mitään kovin rakentavaa tai tähdellistä kerrottavaa niin jaarittelen sitten vaikka töllön tarjonnasta.

Maikkarin MAX-kanavalla alkoi tällä viikolla brittiläiseen formaattiin perustuva ohjelma, jossa etsitään Suomen huonoita kuskia. Mukana taisi olla kymmenen kandidaattia jos en ihan väärin muista.
Ruotsin vastaava on nähty täällä muistaakseni viime vuonna.

Ajattelinkin, että tämähän on kivaa, kotimainen versio samasta ohjelmasta, joka on naurattanut kovastikin ulkomaan elävien esittämänä.
Ensimmäiseen ajotehtäväänsä tyypit lähtivät ihan meikäläisen kotikulmilla ja kyllä kuulkaa pelotti kun katseli sitä toilailua!

Joukossa oli mm. kaksikymppinen nuori nainen, jonka apukuskina toimi oma äitinsä. Ja jopa äitinsä sanoi, että ei voi ymmärtää miten se mimmi on ajokorttinsa saanut. Enkä ymmärtänyt minäkään. Pimatsu ei tuntenut edes kaistojen ryhmittymismerkkejä liikennesäännöistä puhumattakaan.

Toinen mieleen erityisesti jäänyt kuski oli sellainen neljänkympin korvilla oleva nainen, jota pelotti ajaa kovempaa kuin neljääkymppiä ja surautti kuulkaas kehä III:lta Lahden moottoritiellä noin kuuttakymppiä ja sanoi ettei halua ajaa näin kovaa. Sviddu, mikä vaaratekijä tommonen! Ajatelkaapa kun takaapäin tulee joku sitä satasta eikä heti tajua, että eukko matelee taajamanopeuksilla. Siinä ei hyvä heilu. Tämä samainen muija totesi myöhemmin jaksossa, että ei myöskään halua ajaa alamäkiä... wtf???!!! Kannattaisiko antaa se kortti pois kokonaan jos se ajaminen on noin pelottavaa ja ahdistavaa?

Niin ja tietysti jengiin mahtui myös raskaan kaasujalan omaava kolmekymppinen mies, maailman paras kuski, jonka ensimmäinen tehtävä päättyi siihen, että kyydissä ollut tuomari tuli puikkoihin kun jätkä veteli roimaa ylinopeutta. Mukana oli myös edellisen nuorempi versio, joka ei näyttänyt vilkkua saati että olisi käyttänyt turvavyötä.

Tulikirjaimin piirtyi mieleeni ohjelman juontajan sanat: "Muistakaa, että nämä ajavat liikenteessä teidän keskuudessanne."
Ensimmäisen jakson lopuksi osallistujilta kerättiin ajokortit pois, mutta mitä se muka auttaa? Eihän sitä kortilla sitä autoa ajeta, onhan se nyt nähty monta kertaa.

Että semmoisia. Maikkarin sivuilla oli katsottavissa ainakin joku esittelypätkä, joten vilkaiskaapa jos kiinnostaa. Itse taidan katsoa myös ensi viikon jakson, vaikka se pelottavaa onkin... 

Kuin spitaalinen

Tilasin viime viikolla ajan ihotautilääkärille. Pääsen sinne vasta kahden viikon kuluttua useammastakin aikataulusyystä johtuen.

Tilasin ajan, koska psorini on vähitellen pahentunut ja vallannut alaa. Aiemmin saamani reseptisalva ei tunnu enää tehoavan samalla tavalla kuin ennen, joten jospa saisin jotain uutta myrkkyä tilalle. Perusvoiteilla käsketään rasvata, mutta niiden suoma helpotus on kovin väliaikainen. Melkein paremman tuloksen saa aikaiseksi pesemällä merileväsaippualla tai mineraalisuolalla.
Toivottavasti tämä lääkäri suhtautuu asiaan oikealla tavalla. Viimeksi kun halusin uusia rasvareseptin, näytin ihottumaani työterveyslääkärille (siis ihan yleislääkäri) muun käynnin yhteydessä. Tämä, rajan takaa rekrytoitu naislääkäri, tuumasi, että ei näytä pahalta, mahdatko moista reseptiä tarvitakaan... Kirjoitti sentään kun ruinasin ja todistelin, että olen sellaista ennenkin saanut.

