Mie en jak-SA!

Tai kyllä mie tänään jaksan kun oon nukkunut koko yön kuin tukki, mutta eilen oli tuollainen olo.

Ja nimenomaan se olo iski kävelylenkillä.

Takana työviikko helvetistä, edessä kahden viikon loma ja pään sisällä pieni suuri ääni, joka soimaa lomalle jäämisestä ja siitä, että se paskakeikka jäi kollegan viimeisteltäväksi... Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tämä sanonta sopii paremmin kuin hyvin tähän paskahommaan, sillä homma realisoituu sitten sillä töihinpaluuviikollani. Kivakiva...

Huono omatunto vaivasi jo aamusta, sillä olin torstaina laistanut "pakollisesta" lenkistäni. Olenhan päättänyt käydä öpauttiarallaa kolme kertaa viikossa heilumassa sauvojeni kanssa ja torstaina olisi ollut laskennallisesti se päivä. Vaan olin ihan zipanderos duunipäivän jälkeen ja päässä jyskytti mukava vitutuspäänsärky.

Niinpä siirsin kuntoilun eiliselle.

Töissä heiluin kuin heinämies, että sain mahdollisimman paljon tehtyä (ettei se omatunto soimaisi niiiiiin paljoa, mutta soimaahan se) ja töistä piti singahtaa suoraan kauppaan kun jääkaapissa vilkkui suurinpiirtein valo.

Loppujen lopuksi kello oli yli seitsemän kun suihkaisin kävelylenkille. Ja olin syöny lounaan klo 11. Ja sen jälkeen en mitään. Vain juonut pari kuppia kahvia ja epämääräisen määrän vettä.

Niinpä olo oli varsin tahmea jo alkumatkasta. Pistikin (mikä varmaankin johtui siitä syömättömyydestä, uskoisin). Ja ilma oli sellainen lehmänhenkäys, kostea, lämmin. 

Pahalla sisulla painoin normilenkkini, jonka jo nykäisen tätä nykyä aika vaivattomasti , mutta kotiinpäin paarustaessa tuntui siltä kuin olisi kävellyt koko päivän kovaa vauhtia. Sääriin sattui ja reidet huusivat hoosiannaa. Jalat tuntuivat painavan tonnin. Olisi varmaan pitänyt nykäistä joku välipala iltapäivällä, mutta eipä tullut mieleen siinä panikoidessani kaikkia duunihommia.

Toivottavasti laihduin ainakin milligramman sillä reissulla, sillä muutenhan siitä rääkistä ei koitunut mitään iloa. Ja voin vakuuttaa, että kotiuduttuani koin aidosti ansainneenni punaviinini. ;-)

Nyt on siis lomaa ja toivottavasti pää nollaantuu edes vähän. Loppuviikosta on määrä suihkaista melkein ulkomaille elikkäs Lappeenrantaan tsekkaamaan naidun suvun vointi. Mutta sitä ennen on kampaajaa ja kaikkea muuta kivaa tiedossa. 

Tänään mennään Korkeasaareen katsomaan pesukarhuja, koska sää on suosiollinen. Sellaista en ole koskaan nähnyt muualla kuin telkkarissa.

Ja lopuksi vielä tervetuloa uusi lukijani, M. Metrossa! Toivottavasti viihdyt harvalukuisessa, mutta sitäkin laadukkaammassa lukijajoukossani. :)

JälkiJuttu:

Toisten gladiolusten väriarvoituskin ratkeli. Ne ovat tummanpunaisia, oikein kauniita. Otan kuvan kunhan jaksan nostaa perseeni ja raahautua pihalle. Nyt just en jaksa.

Hienoista vitutusta gladiolusten osalta on aiheuttanut pihapiirissämme pyörivät kesyt, aivan liian kesyt, pikkulinnut, jotka istahtavat gladioluksen varrelle sillä seurauksella, että se kukka sitten katkeaa. No, maljakkoon sitten vaan sisälle, mutta mieluummin katsoisin niitä tuolla pihalla ruukuissaan.

Tulihan niitä!

