tiistai 29. huhtikuuta 2014

Spreijausta ja kulttuuria

Sunnuntaina koitti se päivä, jota meikäläinen aina onnellisena kevään korvalla odottaa. Nimittäin retkeä isoon puutarhamyymälään ostamaan kesäkukkia. Jee!!!!

Kyseinen kukkatalo on ollut suosikkini jo pitkään ja pyrin aina ostamaan kaikki istutukseni sieltä. Kaikille taimilleen antavat aina taimitakuun eikä kyllä kertaakaan ole tarvinnut pettyä.
Niinpä hommasin tänä(kin) vuonna orvokit parvekellatikoihin ja lehmälle sekä pupulle kesäneilikat. Lisäksi ostin ryytimaahan siemenet, jotka olisi tarkoitus kylvää huomenna (jos ei sada).

Kukkatalon viereisestä rautakaupan tapaisesta löysin etupihan kukkapenkkiin sopivan kehikon, jolla saan penkin korotettua. Nyt pitää vaan varovasti kaivaa ylös maasta jo pilkistävät liljat, kunnostaa penkki ja siirtää alut takaisin. Varmuuden vuoksi ostin uusiakin liljansipuleita...
Samasta paikasta löysin myös pinkkiä spraymaalia juuri oikeassa sävyssä.
Joku saattaa muistaa, että minulla on pieni pallogrilli, joka on kunnialla hoitanut ruusuruukun virkaa jo monta vuotta. Vuosien saatossa pinkki väri on haalistunut sellaiseksi vanhaksi roosaksi. Vaan nyt löytyi maali, joten sitten vaan maalaamaan! Tässä tulos ensimmäisen spreijauskerran jälkeen:


Hieno tuli, vaikka itse sanonkin. Seuraavaksi grilli odottaa, että äitienpäivä on ohi ja voin taas ostaa alennusruusun siihen kesäksi kukkimaan. Laittelen sitten uusia kuvia. Maalia jäi vielä, joten tiedä mitä muuta tässä innostuu spreijaamaan. Minkä graffitimaalarin maailma minussa on menettänytkään!

Eilen kävimme harrastamassa myös sielun kulttuuria ja vierailimme Kansallisteatterissa katsomassa Luolasto-näytelmän. Ihan OK, välillä hieman korkealentoinen, mutta olisi voinut olla provoisoivampikin ydinvoimakriittisyydessään. Toki Martti Suosalo oli loistava pääosan esittäjä ja meillä oli loistavat paikat, sillä Martti katsoi silmiin useammin kuin kerran...
Mukavan väljää oli maanantaina teatterissa, vaikka yleisöä aika paljon olikin paikalla. Taas tuli huomattua, että teatteri on aina mukava elämys. Pitäisi vaan käydä useammin.

Päätimme illan vielä mukavasti syöden hyvän aterian rauhallisessa ravintolamiljöössä. Haalarikansaa oli keskustassa liikenteessä jonkun verran, sillä opiskelijoiden vappuhan kestää vähintään viikon ellei jopa kaksi.

6 kommenttia:

  1. Ensi silmäyksellä ihmettelin, että minkä ihmeen vaaleanpunaisen merimiinan puolikkaan olet oikein löytänyt pihan koristeeksi. Sitten kuin tekstin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kyllähän se vähän merimiinalta näyttää! :D
      Jalat olivat alunperin krominväriset, mutta koska ruoste oli vähän raiskannut niin päätin maalata nekin. :)

      Poista
  2. No ni!
    Komeita spreijauksia ja jos ois ollut vähän enemmän kiiltoa tai hieman lähempää otettu kuva, niin olisin saattanut nähdä sen mitä Mr. Onnenpekka - Saakelintuuri - Kirottua kun en olehän - Suosalo pääsi näkemään eilen. Mutta ei, tasan ei käy onnenlahjat.
    Hyvää vappua kuiteskin vaikken itse sitä juhlistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Nooh, mulla saattaa olla sulle ylläri hihassa odottamassa... ;)
      Suosalo on aika ihana... ollut suosikkini kovin kauan... *huoh*

      Vappuaatto menikin ihan tyystin normaalista poikkeavissa merkeissä, mutta siitä myöhemmin.

      Poista
  3. Nyt suosittelen jättämään sen spray-purkin kotiin lenkille lähteissäsi. Muuten saattaa tulla jossain kohtaa kiusaus ryhtyä graffititaiteilijaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, paree jättää tosiaan kotiin ettei tule mitään kummia mielitekoja. ;)
      Tyydyn vastedeskin spreijailemaan ihan kotioloissa vaan. Johan meillä pari vuotta sitten jotkut idioottiteinit spreijailivat metsän puita violetilla maalilla. Hieno homma, kertakaikkiaan...

      Poista