tiistai 17. tammikuuta 2017

Maailma pyörii radallaan

Niin se tekee, tapahtuipa pienen ihmisen elämässä sitten mitä vain. Maailma jatkaa kulkuaan, ja varmasti hyvä niin.

Vuodenvaihde meni kuten ennenkin, kotona kaikessa rauhassa. Erotuksena aiempiin vuodenvaihteisiin oli se, että nyt ei enää ollut talossa yhtään koiraa, joka olisi pelännyt sitä ulkona käytävää kolmatta maailmansotaa. Itse asiassa se paska sää taisi vähän hillitäkin pommitusta, sillä kello todellakin taisi olla kuusi ennenkuin pommitus varsinaisesti alkoi. Keskiyön paukuttelukin vaikutti jotenkin "laimeammalta",  mutta tämä saattaa olla ihan kuvittelua kun ei tarvinnut kantaa huolta minkään olennon pelkäämisestä.

Niin, joulun ja uuden vuoden välissä päästettiin sitten huushollin viimeinen paimenkoira, Juniori, paremmille paimennusmaille. Aika tuli ja päätös oli tehtävä. Halusin sitten olla armollinen ja tehdä ratkaisun ennen uuden vuoden aattoa, että ei tarvinnut vanhan enää pelätä ilotulitteita.
Talo on hiljainen. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä terroristeista ääntä lähtee, mutta sellaista päätöntä ja järjetöntä huutohaukkua ei pidä enää kukaan. Uloslähtökin tapahtuu suorastaan sivistyneesti. Hämmentävää.

Nenä menosuuntaan.

Uuden vuoden jälkeen tuupattiin terroristit hoitolaan ja lähdettiin minilomalle Tallinnaan. Siellä on kiva käydä, oli kesä tai talvi. Tällä kertaa viivyimme kaksi yötä ja oikein mukavaa oli. Hyvää ruokaa ja juomaa sekä ihan vaan oleilua ja rentoutumista. Tykkäsin!

Nyt onkin tammikuu jo yli puolenvälin ja töihin on solahdettu takaisin niin, että loma on enää muisto vain. Viimeisen vuoden aikana työpaikalla on tapahtunut paljon muutoksia. Osittain niiden vuoksi olen kokenut paikkani työyhteisössä hieman... hmmm... "irralliseksi". Lisäksi monet surulliset tapahtumat, joihin en siis todellakaan olisi  voinut millään tavalla vaikuttaa, ovat saaneet pohtimaan elämän kulumista. Olisi kiva keksiä, mitä tekisi isona... Mutta kun ei asiasta ole tullut mitään kirkasta ajatusta niin tällä mennään. Ja eniten juuri siksi, että tällähän ne laskut maksetaan. Oloni on jotenkin mollivoittoinen, mutta ehkä se tästä taas nousuun lähtee lisääntyvän valon ja lähestyvän kevään myötä. 
 

10 kommenttia:

  1. Auts... tuo viimeinen saattomatka on sitten raskas. Mutta niin välttämätön kaikessa tuskallisuudessaan. Huoh...

    Meillä on uutta intoa ja virikettä pohtia heti helvetin monen koirattoman vuoden jälkeen uutta rotua. Bordercollie - tuo minun rotuni - on kuitenkin niin satasella sählä ja überenerginen rotu, että vähän laimeampaa painosta kaipaan. Saa ja pitää olla terävyyttä sekä toimintakykyä ja tempperamenttia. Labbis ei tosiaankaan innosta. Näyttäisi vaakakuppi kallistuvan tsekinpaimenkoiraan. Jos pentuja yleensäkään saa...

    Valoisampaa vuotta sinulle - tästä se kevät vain lähtee hiljolleen etenemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ollaan nyt kolmisen kuukautta menty "terroristivoimin". Omituista, mutta toisaalta ihanaa. Aika näyttää tuleeko meillekään karvapaimenta enää ikinä. Vähän epäilen, että ei...

      Tsekinpaimenkoirat tuntuvat olevan kovasti suosiossa nyt. Moni "meikäläinenkin" on muuttunut käännynnäiseksi ja ottanut sellaisen. Osin varmaan siksi, että partiksia ei ole ollut saatavilla.

      Kiitos, eiköhän se tästä taas. Kevät tulee, viimeöisestä lumipyrystä huolimatta. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Ainakin toivon, että selvitään vähemmillä ihmis- ja eläinkuolemilla kuin viime vuonna...

      Poista
  3. Arki uudella kokoonpanolla, vähemmästäkin menee vaisuksi ja mollin puolelle kun ikäväkin vielä omat harmaan sävynsä tuo mukanaan.

    Vaan ehkä, jospa kuitenkin hiljalleen nouseva kevät tuo värit elämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, uudella kokoonpanolla on puolensa ja puolensa. :)

      Joo, kevättä ja kukkapenkin ylläreitä odotellessa. Ylläri on se jos myyrä ei olekaan ihan kaikkea syönyt. ;)

      Poista
  4. Hei olen ent. Tsompi :) http://alennettu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moooiiii!!!! Pitkästä aikaa!
      Käväisin lukemassa, kovasti se sinuakin kolhii, elämä... :-/

      Poista
  5. Surullisesti alkoi vuotesi, mutta ehkä se siitä kohentuu pikkuhiljaa. Päätökset ovat aina raskaita ja jos tulee muutakin surua niin ei heti naurata. Kiva kuva, valoisaa vuoden jatkoa, kevättä kohti mennään että kohina käy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tästä. :)
      Kuvaan liittyy oikeastaan sellainen tarina, että tuo pöljä paimenkoira alkoi jossain kohdassa vanhempana pelätä kameraa. Luoja yksin tietää miksi... Mutta siis käytännössä ainoat kuvat siitä sai kun se nukkui (paitsi että heräsi kun kuva otettiin) tai kun se oli selin kameraan. Että kaikenlaista sitä koirakin saattaa pelätä. :)

      Poista