Joku saattaa muistaa kun tuskailin gladioluksiani, jotka eivät suvainneet tehdä kukkavanojaan. No, tulihan niitä sitten kuitenkin ja nyt ovat ensimmäiset kukat vihdoin auenneet.  Katsokaapa vaikka alla olevaa todistusaineistoa. :)

 

Aukeamatta on vielä mooooonta kukkavanaa, joten aika näyttää minkä värisiä tulee. En edes muista, ostinko valkoisia toisiksi vai mitä... Vaan useinhan seassa on myös jotain ylläripyllärisipuleita ja sekaan mahtuu ihan joku muu väri kuin mitä oli kuvitellut istuttaneensa.

Samalla nappasin kuvan "possuressusta" ihan vaan todistusaineistoksi siitä, kuinka paljon tuo ruusubegonia on tykännyt elämästään. Vertasin kuvaa keväällä ottamaani ja ero on huomattava. Koska olen laiska, en nyt jaksa kaivaa sitä vanhaa kuvaa mistään. Mutta uskokaa minua, näin on tapahtunut. 

Lupailin myös kuvaa naapurin omenapuusta, joka yrittää syödä pikku-katajamme suihinsa. Tässä pari otosta. Laatu ei ole kovin hyvä, sillä ilta-aurinko ikävästi yrittää taustalta häiritä kuvausta. Mutta kyllä kai siitä jonkun käsityksen saa. Parvekkeelta katselin tässä taannoin, että naapurin oman pihan puoleisissa oksissa ei ole yhtään omenaa... Arvelinkin, että jos ovat pahoja, viedään naapuriin ja jos hyviä, syödään itse. ;)

Tänään on myös se päivä ja tulihan niitä onnitteluja (vai osanottoja?) tekstarilla aika monta. Niiltä keneltä arvelinkin. Juhlapäivän kunniaksi kävin kollegan kanssa Hesessä lounaalla ja Siippa lupasi illaksi kuplajuomaa. Lahjahan on ollutkin jo ahkerassa käytössä kohta viikon. Pidän siitä edelleen hyvin paljon. Ehkä liikaakin, sillä luulen, että ottaisin sen tyynyn viereen yöksi jos kehtaisin... ;)

Oli mulla jotain muutakin mielessä, mutta en nyt muista mitä. Ehkä sitten tämän viikon jälkeen ehdin taas postailla vähän enemmän kun koittaa se loma, osa 2.

Jännäkakka

melkein tömähtää housuun tätä keihäsfinaalia katsellessa. Siippa huutaa siihen malliin, että voisi kuvitella maailmanlopun olevan tulossa.

OHO! Pitkämäki täräytti just kunnon heiton eli jatkamme jännittämistä...

Onneksi Suomi-tytöt hoitelivat pronssimitalit purjehduksesta, vaikka eilinen päätös finaalipaikoista ei ihan oikeudenmukaiselta vaikuttanutkaan.

Tämä postaus on nyt kirjoitettu synttärilahjalla. Täytyy sanoa että kirjoitusvirheitä tulee paljon enemmän kuin "normaalilla tietsikalla" kirjoitettuna, mutta ihan mukavasti tälläkin postailee ainakin tällaisia lyhyempiä juttuja. Pidemmät jutut kannattanee jättää kirjoitettavaksi "oikealla" tietsikalla.

Persneidit tulevat!

Joo, myönnän, mulla ON lukihäiriö!
Vaan tuon otsikon luin ainakin kolme kertaa väärin ja mietin, että mitä neitejä ne sellaiset persneidit ovat. :)))) Oikea versio otsikosta ja jutusta löytyy täältä.

