keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Aikaansaannoksia, osa 2

Uusi päivä, uudet kujeet. Toivottavasti. Olkoon blogger suosiollisempi tänään.

Eli uusi yritys viime viikonlopun istutuksistani höystettynä VV:llä. Näiden ottamisen jälkeen olen istutellut muutakin, kukkapenkistä punkeaa myös villitulppaaneja ja atsaleatkin on suojattu oikealla aidalla eikä pentuverkolla... Mutta otan sitten niitä kuvia myöhemmin.
Ryytimaasta pilkistää jo salaatin alkuja ja ruohosipuli voi mainiosti. Gladioluksen alkujakin jo pilkistää ruukusta, että ehkä näistä jotain saadaan aikaiseksi tälle kesälle.

Sitä edelleen ihmettelen, että mitä tapahtui niille narsissisipuleille joita istutin viime syksynä pilvin pimein. Etupihan puolella, rappusen juurella olevasta penkistä näyttäisi tulevan yksi narsissi näköhavainnon perusteella. Yksi. Istutin mielestäni kymmenkunta sipulia siihen.
Takapihan penkistä puolestaan näyttäisi tulevan kaksi. Ja sinnekin varmaan se kymmenkunta sipulia meni. Ja eikös niiden olisi jo pitänyt tulla, ennen tulppaaneja?
Onneksi liljat ja jättisinilaukat jokaisessa penkissä näyttävät voivan hyvin.  

Mutta asiaan, siis siihen mitä tässä on yritetty jo monta päivää.


Tulppaanit tuloillaan. Nyt ovat jo pidempiä ja kauniimpia. Seassa myös villitulppaaneja, jotka tässä ovat vasta lehtiä. Takana oikealla ylhäällä näkyy yksi narsissi yrittämässä.


Tänä vuonna orvokkien väreiksi valikoituivat tällaiset värit. Viime vuotiset taisivat olla aika lailla samantapaisia jos en ihan väärin muista.


Rakas peltilehmäni! Minusta kukkapurkissa pitää olla mielellään joku juju ja tämä sopii meikäläisen huumoriin kuin nenä päähän. Jo useana vuonna se on katsellut pihan menoa parvekkeeltamme käsin. Tänä vuonna se sai kantaakseen jalokellon, jonka aion syksyn tullen istuttaa maahan talvehtimaan. Lähikuvaa yrittäessäni ei kamera suostunut tarkentamaan kuin lautaseinään. Luovutin ja otin vähän utuisemman version.


Krookukset ovat tänä keväänä erityisen viehättäviä. Ehkä asiaa auttoi se syksyinen "tehoperkaukseni" kukkapenkissä. Jotenkin ne ovat nyt isompia ja kauniimpia. Tai sitten vain muistan väärin.


Uudet tulokkaat pihassa eli atsaleat (Ruususen Uni -niminen lajike). Valitettavasti huushollin kauhukakara eli VV on rotunsa edustaja ja kaivaminen on lähellä sydäntä. Koska pieni koira ei voinut millään vastustaa tuoretta multaa istutuksen jälkeen enkä minä jaksanut koko aikaa olla kieltämässä, keksin pentuverkolle asianmukaista tilapäiskäyttöä. Harvalla kai on näin hienoa muovitettua ja reunalistattua verkkoa kukkamaan ympärillä. ;)

Nyttemmin on jo ehditty rakentaa oikea reunus ympärille, mutta siitä ei juuri nyt satu olemaan kuvaa.

Lopuksi kaikkien kauhuksi iloksi pari kuvaa VV:stä puutarhanhoitoa valvomassa ja sen jälkeen.


Yritin ottaa söpösti naamakuvaa,
mutta eihän se ollut sen vertaa paikallaan.
Tuli sitten vähän tärähtänyt kakara.


Parhaat ulkolelut ikinä,
pallo ja painekyllästetyn puun palanen.


Tällaiselle mutkallekin voi tuollaisen pötkökoiran laittaa. Se myös usein nukkuu siten, että takajalat sojottavat vastakkaiseen ilmansuuntaan kuin etupää...


Kun on oikein ahkeroinut pihalla, voi kellahtaa pikku tirsalle omalle "silkkityynylleen". Tuo sohvatyyny jäi ylijäämäksi vanhasta hajonneesta sohvastamme ja olemmekin antaneet sen lapsen käyttöön. Se makoilee siinä mielellään ja välillä nukkuu niin että tipahtaa lattialle. 


Parhaat unoset tulevat kuitenkin omassa pedissä. Takaraivoa voi sopivasti viilentää lepuuttamalla sitä reunan yli vasten lattiaa. ;)

Lopuksi haluan toivottaa tervetulleeksi mukaan joukkoon uuden lukijan, Mustiksen.
Toivottavasti viihdyt juttujen parissa! :)

JälkiJuttu:
Kaivoin uskollisen ja halvan trimmerini eilen kaapista ja surruuttelin Peräkammarin Pojan kesäkuosiin eli nahkakaljuksi. Tänään olisi vuorossa Juniori, joka onkin suurempi savotta jo sen vuoksi, että se on äärimmäisen huonosti paikallaan pysyvää sorttia... 

