Tässä kuluneen vuosipuoliskon aikana olen ihan aidosti tullut pohtineeksi ihmisten tapoja. Tai oikeammin niiden puutetta...
Töissä kun viettää leijonanosan valveillaoloajastaan, joutuu jakamaan vieraiden ihmisten kanssa kaikenlaista. Esimerkiksi vessan. Ja sanon vieraiden, sillä harvan työtoverin kotona olen käynyt vessakulttuuria tsekkaamassa. Omassa kodissani jaan vessani vain yhden henkilön kanssa, joten porsastelulla tms. on kovin lyhyet jäljet. Useinmiten syyllinen on Siippa tai allekirjoittanut. Koiria en syytä tässä kohdassa enkä edes Pirkkaa.
Mutta wc. Se ei ole meikäläiselle mikään naurun asia. Yleisessä vessassa käyminen on suorastaan kammottavaa ja pyrin moiset vierailut minimoimaan. Vaan töissä kun lipittelee vettä pitkin päivää, tulee myös tarve piipahtaa pihan perällä.
Ja useamman kerran viikossa pihan perällä piipahtaessa tulee ajatelleeksi, että työtovereinani taitaa olla aikamoisia possuja.
Vessapaperi on päässyt rullasta loppumaan ja kohteliaasti on otettu se tyhjä hylsy pois telineestä. Ihan positiivista. Mutta energiavarannot ilmeisesti loppuvat sen tyhjän hylsyn poistamiseen, sillä harvoinpa sitä hylsyä saadaan roskikseen asti, vaikka roskis on ihan siinä, pöntön vieressä kuten useimmissa naistenvessoissa!
Siihen se hylsy jää, lavuaarin reunalle. Oikeasti!!
Toinen suurta hämmästystä herättävä asia on käsipyyhkeet. On poistuttu siitä varsinaisesta vessakopista, johon on jätetty lavuaarin reunalle se vessapaperihylsy. Sitten pesaistaan huolellisesti kädet ja oikeaoppisesti kuivataan paperipyyhkeellä, sillä kuka nyt siihen kamalaan kangasrullapyyhkeeseen käsiään kuivaisi. Eihän se koskaan toimikaan kunnolla ja usein joutuu koskemaan toisen kastelemaan kohtaan pyyhettä vetäessään.
Kädet on kuivattu ja paperit huolettomasti heitetty lavuaarien välissä olevaan roskikseen. Oho, ohi meni! No, ei se mitään, jätetään se siihen. Mitäs sitä suotta nostamaan omia roskiaan lattialta, sitä varten on siivooja!
Rohkeimmat työtoverit käyvät päivän aikana ihan isommalla tarpeella tuolla yleisessä vessassa. Itse en siihen kykenisi paitsi jos elimistöni olisi vallannut joku ripulipörriäinen ja pakon edessä olisi ryhdyttävä tyhjennykseen kesken työpäivän.
Monesti nämä rohkeat kakkaajat ovat niin rohkeita, että haluavat viestiä sen muillekin. Pönttöön jätetään näkösälle hienot jarrutusjäljet (tästä minulla ei sentään ole kuvaa) eikä vaivauduta ilmanraikastintakaan suihkaisemaan. Pitäähän sitä ihmisen kakastaan olla ylpeä, ja hajusta kans!
Ihan aikuisten oikeasti ja vakavasti puhuen. Kuka aikuinen ihminen kotonaan jättää vessapaperihylsyt lojumaan pitkin lavuaarin reunoja? Tai jos kotona putoaa roska lattialle, niin jätetään sinne vaan! Ja vessanpönttökin varmaan näyttää kivalta jos surutta jätetään jarrutusjäljet aina siivoamatta. Joko näillä ämmillä on helvetin hyvä palvelu kotonaan tai sitten niillä on vuori vessapaperihylsyjä ja roskia nurkissaan. Tai sitten haluavat kyykyttää siivoojaa, joka sentään tässä työpaikan arvomaailmassa on taatusti heitä "alempiarvoisempi" yksilö. En ymmärrä, en käsitä enkä voi hyväksyä.
Käsien pesusta tai pesemättä jättämisestä en edes aloita, mutta sen voin sanoa, että minulla on muistissa erityisesti ne, jotka olen yhyttänyt siitä, että eivät pese käsiään... *brrrhhhh*
Juu, olen loman tarpeessa ja juu, onneksi on vain yksi työpäivä ennen loman alkua. ;)
Täysin samaa mieltä täällä. :(
VastaaPoistaIhan julkisissa käymälöissä moisen voisi vielä pitkin hampain hyväksyä, mutta sitä ei kyllä pysty tajuaamaan, että tuollaisissa semiyksityisissä, kuten työpaikalla, moista käytöstä viljellään. WCn lisäksi sama ilmiö esiintyy myös keittiötilassa.