Nyt sitten kaikki niskat kekkanassa viikonloppuna tähdenlentoja ihailemaan. Ehkä pitää asettautua pihalle selälleen makaamaan ja tarkkailemaan. Uskon ja toivon, että tätä voisi harrastaa ihan rauhassa, sillä Puutarhatonttu ei ole kotona! Ei ole ollut sunnuntain jälkeen ja jostain kumman syystä pihapiirissä on ollut aika todella rauhallista. Ei ramppaa Tonttu varastolla piski perässään taikka ilman piskiä. Huvittavaa oli viime viikonloppuna huomata, että Siipan "avautumisen" jälkeen Tonttu ei kertaakaan kyylännyt pihaamme tai ikkunoihimme päin kulkiessaan ohi, mikä on ollut "normaali proseduuri". Päinvastoin, korostetusti katsoi toiseen suuntaan! :D
Niin, eikä muuten näkynyt piskiäkään irrallaan juoksentelemassa... Toivon, että juttu pysyy mielessään myös kotiinpaluun jälkeen.

Että nähkäämme kaikki monta tähdenlentoa ja toivokaamme aina jotain. Suotakoon myös, että toiveet toteutuisivat tai edes osa niistä. :)

Mukavaa perjantain jatkoa!

JälkiJuttu:
Sain synttärilahjani eilen etuajassa, Siipan ostamana. Olen siis onnellinen Tabletin omistaja.

Työnteon vaikeus ja ihmeellinen Blogistania

Olen kolmatta viikkoa, siis joo-o, kolmatta viikkoa töissä loman jälkeen. Vieläkin olen jossain ihmeellisessä lomahorroksessa enkä saa ravisteltua itseäni normaaliin työrytmiin ja -ryhtiin. Puuhastelen vähän niitä näitä, jotain pikkuhommia ja päivät lilluvat ohi verkalleen. 
Asiaa ei myöskään auta se, että vuorokausirytmi on edelleen loma-moodissa ja tulee valvottua aivan liian myöhään. 
Juu, silmämuna kovana tuijotellaan olympialaisia. Jonkunlaista ihme huumetta nekin karkelot ovat kun en muuten lue itseäni mitenkään urheiluhulluksi. Suurkisat saavat minut kuitenkin liimautumaan töllön eteen, siitäkin huolimatta että peruspessimistinä en usko yhdenkään suomalaisen menestykseen. Ikinä.

Vielä kun puolitoista viikkoa lillun, niin sittenhän pääsenkin jo taas lomalle. Ja se taitaa ollakin se suurin syy. Alitajunta kuiskii, että "kohta on taas loma, ei kannata lyödä isoa vaihdetta päälle". Muutenhan se olisikin ihan okei, mutta kun taitaa tuo työyhteisö kuitenkin odottaa jonkinlaista panostusta sinne oikean työtahdin suuntaan. Ja ensi viikolla onkin jo täysi rähinä päällä eli pitäisi olla ikäänkuin skarppina. Toivossa on hyvä elää, sanoi se muinainen lapamatokin. ;)

Olen myös viime päivinä ottanut harha-askelia Blogistanian ihmeellisessä maailmassa. Ja ihmeellinen se on, todellakin!
Ihan satunnaisgeneraattorilla olen poiminut jostain listauksista blogeja ja hämmästys on kyllä ollut suuri sen johdosta, mitä kaikkea ihmiset nyymin anoina blogeissaan kirjoittelevat. 
Esimerkkeinä mainittakoon muutamia (nimet keksittyjä ja juu, en linkitä): 

"Pettäjän tie", perheenäiti, jolla esittelynsä mukaan on mies ja mukulat, ja kaikki on kunnossa, mutta panettaa niin perkeleesti koko ajan, että pitää käydä sitä vierasta parrua hakemassa kaiken aikaa kun kotona (ilmeisesti?) ei saa. Ja näistä seikkailuista sitten kirjoitellaan blogia jostain syystä. 

"Huoraamalla elintasoa", nuori nainen, sellainen parinkymppinen, joka haluaa tienata vähän ylimääräistä rahaa meikki- ja vaateostoksiin ryhtymällä myymään itseään. Ja sitten kirjoittaa keikoistaan blogia. Varmaan useampi pervo lukee juttuja ja tumputtaa. 

