Tunnustus

Aika tarkkaan kaksi viikkoa sitten mainitsi Hirnakka minut tällaisessa palkintopostauksessaan. Nooo, onhan se sitten otettava haaste vastaan, joten here we go.

Tunnustuksen 'säännöt' menevät seuraavasti:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi



1. tehty

2. Tämä blogi on ensimmäiseni ja ainoani. Lueskelin vähän noita alkupään kirjoituksiani, mutta eipä niistä nyt mitään erityistä syytä blogin aloittamiselle löydy. Ehkä aika vain oli kypsä, olin ollut "aktiivilukija" ja oli aika ottaa askel eteenpäin ja ryhtyä suoltamaan omia horinoita eetteriin. Ehkäpä tämä on toiminut jonkinlaisena päiväkirjankorvikkeenakin.

3. Jaa... mitähän sitä nyt osaisi ohjeistaa. Saman kuin kaikki muutkin: ole oma itsesi. Kirjoita sinua kiinnostavista asioista ja omista kokemuksistasi. Jos yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on, tulee lopputuloksesta falski ja, noh, epäaito.

4. Hirnakkapa hyvinkin oli nimeäjä ja linkki löytyy tuolta postauksen alkupäästä.

5. En nimeä ketään erityisesti. Lukemani ja tykkäämäni blogit voi tarkistaa tuosta sivupalkista. Kuka tahansa heistä ansaitsee tämän maininnan, joten jos joku tuntee omakseen, niin ole hyvä vaan. :)

Saako sanoa?

Saako ihmisille sanoa suoraan nykyään? Vai pitääkö aina vaan olla positiivinen, kannustava ja ladella liirumlaarumia?

Henkilökohtaisesti voin todeta, että eniten tällä hetkellä vituttavat ihmiset, jotka:
- puhuvat toisten päälle, aina ja koko ajan.
- puhuvat vain omasta lapsestaan/lapsistaan ja tämän/näiden erinomaisuudesta/neroudesta/ylivertaisuudesta.
- kääntävät AINA keskustelun jollain tapaa itseensä, vaikka keskustelun aihe ei olisi mitenkään antanut aihetta moiseen.
- huutavat suureen ääneen kuinka pitää olla suvaitsevainen ja antaa kaikkien kukkien kukkia sekä kunnioittaa toisten mielipiteitä, mutta itse eivät niin kuitenkaan tee vaan toimivat suorastaan päinvastoin.
- jaksavat hokea hokemasta päästyään kuinka kamala kiire on koko ajan, mutta silti on aikaa lorvia kahvipöydässä tuntitolkulla joka päivä.
- muistavat kertoa kuinka JOKA aamu raahautuvat töihin ennen kukonpierua, vaikka siihen ei kukaan pakota, meillä on liukuva työaika. Ihan on oma valinta, sanoisin.
- toki mainitsevat joka käänteessä sen kuinka huonosti on taas tullut nukuttua ja kuinka stressaantunut on.

Ja siinä vain murto-osa kaikesta ketutuksestani. :-/

KYLLÄ, ennenkuin kukaan ehtii kysyä, olen TODELLA kypsä työssäni tällä hetkellä. Vaan eipä tässä nyt parempaa/mitään muuta ole tarjolla, joten tällä mennään. Helpotan elämääni välttelemällä niitä ilmapiirin mädättäjiä ja koitan suhtautua positiivisesti, sillä kaikilla ei ole töitä vaikka haluaisivat.

*huoh*

Oikeasti, te lapselliset ihmiset, kertokaa minulle katsotteko omia lapsianne jotenkin ruusunpunaisten lasien läpi? Siis tarkoitan, että jokainenhan lastaan tietysti rakastaa, mutta onko suhtautuminen omaan lapseen täysin kritiikitöntä? Että jos on jotain "vaikeuksia" tai "ongelmia", on vika ja syy aina jossain muualla kuin siinä omassa lapsessa? Että ei edes käy mielessä, että se oma kullannuppu olisi voinut olla jotenkin syyllinen. Saati, että lipsauttaisi pienen valheen omalle vanhemmalleen.
Tätä minun on ollut kovin vaikea käsittää ja tällaiseen olen viime aikoina törmännyt kovin usein...
 
 

Vessassa

Tässä kuluneen vuosipuoliskon aikana olen ihan aidosti tullut pohtineeksi ihmisten tapoja. Tai oikeammin niiden puutetta...

Töissä kun viettää leijonanosan valveillaoloajastaan, joutuu jakamaan vieraiden ihmisten kanssa kaikenlaista. Esimerkiksi vessan. Ja sanon vieraiden, sillä harvan työtoverin kotona olen käynyt vessakulttuuria tsekkaamassa. Omassa kodissani jaan vessani vain yhden henkilön kanssa, joten porsastelulla tms. on kovin lyhyet jäljet. Useinmiten syyllinen on Siippa tai allekirjoittanut. Koiria en syytä tässä kohdassa enkä edes Pirkkaa.