Havahduin tähän taudin eskaloitumiseen palattuani kesälomani kakkososuudelta. Eräs työtoveri totesi, että kylläpä kätesi näyttävätkin nyt pahalta. Joo, olin kyllä huomannut, että ihottuma on levinnyt, erityisesti oikeassa kädessäni ja että yhä enenevässä määrin raavin, raastan ja revin tautikohtia sillä tuloksella, että ne näyttävät vielä kamalammilta. En nyt halua järkyttää ketään laittamalla tänne kammokuvia tai linkittämällä niihin. Jokainen voi itse tehdä kuvahaun jos haluaa nähdä karmeita iho-oireita. 

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että psorini on (ainakin toistaiseksi) pysynyt poissa mm. kasvoista. Päänahkani kyllä oirehtii, mutta siihen löytyy onneksi shampoota ja hoitoainetta.

Tiedän myös, että stressi sekä töissä tapahtuva paperinpyöritys pahentavat asiaa. Kätöseni saattavat olla hyvinkin "terveen" näköiset vaikkapa lomalla, mutta päivä töissä muuttaa kaiken.
Geeniperimä lienee hyvin voimakas, sillä veljelläni on ollut lapsesta saakka atooppinen iho, joka sitten aikuisiällä muuttuikin psoriksi.

Aiemmin ajattelin aina, että minua eivät ihmisten ihmettelyt ja suorastaan kauhistelut paljoa hetkauta. Asia kun on kuitenkin aika selkeästi selitettävissä eikä taatusti tartu kosketuksesta tai mahdollisista eritteiden vaihdoista.
Vaan nyttemmin kun ihottumaläntit heloittavat kuin se kuuluisa mulkku vehje kuutamolla, olen huomannut välillä suorastaan piilottelevani käsiäni jos näen jonkun katsovan inhoten tai kauhistellen tai muuten vaan pitkään. Turhaahan se on, tämä tauti ei parane ikinä, siihen ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voidaan lievittää. Sen kanssa on vaan elettävä. Mutta kyllä siinä kieltämättä vähän spitaalinen olo tulee tuollaisia reaktioita havaitessaan. 

Asia selkeästi on nyt ruvennut vaivaamaan, sillä viime yönä tauti pääsi uniini asti. Unessa minkkiturkkiin ja kettupuuhkaan pukeutunut "paremman kultalusikkaväen" edustaja kieltäytyi asioimasta kanssani, koska "sehän sairastaa jotain tarttuvaa tautia". Unessani olin siis jonkun sortin asiakaspalvelija (myyjä, kassa tms.). Pelottelin minkkiturkkivosua viemällä kämmenselkäni lähelle naamaansa ja uhoten "varo vaan ettei tämä tartu!" 
Episodin lopputulemana esimies antoi kaksi vaihtoehtoa: käytät hanskoja tai eroat...

Ei tarvitse olla kovin kummoinen unien tulkitsija tietääkseen mistä tuo uni tuli...