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vaan työn ja tuskan takana, että sai ne tänne näkösälle. :)

      Poista
  2. Ennen kun tiiettii tän maapläntin olosuhteet... Istutin nelisensataa tulppaania ja saman moisen narsisseja. Tulppaanin sipulit hävis ekan talven aikana myyrien perseihin, narsisseja nous muutama. Noista kaheksastasadasta kukasta on jälellä: 1 narsissi.

    No, olihan meil mielettömän hienoi myyrien rakentelemii kekoi piha täynnä. Nyt ei oo ees lähinaapureilla (noin 2 km säteellä)ainuttakaa, kiitos kolmen tappajan. Oikeen ovat pihassa käyneet kissoi kiittelemäs. Tänää tultii takas maalle. Vartti ja jokain tappaja oli tullu saalista näyttään. Pekka toi isoimman, rotan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on jännä kun myyrät ei syö narsisseja, mutta ne kuskaa ne sipulit jonnekin huitsan kukkaseen. En tiedä mikä vihasuhde mahtaa olla myyrien ja narsissien välillä. ;)

      Kissat on kyllä tehokkaita tuossa tuholaistorjunnassa. Ja hyvä Pekka! Rottia ei kukaan nurkkiinsa kaipaa...

      Poista
  3. VV vaikuttaa niin touhukkaalta, ettei ihmekään, että uni tulee missä asennossa vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän sellainen on-off-tapaus. Täysillä mennään ja sitten täysillä nukutaan. Siinä välissä ehtii tulla sellainen unikänkkäränkkä vielä.
      On se. Aika pitelemätön. ;)

      Poista
  4. Ne narsissin sipulit ovat myyräystävien toimesta kiskottu syvälle luolastoon. Sieltä ne löytyvät jos kopeloit. Myyrä ei narsisseja syö mutta eliminoi ne.

    Hassu VV, just tuommoinen massahurmaaja joka vääntyy tuhannelle mutkalle. Sievä kuin sika pienenä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just niin, miks pitää kuskata jos ei syö. En ymmärrä. Myyriä aloin epäilemään toden teolla kun pihasta on löytynyt epäilyttäviä multakönkäreitä ja pihan ulkopuolella rehotti krookus, josta olen ihan varma, että en ole sitä sinne istuttanut.
      Ehkäpä tyydyn jatkossa ostamaan keväiset narsissit kaupasta purkissa jonkun muun kasvattamana...

      VV on vieraskorea, aidosti. Kujertaa ja sirkuttaa ja on söpö kun on vieraita läsnä, mutta ans olla mikä hirviö siitä kuoriutuu oman kotiväen kesken. Eilen PP antoi sille vähän huutia, ihan asiasta ja olihan se kai viisi minuuttia kunnolla.
      Ensi viikolla pääsee kasvattajalleen kuritettavaksi viikoksi. Me tarvitsemme hermolomaa. ;)

      Poista
    2. No tämä voisikin selittää sen, miksi kukkapenkistä näyttää puskevan narsissia ihan eri paikasta kuin mihin olen sipulit istuttanut...

      Poista
    3. Niinpä. Meikäläiseltä oli tosiaan "karannut" viime syksynä istutetuista krookuksista muutama ihan väärään suuntaan...
      Mutta nyt huomasin, että etupihan puolella on kuitenkin tulossa niitä narsisseja. Olisinko vaan istuttanut ne liian syvälle? En tiedä...

      Poista
  5. Pihoista saa kyllä hienoja kun jaksaa ja viitsii vääntää noiden kukkasten kanssa, kunhan se pysyy lapasessa. Meidän naapurissa on yksi rouva, jonka takapihalla ei saa kuuleman mukaan vieraat kävellä etteivät tallo koko pihan täyttäviä kukkasia joten en tiedä miten niistä sitten voi nauttia mutta etänä kaiketi. VV on mainio ja nuo nukkumisasennot ovat koirilla aivan uskomattomia, luulisi että paikat menevät aivan jumiin moisella mutkalla nukkumisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meilläkin on sellainen naapuri. Ja sitten se muodon vuoksi taitaa kaivaa joka vuosi puolet ylös laittaakseen jotain muuta tilalle...

      VV on todellinen terroristi, söpö ulospäin ja sisältä silkkaa tulta ja tappuraa. Niin ja kaikki tehdään täysillä. Muistuttaa kuulemma emäntäänsä, sanoi eräskin jolla ei ole itsesuojeluvaistoa. ;)

      Poista
  6. kiitos kun sain vierailla ja katsoa ihania kukkia , kevät on ihana taas. nyt kun on kaikki niin kaunis ja vihreä , kyllä on nätti peltilehmä - minulla on pehmolelu lehmä parvekkeellani . Ja VV on niin suloisen näköinen.Hyvää illan jatkoa Teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käyt vierailulla! :)
      Pitäisi vaan enemmän jaksaa kuvata kaikkea tuollaista mukavaa, kuten kukkia ja kesää.

      Peltilehmä on tosiaan hieno, haluaisin löytää sille jonkun kaverin.

      Poista
  7. Hyvin ergonomisia on nuo rakkineen nukkuma-asennot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Nyt tuo tyyny, joka on sen lempinukkumapaikka, on jäänyt vähän pieneksi ja se pudota muksahtelee siltä jatkuvasti. Sitkeästi vaan kapuaa takaisin vain pudotakseen vähän ajan päästä uudelleen. :)

      Poista