"Kaikki kaadoistani", myöskin profiloituu nuoreen naiseen, joka ei halua parisuhdetta, mutta seksi kelpaa kyllä. Ja sitten kirjoitellaan siitä kuinka notkutaan baarissa illasta toiseen ja pokataan jotain panoja. Kierrossa luonnollisesti useampi kolli yhtä aikaa, ja ylpeä siitä.

Puhumattakaan kaikista niistä "olen toinen nainen" -blogeista ja en edes lähde kommentoimaan kaikkia viherpiipertäjien ja muiden ekohippien blogeja... Niin ja olen myös lueskellut jotain laihdutusblogeja ja ihmettelen, että motivoiko niitä ihmisiä todella sadan tai kahdensadan gramman pudotus? Meikäläisellä luvut pitää huidella kiloissa ja siksi en käykään vaa'alla vaan odottelen mieluummin, että muutos näkyy vaatteiden myötä.

Yhden tappio on toisen voitto

Meikäläinen tunnetusti kiihtyy nollasta sataan ihan nanosekunnissa ja jotkin asiat ärsyttävät minua ihan vit suunnattomasti. Siis tavallaan pikkuasiat, mutta kuitenkin isot. 

Yksi tällaisista v-käyrän nousuun pompauttavista asioista ovat toimimattomat nettikaupat. Jos sitä työllä ja vaivalla pystytetään nettikauppa ja tehdään siitä kivannäköinen ja houkutteleva, niin eikö voisi edes kokeilla, että se toimii? Siis toimii kaikilla selaimilla, kaikkien tarjottujen pankkien tunnuksilla jne. Tämähän pitäisi olla ihan koodarin peruskauraa! Vaan ei taida olla.

Eilen päätin olla fiksu ja näppärä, ja tilata valmiiksi 3G-liittymän siihen tulevaan syntymäpäivälahjaani. Että on sitten valmiina kun on laitekin kädessä. Niinpä päätin hoitaa homman näppärästi nettikaupan kautta. Miksi mennä jonottamaan johonkin palvelupisteeseen epämääräiseksi ajaksi kun asian voi hoitaa istumalla tietsikan ääressä ja kortti putkahtaa kotipostilaatikkoon näppärästi. Hullu saa olla, muttei tyhmä.

Tuumasta toimeen. Olin jo etukäteiskyyläysten perusteella valinnut "voittajaksi" palveluntarjoaja X:n. Miksikö? En tiedä. Olivat varmaan mainostaneet sopivasti ja olin jo aiemmin harhautunut sivuilleen tarkastelemaan tarjoamansa paketin ominaisuuksia.
Löysinkin nopeasti sen, mitä etsin ja ryhdyin tilailemaan. Tunnistus verkkokauppaan oli määrä tapahtua pankkitunnusten avulla, mikä onkin kätevä keino.
Klikkasin oman pankkini kuvaketta ja pääsin sujuvasti naputtelemaan tunnuksiani pankin sivulle. Siinä kohtaa kun oli määrä siirtyä takaisin palveluntarjoajan sivuille, kävikin ohraisesti. Systeemi mietti ja mietti, mietti ja mietti... Lopulta siirto palveluntarjoajan sivuille tapahtui. Sieltä tulikin kommentti, että tapahtui joku pikkanen stiplu. Että koitapa myöhemmin uudelleen.

Olin niin pitkämielinen, että uusin yritykseni vielä kaksi kertaa. Tulos oli sama molemmilla kerroilla. Sitten paloi käämi, aidosti.
Kirjoitin todella tulikivenkatkuisen palautteen asiakaspalveluunsa ja pyysin vastausta sähköpostiini. Eipä ole vastausta ainakaan vielä näkynyt luukussani, mikä on myöskin ärsyttävää. Mielestäni palautteeseen, varsinkin negatiiviseen, pitäisi aina reagoida nopeasti jos haluaa vielä jotenkin pelastaa jotain maineensa rippeistä.