Ja kun nyt ajanvaraushommiin ryhdyin, niin tänään varasin sitten koirankuljetusvälineelle huoltoajan. Vaikka se seisookin valtaosan ajasta toimettomana (tai ehkä juuri siksi), on se hyvä huoltaa kuitenkin.
Samalla tulin pohtineeksi, että voisi kai sitä yrittää kaupitella jollekin. Sille ei ole oikeastaan enää tarvetta kun on vaan kaksi koiraa, jotka mahtuvat mainiosti uuden kulkupelin takapaksiin. Ja seuraava mahdollisesti huusholliin tuleva koira on sitten sen verran pieni, että saa luultavasti matkustaa boksissa takapenkillä.
Lisäksi ne tilanteet, jolloin tarvitsemme kahta autoa, ovat todella harvinaisia. Koirankuljetuksen sijaan hoppa on toiminut enemmän tavaroidensiirtovälineenä viime aikoina. 
Enkä edes oikein muista, koska olisin viimeksi sillä ajellut pitempää pätkää... Viime viikolla kävin kyllä lähikaupassa särvintä hakemassa kun olin kipeänä enkä tuntenut oloani niin hyväksi, että olisin kävellyt.

No, huolletaan ja katsotaan sitten, mihin torille tai pörssiin sen voisi myyntiin nakata. Tai jos joku tietää jonkun, joka tarvitsee vähän ajetun, pienen pakettiauton, jonka takaosasto on villoitettu ja vaneroitu, niin saa ottaa yhteyttä. Myydään vain hyvään kotiin hyrisemään ja iloa tuottamaan. :)

Vielä pitäisi rohkaista mielensä ja tilata aika hammaslääkärille... Se onkin sitten ihan oma juttunsa. Jos olen muutenkin huono menemään lääkäriin (tyyliin: "Ääh, kyllä se pää tuossa kainalossakin vähän aikaa kulkee, lääkärissä käydessä tulee vaan kipeämmäksi."), niin hammaslääkäriin meno onkin sitten monin verroin hitaampaa. Arvasitte oikein, olen kovin hammaslääkärikammoinen, kiitos kaikkien lapsuuden kokemusten.

Palikka soikoon!

Katselin tänään aamu-TV:tä siinä kahvia hörppiessäni ja siellä haastateltiin kahta jäsentä yhtyeestä Fröbelin palikat. Fröbelin palikat on varmasti ainoa lastenlaulubändi, jonka tiedän (tai no onhan se Hevisaurus), mutta syykin selvisi pian. Bändi on  nimittäin ollut olemassa jo 25 vuotta. Neljännesvuosisadan!

Kummasti muistoissani matkasin aikaan (vaikka olenkin tosi nuori, melkein teini ;-P ), jolloin kummilapseni oli pieni. Silloin nämä palikat olivat varmaankin kuuminta hottia, mitä lastenlaulumarkkinoilla oli. Lapset tykkäsivät, koska laulut ja niihin kuuluvat leikit olivat mukaansatempaavia ja äidit (sekä äitien kaverit, kummit ynnä muut) tykkäsivät, koska esiintyvät lastentarhanopettajamiehet olivat ihan katseenkestäviä otuksia.
Siksipä kyseinen palikkajoukko on varmaan minunkin mieleeni jäänyt. Aika hauskaa.

Ja kyllä se on vaan nyt tunnustettava, että syksy on tullut. Aamulla oli kovin kirpeän oloinen syysilma ja laaksosta pukkasi sellaista "Baskervillen koira" -tyyppistä usvaa. Ihan hienon näköistä, mutta edessä oleva kaamosaika ja talvi eivät meikäläistä juurikaan houkuta.

Illalla näin olohuoneen ikkunan ulkopuolella lentelemässä lepakon ja pihaltamme löysin jo melko lahonneen mustarastaanraadon. Pohdin, että mistähän sekin on siihen ilmestynyt, sillä pihammehan ei ole koolla pilattu ja varmasti käyn siellä useamman kerran viikossa, joten luulisi, että olisin huomannut sen aikaisemmin.
Olin kuitenkin laiska enkä jaksanut lähteä varastosta lapiota hakemaan siivotakseni jäännökset pois, joten taidan tehdä sen tänään.