Ilmeisesti se että heti kun tilassa käy 3rd-party siivooja, jolta ei saa välitöntä palautetta (kuten kotona), mahdollistaa ei-kuulu-mulle-mentaliteetin.
En kyllä ymmärrä sikailua edes julkisissa vessoissa. En vaan voi hyväksyä, että ihmisillä ei ole käytöstapoja. Ärsyynnyn kovasti siitäkin, että luontoa roskataan surutta vaikka roskis olisi vieressä.
PoistaMutta joo, meillä töissä keittiö pysyy sentään jossain kuosissa. Johtuisiko siitä, että siinä on lasiseinät ja ohi kuljetetaan aika paljon vieraita. ;)
Oikeesti porsaita, aivan älytön toiminta, eikö ole koulussa jo oppia ollut... inhoan, kun joku jätä kakaraidat pöntöön. Meidän pihalla joku mies räkii räkää nenästä vetäen suuhun ja sitten räkäisee ulos, kukkapenkiin jossa toinen työntekijä rikkaruohoja nyppii , Otin asia esin talonjohtajalle puhuen , nyt räkii vähempii ... kauhea kauhea .. Mutta hyvää lomaa ja anteeks kun oksennus tuli ....
VastaaPoistaNäin on! En voi ymmärtää sitä, että ei siivota jälkiään.
PoistaJa tuo räkäjuttu... yyyyöööökkkkk!!!! Melkein tuli oksennus!
Siis miten naisten vessoissakin on tuollaista, kun eihän ne käy ees kakalla?
VastaaPoistaMua on itteänikin ihmetyttänyt tämä sama juttu ja omista kokemuksista joskus blogasinkin:
http://allikossa.blogspot.fi/2012/05/171-wcssa.html
Minä oon kuule nuorena tyttönä siivonnu toimistoja ja voin sanoa, että naisten vessat oli järjestäen kamalammassa siivossa kuin miesten vessat!
PoistaMutta kyllä häpeän työtovereideni puolesta, etenkin kun meillä voi se vieraskin käydä samassa vessassa.
Ja joo, mä muistankin lukeneeni ton sun postauksen! Varmaan jo silloin nyökyttelin itsekseni, että näkisitpä vaan... :D Hey, you're mykind of man! :D
Mä en ikinä tajua, miten meidänkin työpaikalla muuten ihan fiksut naiset heittelee ne käsipaperit ohi roskiksen ja siivoojan pitäs sit kerätä ne pitkin lattioita. En käsitä, miten moraali kestää teettää lisätyötä toisille. No, sillähän mä sit niitä välillä sieltä lattialta keräilen. Ja kyllä, omat vauhtiraidat pitää AINA siivota. En voi käsittää mitään...
VastaaPoistaNo sanopa se! Tätä en tajua minäkään, vaikka mitenpäin yrittäisin.
PoistaOman kokemukseni pohjalta yhdyn edellisiin ja heristän sormea naisille, vessat ovat kuin hunnilauman jäljiltä, yök ja yök.
VastaaPoistaMutta täällä Espanjassa on toisin. Ne yleiset vessat joissa olen käynyt, ovat siistejä ja puhtaita, paperit siellä missä pitääkin eikä kukaan kuse ohi kiukaan.. eikun pöntön. Pahimmat vessat löytyy lentokentältä.
Tekisi mieli tuoda matkatavarassa muutama purkki vessanpesuaineita, ovat niin tymäkkää tavaraa, että lähtee irti tautikin, syvyyspommin raidoista puhumattakaan.
Äklöttää ajatellakin jotain abc:n naisten vessaa, kun ei osu pönttöön eikä roskikseen niin sitten se on lattialla *huuto-oksennus*
yyyöööökkkkk.... en kestä tuota viimeisestä lauseesta aiheutunutta mielikuvaa. :-(
PoistaIhan yleisenä huomiona voin sanoa, että Suomessa on kaikkein siivottomimmat vessat, joita on tullut vastaan. En tiedä miksi, mutta itse pyrin aina ottamaan seuraavat käyttäjät huomioon.
VastaaPoistaJoo, missään ei ole niin sotkuisia vessoja kuin Suomessa. Jätetään kaikki märäksi ja paperit lattialle.
PoistaJos kaikki pyrkisivät ottamaan seuraavat käyttäjät huomioon, ei ongelmaa olisikaan.
PoistaMutta kyllä, en ymmärrä miksi (naisten) pitää sikailla vessassa.
Postauksestani on jo tovi aikaa, mutta ongelma ei ole poistunut. Eilen viimeksi kiristelin hampaitani niin tyhjälle vessapaperirullalle kuin sille ohiheitetylle käsipyyhkeellekin... Miksei nää tyypit lue mun blogia?! ;D