lauantai 5. huhtikuuta 2014

Salaliitto(ko?)

Enpäs ole pitkään aikaan valittanut täällä mistään. Tai siis joo, valittanut, mutta en valittanut jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Noh, korjataanpa nyt tämäkin vinouma vaihteeksi.

Olen tullut siihen tulokseen, että kauppiaat ja kauppaketjut vakoilevat ostoksiani. Sitten bongaavat suosikkituotteeni ja vähin äänin poistavat ne myynnistä. Siis ihan vaan minun kiusakseni ja harmikseni.

Vai mitä sanotte näistä muutamasta esimerkistä, jotka tässä kerron.

Olemme olleet Siipan kanssa todella ihastuneita Apetitin valmistamiin kanttarellirösteihin. Niissä maistuu kanttarelli eivätkä ole sellaisia ylirasvaisia kuin monet muut perunaröstituotteet. Aivan hurmaavan täydellisiä vaikkapa pihvin kanssa.
Vaan kuinkas sitten kävikään? Ensin ne katosivat Prismoista vähin äänin. Minä, vanha ammattivalittaja, kirjoitin Apetitin asiakaspalveluun ja kysyin mistä näitä ihanuuksia vielä saisi. Vastauksessa ystävällisesti kerrottiin, että SOK/HOK on tosiaan lopettanut tämän tuotteen pitämisen valikoimissaan mutta kilpailijalta eli Keskon Cittareista näitä saa. Näin olikin, ihastuneena huokailimme ja kannoimme röstit kotiin. Tuolloin niitä löytyi myös Stockan herkustakin ihan vahingossa.

Jouduimme sitten hälytysrajalle ja oli aika täydentää pakastinta. Mutta enää ei löytynyt Cittarista eikä Stockalta moista tuotetta. Hämmentyneenä arvelimme, että asiassa on nyt joku tilapäinen toimitushäiriö tai vastaava, mutta ei. Seuraavan kerran Cittarissa asioidessamme kysyin eräältä pakastinta täyttävältä myyjältä josko hän tietäisi kaipaamastani tuotteesta. Myyjä katsoi minua kuin lehmä uutta veräjää, joten sain vaikutelman ettei ollut kuullutkaan moisesta tuotteesta.

Annoin asian olla, mutta nyt lähetin taas Apetitille postia, jossa tiedustelin, että miksei tuotetta enää valmisteta (päättelin näin kun ei löytynyt valmistajan sivuiltakaan).

Miksi oikeasti markettien pakastealtaat ovat täynnä miljoonaa erilaista ranskanpottua plus valmista (!) pakastemuussia, joka tungetaan mikroon sulamaan, mutta "paremmat" perunatuotteet ovat ihan marginaalisessa osassa myytävien tuotteiden joukossa. Ja sitten sekin vähä erikoisempi versio poistetaan myynnistä.

Toinen mystisesti kadonnut tuote on Rainbow'n kurkkupastillit. Salmiakki ja terva. Siis ihan parhaita pastilleja kurkun selvittämiseen ja hengityksen raikastamiseen silloin kun ei ole mitään varsinaista flunssaa tai vastaavaa. Iloisena näitäkin mainostin yhdelle jos toiselle makunsa ja hintansa puolesta.

Vaan kuinkas sitten kävikään, taas.
Ei löydy pastillia enää, ei. Rainbow'n tuotesivulta tämä kyllä löytyy, mutta kaupasta ei. Vittu.
Samalla höyryllä jolla kirjoitin palautetta Apetitille, kirjoitin Rainbow'llekin (tai siis Inexille). Ihan suorastaan jännittää, mitä vastaavat.

Nämä olivat ainoastaan pari vaatimatonta esimerkkiä tuotteista, jotka katoavat myynnistä sen jälkeen kun olen jäänyt koukkuun niihin. Usein tuote ensin siirretään alahyllylle ja sen jälkeen se katoaa jäljettömiin, mutta näköään katoavat ilman varoitustakin. Että jonkun sorttinen salaliitto tässä on meneillään, perkele.
Kohta varmaan loppuu Innocent-mehun ja Reko-papukahvin myyntikin...

Mutta koska positiivisuus on päivän sana eikä valittaa saa niin päätän postaukseni positiiviseen uutiseen. Tai siis minulle se ainakin on positiivinen uutinen.
Marks & Spencer tulee (tai pikemminkin palaa) Suomeen! Jiihaa! Yhteispahasta luin, että lokakuussa avataan Hesan Sokoksella ensimmäinen myymälä ja siitä se sitten lähtee. Samalla saadaan Suomeen heidän nettikauppansakin. Itse pidän kovasti monestakin M&S:n myymästä merkistä ja mikä parasta, sieltä saa Siipalle sopivia (lue: tarpeeksi pitkät hihat) kauluspaitoja kohtuuhintaan. Ihanaa. Huonoahan tässä on tietysti se, että enää ei voi käytä M&S:ä tekosyynä Skotlanninreissuihin, vaikka eihän siihen mitään tekosyytä oikeasti tarvita. ;)

16 kommenttia:

  1. Paha periköön jos Reko loppuu, olen ihan koukussa siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Näytti jo pahalta, Rismamme siirsi sen keskihyllyiltä alimmalle hyllylle, mutta nyt se on noussut hyllyn tai kaksi ylemmäs. Siis se kokonainen papu -versio, jauhettu taitaa olla siellä ylempänä. Mutta kannattaa tarkkailla näitä hiljaisia signaaleja... ;)

      Poista
  2. Ja sitte ne kehtaa piilottaa sinne alahyllylle kaikki mistä mä tykkään.