Tulin myös pohtineeksi ihmisen kuolevaisuutta kun kuulin, että (taas) eräältä työtoverilta on löydetty syöpä. Rintasyöpä. En tiedä onko työpaikallamme jotenkin poikkeavan paljon syöpätapauksia vai noudatteleeko määrä jotain normaalikäyrää, mutta minun mielestäni niitä on ollut aika paljon. Osa on selvinnyt ja tervehtynyt täysin rankkojen hoitojen myötä, mutta osa on päätynyt "puupalttooseen", kuka nopeammin ja kuka vähän hitaammin kitumalla.
Pistää aina miettimään, että koskahan se "arpaonni" osuu mahdollisesti omalle kohdalle. Ja mitenkäs sitten suu pantaisiin kun kävelisi lääkäriin omasta mielestään terveenä ja tulisi sieltä ulos syöpäsairaana...

Myönnän, että olen vähän taipuvainen pelkäämään vakavia sairauksia. Mutta toisaalta, mitähän se etukäteen pelkääminenkään sitten auttaa? Ei yhtään mitään. Vakava sairaus ei varmasti iske lievempänä, ei vaikka sitä olisi kuinka pelännyt ja murehtinut etukäteen. Ja liiallinen murehtiminen vie kyvyn nauttia nykyhetkestä, elää elämää tässä ja nyt. Voi kun sen aina muistaisi.

Siipalta leikataan huomenna paikallispuudutuksella selästä sellainen "mysteeripatti", joka muistuttaa vähän sisäänpäin kääntynyttä luomea, mutta ei kuitenkaan ole sellainen. Mitähän sekin sitten pitää sisällään. Jännittää vähän sekin, myönnetään.

Työ tekijäänsä kiittää

Tai jotain muuta yhtä ylevää. Noin viisi litraa suppiksia oli tulos putsaamisen jälkeen. Ja heitin sentään jo ne mikroskooppisen pienet roskikseen kun en enää jaksanut nykertää.

Viattomina ja pahaa aavistamattomina kököttivät metsän rauhassa

Ja lopulta päätyivät putsattuina odottelemaan jatkokäsittelyä

Se on kumma juttu, että metsässä sienten perässä kyykkiessä iskee päälle joku maaninen vaihe. Siis, vaikka järki sanoo, että kyllä tässä on jo enemmän kuin omiksi tarpeiksi putsattavaa ja laitettavaa, niin pakko on poimia vielä vähän ja vähän vielä. Eikä siinä kaikki, vaan samalla kyykkimisellä suunnittelee jo seuraavan viikon sieniretkeä.
No, jos oma pakastin alkaa tursuta liiaksi, niin aina voi lahjoittaa sukulaisille ja tuttaville metsän antimia. Mutta itse saavat sitten putsata!

Eilen lähdin etsiskelemään hyvin palvelleen "deluxe"-mallisen salaattilinkoni tilalle uutta. Nimittäin italialainen laatukama olikin vähän huijariainesta, sillä purnukan pohjassa oli selvä merkki kelpoisuudesta törkätä kippo astianpesukoneeseen (meillehän ei sellaisia astioita osteta, joita ei voi koneeseen laittaa, paitsi Siipan paistinpannut). Vaan kuinkas kävikään. Aikojen saatossa muovi väsyi ja säröili niin, että alkoi jo jännittämään, koska salaatin seasta löytyisi ekstrayllätyksiä.

Löysinkin, yllättäen taas italialaisen, simppelimmällä systeemillä olevan salaattilingon, jossa pyöräyttää melkein komppanialle kerralla salaatit kuiviksi. Ja minä en olisi minä jos tassuun ei olisi muuta tarttunut matkalla. 
Ostin uuden kaitaliinan sekä tabletit keittiönpöydälle (sävy sointuu verhoihin) ja tottakai eksyin lankakerien pariin, josta otin "koemielessä" mukaan pari muutaman kerän Novitan Frilla-lankaa kun olen pohtinut tehtäväksi jotain nopeakutoista ja kivaa lahja-asustetta.
Lankavyötteessä oli ohje röyhelöhuiviin ja se todella oli nopea tehdä. Illan aikana oli ensimmäinen huivi valmis. Koska olen laiska enkä jaksa ottaa omasta tekeleestäni kuvaa, niin linkkaanpa tänne, jotta saatte käsityksen, mistä on kysymys. Itse tein tosin sellaisen musta-valko-harmaan, mutta ostin yhden kerän myös punasävyistä lankaa, joten vaihtoehtoja tulee. Taidan ryhtyä sarjatuotantoon ja täyttää ympäristöni moisilla huiveilla, halusivat tai eivät. ;)