Mutta wc. Se ei ole meikäläiselle mikään naurun asia. Yleisessä vessassa käyminen on suorastaan kammottavaa ja pyrin moiset vierailut minimoimaan. Vaan töissä kun lipittelee vettä pitkin päivää, tulee myös tarve piipahtaa pihan perällä.

Ja useamman kerran viikossa pihan perällä piipahtaessa tulee ajatelleeksi, että työtovereinani taitaa olla aikamoisia possuja. 
Vessapaperi on päässyt rullasta loppumaan ja kohteliaasti on otettu se tyhjä hylsy pois telineestä. Ihan positiivista. Mutta energiavarannot ilmeisesti loppuvat sen tyhjän hylsyn poistamiseen, sillä harvoinpa sitä hylsyä saadaan roskikseen asti, vaikka roskis on ihan siinä, pöntön vieressä kuten useimmissa naistenvessoissa!
Siihen se hylsy jää, lavuaarin reunalle. Oikeasti!!
 

Toinen suurta hämmästystä herättävä asia on käsipyyhkeet. On poistuttu siitä varsinaisesta vessakopista, johon on jätetty lavuaarin reunalle se vessapaperihylsy. Sitten pesaistaan huolellisesti kädet ja oikeaoppisesti kuivataan paperipyyhkeellä, sillä kuka nyt siihen kamalaan kangasrullapyyhkeeseen käsiään kuivaisi. Eihän se koskaan toimikaan kunnolla ja usein joutuu koskemaan toisen kastelemaan kohtaan pyyhettä vetäessään.

Kädet on kuivattu ja paperit huolettomasti heitetty lavuaarien välissä olevaan roskikseen. Oho, ohi meni! No, ei se mitään, jätetään se siihen. Mitäs sitä suotta nostamaan omia roskiaan lattialta, sitä varten on siivooja! 

Rohkeimmat työtoverit käyvät päivän aikana ihan isommalla tarpeella tuolla yleisessä vessassa. Itse en siihen kykenisi paitsi jos elimistöni olisi vallannut joku ripulipörriäinen ja pakon edessä olisi ryhdyttävä tyhjennykseen kesken työpäivän.
Monesti nämä rohkeat kakkaajat ovat niin rohkeita, että haluavat viestiä sen muillekin. Pönttöön jätetään näkösälle hienot jarrutusjäljet (tästä minulla ei sentään ole kuvaa) eikä vaivauduta ilmanraikastintakaan suihkaisemaan. Pitäähän sitä ihmisen kakastaan olla ylpeä, ja hajusta kans!

Ihan aikuisten oikeasti ja vakavasti puhuen. Kuka aikuinen ihminen kotonaan jättää vessapaperihylsyt lojumaan pitkin lavuaarin reunoja? Tai jos kotona putoaa roska lattialle, niin jätetään sinne vaan! Ja vessanpönttökin varmaan näyttää kivalta jos surutta jätetään jarrutusjäljet aina siivoamatta. Joko näillä ämmillä on helvetin hyvä palvelu kotonaan tai sitten niillä on vuori vessapaperihylsyjä ja roskia nurkissaan. Tai sitten haluavat kyykyttää siivoojaa, joka sentään tässä työpaikan arvomaailmassa on taatusti heitä "alempiarvoisempi" yksilö. En ymmärrä, en käsitä enkä voi hyväksyä.

Käsien pesusta tai pesemättä jättämisestä en edes aloita, mutta sen voin sanoa, että minulla on muistissa erityisesti ne, jotka olen yhyttänyt siitä, että eivät pese käsiään... *brrrhhhh*

Juu, olen loman tarpeessa ja juu, onneksi on vain yksi työpäivä ennen loman alkua. ;)

I'm alive

Heippa vaan kaikille!

Tulin ihan vaan kertomaan, että elossa ollaan. Kirjoitushinkujakin olisi, mutta nyt ei jouda, koska työ ja elämä ja alkava kesä.

Sen verran päivitystä, että juu, kolme koiraa on edelleen huushollin muonavahvuudessa ja muutoinkin on elämä samanlaista kuin ennen. Pirpana täyttää kohta jo 8 kuukautta! :-o

Jännän äärellä ollaan ylihuomenna, mutta siitä enemmän sitten kun on päästy jännän yli.

Satunnaisesti olen muiden blogeja lueskellut ja ollut aktiivisempi muilla saroilla kuin täällä. Yritän parantaa tapani lähitulevaisuudessa. :)

Mahtavaa kevään jatkoa! Ollaan kuulolla & kommentit ovat tervetulleita. :)

Valittaminen ei ehkä kannatakaan aina...

Joskus valitukseen saamastaan vastauksesta voi tulla vielä huonompi mieli kuin siitä tuotteesta/palvelusta, josta valitti.