    Inexille on ihan turha valittaa. Oon kaks kertaa valittannu siitä, et miks vitussa niitten perunapusseissa on liki puolet vihreitä pottuja. Ei oo vastausta kuulunnu vaik liki vuos sitte valitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katos se on sitä köyhät kyykkyyn -hommaa se alahyllylle laitto. Sieltä mäkin aina konttaan mm. täysjyväriisit ja -pastat... ;)

      No, Inex yllätti ja vastas, mutta syy nopeaan vastaukseen on varmaan se, että niitä pastilleja ei tosiaan enää saa. Kele.

      Poista
  3. Mä olen melkein ikuisesti katkera siitä, että Jacky makupalan minttuversio katosi mun lapsuudessa. Nyt juuri ne lanseerasi uuden mintun varmaan 20 vuoden tauon jäljiltä, mutta tämä minttu ei ole niin terävä minttu, vaan jotenkin veltompi ja purkin värikin on väärän vihreä, mörh.

    Ja miksi hitossa katosi kesken mun lapsuuden ne pillimehut, jotka oli kolmion muotoisissa pakkauksissa tai miksikä sitä sanois, pyramidi? Niistä oli kaikista hauskinta etsiä, millä puolella on pillin mentävä kolo. Tästä puutteesta en ole toipunut koskaan.

    Kaikki myöhemmät harmistukset on jäänyt näiden kahden vääryyden varjoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sen verran vanhempi, että Jackyt eivät oikein kuuluneet lapsuuteeni, joten mitään mielikuvaa minttumömmöstä ei ole. Mutta Trip-mehut tosiaan! Ne vaan katosivat. Varmaan jossain kuule todettiin, että sellaiset pyramiditetrat ovat vaarallisia lapsille. ;)

      Poista
  4. Sama salaliitto on kohdistettu mun kosmetiikka- ja parfyymisostoksiin. Uskallapa löytää hyvä merkki tai hyvä tuote niin *PIUUUU!* puolen vuoden päästä viimeistään se on kadonnut lopullisesti. Miten ne tietää?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! Joka kerta kun suuntaan dödöostoksille, pidättelen hengitystäni jännittäessäni vieläkö sitä omaa dödöä löytyy hyllystä. Ennen jouduin ostamaan sitä aina ulkomailta tai lahjomaan jonkun reissaavan duunikaverin tuomaan, mutta nykyään onneksi löytyy melkein samaan hintaan kotimaisista kemppareistakin.

      Poista
  5. En tässä nyt mainitse mitään lempituotteistani, että ei vaan käy huono Karma:-)

    MUTTA olen iloinnut minäkin Marks & Spencer - myymälän tulosta Suomeen. Lontoossa asuessani tykkäsin kovasti käydä siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, parempi pitää kynttilä vakan alla vaan. ;D

      Kyllä, M&S on jotenkin ihana kauppa, sellainen jonka tunnen omakseni. Että kiva, kiva, lokakuuta odotellessa! :)

      Poista
  6. Salaliitto/salaliitot on tosiasia ja eri firmojen trendipellet sun muut tuotteista päättävät henkilöt pitäisi käydä hakkaamassa oikein porukalla. Kaikki hyvä häviää ja paskaa tulee tilalle (koska ihmisistä on tehty tasapäisiä lampaita jotka tyytyvät kohtaloonsa).
    Onneksi sä olet meidän Jeanne D'Arc! (unohdetaan se Orleansin juttu kun ei se ole niin tärkeä :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mä ymmärrän, että ihan kaikkea ei voi myynnissä pitää, mutta jotenkin ärsyttää tämä nykymeininki, että millään saralla ei voi erikoistua vaan kaiken pitää sopia kaikille koska raha puhuu, kuten tiedät.

      *reps* vai vielä Jeanne D'Arc! :D :D :D
      Tää barrikaadeille nousu ja valittaminen johtuu vaan siitä kun ei joudu rasittamaan pientä pollaansa töissä, niin jotain pitää keksiä tilalle. ;)

      Poista
  7. M&S on ok. Ja jacky makupalat oli ykkösiä. Rekon ja Innocent lopettaminen myös ok.. Vinegar-sipsejä odottelin vuositolkulla, onneks ne tuli lopulta tännekin, vaikka pitkään Estrella ja Taffel sanoi ettei niitä kannata Suomeen lanseerata. Halvan Jymy-pastilleja en oo enää nähnyt, se on kurjaa jos se menee pois :( Seuraavaks täytyy ostaa kaikki askit jos niitä näkee. Pastirol oli kans ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioista ei voi kiistellä (Reko & Innocent), mutta eihän kukaan voi tykätä niistä etikkasipseistä!
      Parhaita sipsejä ovat ehdottomasti Lays-merkkiset, ne salted-versiot on meikäläisen herkkua silloin harvoin kun sipsejä syön. Maailmalla niitä saa niissä ihanissa pikkupusseissa jolloin ei tule syötyä liikaa. :)
      Jymy-pastilleja ostin just tänään! Semmoinen keltamusta boksi. Hyviä ovat, vaikka särmää voisi olla enemmänkin. Salmiakin pitää olla tujua ja suolaista! Pastirol on vähän semmonen "vanhojen miesten pastilli" mun mielestäni. ;)

      Poista
  8. M&S:n tuloa olen minäkin iloinnut itsekseni. Se kun on ainut järkevä vaatekauppa, siis sellainen josta saa ihan oikeita oikeille ihmisille tehtyjä vaatteita. Mieskin varmaan iloitsee, kun ei tarvitse enää Lontoossa aina ravata siellä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mäkin sanoin Siipalle, että on halvemmat shoppailureissut kun ei tartte keskustaa kauemmas lähteä. ;D

      Poista