Kamalan ihanaa

Ja samalla ihanan kamalaa.

Tämän armaan flunssan myötä on jäänyt se hyvin aloittamani "hikikävely" taka-alalle, sillä en todellakaan halua mitään mukavia jälkitauteja kuten vaikka sydänlihaksen tulehdusta. Ja tämä lenssu on sitkeää laatua, vieläkin on niin miehekäs yskä, että oksat pois ja osa rungosta. Ja kurkunpää on todella kipeä. Jos ei ala asettua, niin pakko kai se on lähteä lääkärin ihmeteltäväksi. 

Mutta se mikä oli ihanaa, oli tämän päivän puuhastelu. Lähdimme Siipan kanssa sienimetsään ihan sillä perusteella, että toissapäivänä poimin tuosta meidän "puolen hehtaarin" metsästä semmoiset puoli litraa suppilovahveroita ihan koiranulkoilutuksen lomassa. Niinpä arvelimme, että jos täällä on, niin kai siellä normaaleilla sienestyspaikoillakin on. Toiveenamme oli saada edes lihamurekkeen kanssa soossiin sienet. Taisimme olla hieman vaatimattomia toiveissamme...

Sonnustauduimme liikkeelle iltapäivän puolella ja yritimme olla toivomatta liikoja. Arvelimme, että kaikki aamunvirkut hullut ovat jo käyneet metsän tyhjentämässä.
Ajoimme tuttuun paikkaan ja hilppaisimme metsään. Itse asiassa sinne samaan pusikkoon, jossa viimeksikin kävimme ja siitä reissustahan ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Mutta nyt. Siis vaikka näki, että siellä oli käyty, ainakin kääntelemässä matoisia tatteja, niin suppilovahveroita riitti. Törmäsimme paikkaan, jossa pelkästään katsetta kääntämällä näki suppiksia ihan silmänkantamattomiin. Ja siis sellaisia keskikokoisia. Lisäksi löytyi pari mielettömän kokoista kätköä, joissa oli todella ISOJA suppiksia. 
Sieniä oli niin paljon, että oli helppo sivuuttaa pienimmät ja jättää ne kasvamaan poimien vain suurimmat mukaan. 
Molemmilla oli pitkäripaisen kassi pitkälti yli puolillaan ja enemmänkin olisi tullut, mutta emme vain jaksaneet. Metsässä olimme noin 1,5 tuntia. Suppisten lisäksi löysin pari tattia sekä orakasta soosin jatkeeksi.
Eikä tällä kertaa tuntunut olevan hirvikärpäsiäkään ihan niin paljoa, mutta ehkä se johtui pienestä tuulesta ja siitä, että ei ollut yhtä kuuma kuin viimeksi.

Autolle palatessamme oli auton vieressä todella kaunis kuparinvärinen vaskitsa. Olisi melkein pitänyt ottaa kuva. Avitimme sen pois tien reunasta, että ei pääse heti hengestään. Toivon mukaan jatkoi matkaansa kohti metsää autotien sijaan.