Näin kävi minulle tässä voileipäkeksi-gatessa. Vitutuksen määrä moninkertaistui. Sanottakoon tähän väliin, että koiranruokafirma toimi esimerkillisesti ja ripeästi, vastasi saman päivän aikana kun oli valituksen saanut, myönsi auliisti virheen ja toimitti uuden koodin. Kiitos siis Royal Canin. 

Mutta sitten tämä ei-niin-onnistunut valitus... 
Kuten aiemmin kerroin, tein reklaamation Kantolan sivujen kautta kuten neuvottiin ja jäin odottamaan. Ja odotin. Ja odotin.
Puljusta ei edes sähköpostikuittausta tullut, että palaute olisi kopsahtanut perille. Odotin lisää. Juuri kun olin aikeissa laittaa uutta palautetta siitä, että eivät vastaa palautteeseen, oli kusti polkaissut ihan kirjepostia puljusta.

Hetkellisesti ilahduin, että ovat sittenkin noteeranneet reklaamaationi. Luin kuoressa olleen kirjeen... (pahoittelen kuvan huonoa laatua, en jaksanut skannata vaan otin siitä valokuvan).

Kirjeen luettuani olin vielä ihan iloinen, että kompensaatiota laittavat ja myöntävätkin, että paistaja oli nukahtanut jonnekin varastohuoneeseen. Kunnes sitten avasin sen lahjakortin kääreen...

 

Kompensaatiota neljä euroa. Neljä v*tun euroa!!!! Joo, sillä saa uuden voileipäkeksipaketin. Mutta eikö sillä ole mitään arvoa, että olen käyttänyt aikaa ja vaivaa huomauttamiseen saati sillä, että mielikuvani kyseisestä yrityksestä huononi merkittävällä tavalla. Ei saatana.... Vihaisemmaksi melkein tulin tuosta kuin siitä, että olisin saanut vain "lämmintä kättä".
Lisäksi huvituin kovasti kun lahjakortti on Siwaan tai Valintataloon. Samana päivänä oli nimittäin uutisoitu, että Kesko on näiden liiketoiminnan ostanut, että näinköhän tuolla lahjakortilla on kohta mitään virkaa... Sitäpaitsi, minä en käy Siwassa enkä Valintatalossa. Ikinä.

Joulukuu

Viimeistä viedään! Meinasin jättää tämän julkaisun huomiselle, mutta alkoi tulla sen verran painavaa uhkavaatimusta eräältä rouvalta, että en uskaltanut. Pahoittelut siis tästä myöhäisestä ajankohdasta, mutta 1. päivän puolella kuitenkin vielä ollaan. ;) 
Ensi vuodelle minulla on tarjolla vain karvalehmäkalenteri, mutta onneksi Hirnakka on luvannut paikata. Kunhan ei nyt vaan verenpaineet hyppää liikaa postauksia valmistellessa... ;)

Siinä hän nyt on. Vuoden viimeinen. Mitähän tuossa ympärillä pirskahtelee? :D
Ihan kiva vai mitä sanoo raati?

Rästissä tämän blogin suhteen on parikin kirjoitusta, mutta sentään elävässä elämässä olen muistanut mm. tilata rokotusajan koiranpennulle ja se on jo jotain se!

Ei muuta kuin mukavaa joulun odotusta jokaiselle!

JälkiJuttu:
Mihin on kadonnut Nolliksen "varsinainen" blogi?????
Ja vähemmän iso asia: Pirpana oppi kiipeämään rappuset hetkessä. Nyt pitää aina muistaa sulkea portti ja se ON vaikeaa...

Pirpana

Olkoon se bloginimenä tuolle piraijalle, ja samalla vieno toive ettei se kasva amatsoonin kokoiseksi kuten "isosiskonsa".

Viikko on vilahtanut kuin siivillä ja paljon on pieni koira saanut viikossa oppia. Maanantaina jäi Siipan kanssa kotiin ja loppuviikon vietti minun kanssani. Tänään alkoi sitten ankea virkakoiran ura, jota jatketaan joulukuun puoleen väliin nyt aluksi. Luulenpa, että kotiin jääneet huokasivat helpotuksesta...

Reipas pentu, kovapäinen ärrieri. Tiukempaa äänensävyä saa käyttää kuin VV:n kanssa aikanaan.
Positiivista on se, että tämä neiti on jo ymmärtänyt mikä on kupletin juoni pihalla käydessä. Yötkin sujuvat jo suhteellisen hyvin, tosin viime yö toivottavasti oli poikkeus, joka vahvisti säännön. Sanottakoon, että emäntä on melko väsynyt juuri nyt... ;)

Tässä nyt muutama räpsy. Puhelimesta niitä löytyy moooonta lisää.

Pihabisneksiä

Miksei muka ruohoa saa syödä?

Kokoeroa, vasemmalla VV, oikealla Pirpana.
VV:tä vähän vituttaa...

Toimistotyö on raskasta ja uuvuttaa pienen koiran nopeasti.