Aikani puhistuani surffailin palveluntarjoajan Y sivuille, josta löytyi ominaisuuksiltaan kutakuinkin samanlainen tarjous kuin X:ltäkin.  Vähän jopa halvemmalla, sillä tämä oli ilman avausmaksua.
Taas ryhdyin tuumasta toimeen ja täytin tilauksen. Homma eteni joutuisasti ja päästiin tunnistautumiskohtaan. Vähän jännitti, että onkohan tulos sama kuin toisessa puodissa... Vaan mitä vielä! Homma toimi sujuvasti ja nopeasti. Tilausvahvistuskin oli postilootassa ennen kuin ehti kissaa hönkäistä. Nyt vain odottelen SIM-kortin kolahdusta postilaatikkoomme.

Vaan kyllä mielikuvilla on iso osa aina meikäläisen ostotapahtumissa. Suhtauduin alunperinkin firmaan X hieman nurjamielisesti, sillä olen saanut taistella kanssaan aikaisemmin muissa yhteyksissä. Y puolestaan on muissa yhteyksissä palvellut minua aina hyvin ja ripeästi jo usean vuoden ajan. 
Nyt syystä tai toisesta halusin kuitenkin antaa X:lle vielä mahdollisuuden, vaan tämä kämmi kyllä taisi pitää huolen siitä, että kolmatta mahdollisuutta ei tule... Katsotaan nyt, vastaavatko edes palautteeseeni Syytä olisi elleivät haluaa lisää palautetta. ;)

No pain, no gain

Elikkäs ei tulosta ilman tuskaa. Niinhän se menee, valitettavasti.

Eilinen meni enempi ja vähempi löhötessä töllön ääressä katsellen muiden urheilusuorituksia. Kyllähän siinä iltapäivän puolella jo väsy hiipi puseroon, sillä olinhan jo pelannut sulkista, ratsastanut joukkuekilpailun ensimmäisen kierroksen, purjehtinut, pelannut tennistä jne. Pieni tirsa tuli kylään ja torkahdinkin mukavaan telkkarituoliini toviksi.

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössäni annoin Siipan houkutella minut pyöräilemään. Ilmahan oli oikein passeli, tuuli hieman auringon paistaessa.
Niin sitä mentiin ja ihan rapsakka lenkki nykäistiinkin. Meiltähän fillaroimaan lähteminen tapahtuu kunnon shokilla kun pitää heti kättelyssä huudattaa reisiläskiä polkemalla noin 500 metriä ylämäkeen. Puolessa välissä on sellainen 50 metrin tasainen kohta, mutta muuten se on ihan ylämäkeä. Puuuuuhhhhh!!!
Polvi vittuilee aina heti kun joutuu kylmiltään runnomaan siihen mäkeen. Sisukkaasti hiissasin laardini mäen päälle ihan polkemalla ja hihkaisin mennessäni, että "olen oman elämäni Wiggins!" (ei tullut yhtään naispyöräilijää siinä happivajauksessa mieleeni).

Kurvailimme ihan kiitettävän lenkin ja puolenvälin jälkeen huomasin, että tosiaan viime kertaisesta fillarilenkistä onkin aikaa. Rupesi nimittäin ikävästi kalsarinreunus hiertämään ja persettä pakottamaan. 
Hikeäkin pukkasi ja tunti siinä meni, joten kai se sitten oli hyötyliikuntaa.

Sauna lenkin jälkeen teki kyllä hyvää ja varsin hyvällä omallatunnolla mussutin Siipan valmistaman sisäfilepihvin napaani ja huuhdoin sen alas punkulla.
Sinnittelemällä pysyin kuin pysyinkin hereillä ja näin kuin näinkin puolen yön paikkeilla miten Usain Bolt voitti satasen ihan suvereenisti. On se ihme heppu.

Summa summarum, läskin alla taitaa piillä jotain lihakseen viittaavaa kuitenkin. Perse on kipeä ja reisiläskissäkin tuntuu siltä kuin olisi jotain tehnyt. Ja olisihan se oikeasti kivempaa, jos laihtuminen ja kunnon kohoaminen tapahtuisi hieman helpommin. Jos vaikka jokaista poljettua tai käveltyä kilometriä kohden laihtuisi kilon, niin meikäläinen olisi jo todella sutjakassa kunnossa, ehkä jopa alipainoinen!