Se, mikä sitten on ihanan kamalaa moisen sienisaaliin jälkeen on se meikäläisen pilkunnussimisominaisuus. Siis putsatessa sieniä olen ehkä hieman liiankin tarkka. Mutta ajatus suppissoossissani olevasta "suppismadosta" tai siitä mustasta ötökästä on suorastaan sietämätön. Siksipä minun pitää putsata sienet suurella pieteetillä ja huolehtia siitä, että kaikki onttovartiset tulevat halkaistua. Ja ei, en luota kehenkään muuhun tässä tehtävässä. 
Niinpä olen tämän päivän saaliista putsannut tähän mennessä noin neljä litraa ja vielä olisi muutama jäljellä. Pakko oli luovuttaa ja jättää loput huomiselle kun ei vaan jaksa eikä selkä kestä tiskipöydän ääressä kökkimistä.

Päätimmekin suunnata ensi viikonloppuna uudelleen samoille mestoille. Niin paljon siellä oli pientä suppista tuloillaan. Pakastin täyteen herkkuja, nam. :)
Siitäkin huolimatta, että siivoaminen on aina megalomaaninen urakka.

Oli minulla jotain muutakin, mutta en nyt yhtään muista mitä, joten olkoon. Jään vaan hehkumaan sienifiiliksissäni ja olen totisesti punaviinini tänään ansainnut. 

Kohti vaaliuurnia

Tämä vuosihan on ihan äänestäjän unelma. Kahdet vaalit! Vau, voiko enempää toivoa kuin se, että ensin saa äänestää resuventtiä ja sitten vielä jotain "oman kylän tyttöä tai poikaa".

Kohta sitä voi hioa taas numeronkirjoitustaitoaan, että tulee varmasti oikeanlainen numero lappuun ja varmistuu siitä, että ääntäni ei hylätä. Löytyisivätköhän ne numeromallit jostain netistä, niin voisi tulostaa ja harjoitella kirjoittamista joka päivä. Vähän kuten alakoulussa aikoinaan opeteltiin kirjoittamaan. Vihkon sivu täyteen ykkösiä, seuraavalle kakkosia jne.

Ja hei, innokkaimmat ehtivät vielä ihan ehdokkaaksikin asettumaan. Eikös ainakin persuilla ja SDP:llä ole ehdokashaku käynnissä? Kaikki jotka ovat kiinnostuneita, otetaan avosylin vastaan. Ja vastahan sitä tuli luettua valtakunnan parhaista lehdistä, että "tavallisen kansan riveistä" Susanna "Matin morsian" Ruotsalainen asettuu ehdolle siellä uudessa kotikaupungissaan, ja että nykyiseltä nimeltään Susan "Matin ex-morsian" Ruusunen asettuu ehdolle täällä pääkaupunkiseudulla. Voi vaude. Jos olisin kiinnostunut politiikasta tai jompikumpi olisi ehdolla omassa kunnassani, saattaisin lähteä kyselemään aikeitaan kaupunkimme tulevaisuuden suhteen.

Tästä nimeään vaihtaneesta minulle muuten tulee aina mieleen se lastenlaulu, jossa lauletaan: "Prinsessa ruusulinnassaan, linnassaan, linnassaan..." ja väistämättä mietin, että sekö hänelläkin on mielessään ollut kun on uutta sukunimeään miettinyt.

Kohta ovat kaikki viestimet täynnä sitä vaalisoopaa kun jokainen puolue kehuu olevansa se paras (ja ainoa) vaihtoehto ja kuinka kaikki alentavat veroja, elinkustannuksia ja lisäävät joukkoliikennettä niin, että jokaiselle kulkijalle on oma bussi tai ainakin ratikka.
Juu, ja lehmätkin lentävät.

Arvaattekin varmaan, että olen todella kiinnostunut ja innostunut tulevista kuntavaaleista.

Sairaskertomusta

No ei, vaan kaikkien lemppari ja suosikki: hakusanoja!
Koska olen siis enemmän tai vähemmän maannut tämän päivän sohvan pohjalla nukkuen tämän lenssuni kourissa (ja välillä tuijotellut jotain ihania töllön päiväohjelmia) Lisäksi yllärinä tälle päivälle ilmaantuivat takapihan aitojen pellittäjät kun niiden piti tulla vasta viikon päästä... Vedin verhot eteen ja teeskentelin, että ei ole ketään kotona eivätkä ne kauaa pihalla kikkailleetkaan. ;)

Mutta siis hakusanoihin, joilla jälleen on kuukkelin avulla tänne löydetty. Koska en ole ihan varma, ovatko etsijät löytäneet tahtomansa, koitan taas valottaa asioita.

gladiolukset 
Juu, täällähän niitä. Olen huono ihminen ja heitän syksyllä kukkineet roskikseen ja ostan seuraava keväänä uudet sipulit. Tämä oikeastaan vain siksi, että ei minulla ole paikkaa, jossa säilyttää sipulit oikein talven yli. Kuviakin etsijä varmasti löysi. 

siili askartelu
Tämä ei valitettavasti ihan auennut minulle... Olen kuullut kukkasiilistä, mutta siilien askarteluun ei minulla ole antaa vinkkejä. Sorry!

fifty shades of gray suomi

For the love of God! Mähän olen jo kertonut, että sen saa suomeksi jo ja jostain blogista muistelen lukeneeni, että ihan jostain kirjakerhostakin voi tilata. Että tsop, tsop, kirjakauppaan. Varmasti löytyy sieltä pokkariosastolta isossa pinossa, jota ei voi olla huomaamatta.

Ja ei, en ole omaani lukenut vieläkään. Tänään jo hetken harkitsin, mutta uni voitti.

hengenvaarallinen saalis

Discoveryn ohjelma. En tiedä onko tulossa uutta kautta, mutta jos tulee, niin se tulee varmaankin vasta myöhemmin, ehkä vasta ensi vuonna. Vaan uusintoja varmaankin näytetään, uskoisin. 

juoppo siili

Toivottavasti mikään siili ei ole luonnostaan juoppo. Enkä usko, että on. Siili on mukava eläin ja ilahdun aina niitä nähdessäni. Pitävät myös käärmekannan kurissa.
Ja jos pihallasi vierailee siili, älä anna sille maitoa. Koirankeksit sen sijaan kelpaavat ja vesi. 

karvaugit
Tämä olikin paha, sillä lukihäiriöni iski ja luin ensin: kar-vau-git ja pohdin, että mit vit... kunnes tajusin, että aaaaaa, nää on taas nää hemmetin UGGit! Mutta onko niitä muita kuin karvasellaisia? En tiedä enkä halua tietää. Eli en osaa auttaa.

kiire kiire aina kiire liisa ihmemaassa
Tämän varmaan tietävät kaikki, jotka ovat satuja elämässään kuulleet tai lukeneet (tai nähneet Disney-versioita). Siis Liisa ihmemaassa -sadussa hatuntekijä kani hoki aina tuota kiirettään. Ja joo, olen otsikoinut yhden tekstini sitä siteeraten. Pahoitteluni moisesta harhaanjohtamisesta.

kokin vapaapäivä
On harvinaista herkkua tässä huushollissa, mutta uskoisin, että ammattikokeilla on ihan työehtosopimuksissa määrätty vapaista.

suonenveto kaulassa
Taidan profiloitua joksikin suonenvetotyypiksi kun aina on näitä suonenvetoja. Kaulassa en muista, että minulla olisi ollu suonenvetoa, joten palaan siihen edelliseeni siitä jalkapohjan suonenvedosta.

voi pyhä sylvi 
No se on sellainen sanonta. En tiedä, miksi Sylvi on pyhä ja kuka se pyhä Sylvi on. Mutta viljelen kyseistä lausahdusta silloin kun en halua järkyttää pikkupilttien tai vanhojen mummojen mieltä rantarosvomaisella kiroilullani.

Että semmoisia. Tällä kertaa ei ollut panettanut blogger tai mikään muukaan. Maineeni on siis pelastettu, vai onko...?