tiistai 11. lokakuuta 2016

Saako sanoa?

Saako ihmisille sanoa suoraan nykyään? Vai pitääkö aina vaan olla positiivinen, kannustava ja ladella liirumlaarumia?

Henkilökohtaisesti voin todeta, että eniten tällä hetkellä vituttavat ihmiset, jotka:
- puhuvat toisten päälle, aina ja koko ajan.
- puhuvat vain omasta lapsestaan/lapsistaan ja tämän/näiden erinomaisuudesta/neroudesta/ylivertaisuudesta.
- kääntävät AINA keskustelun jollain tapaa itseensä, vaikka keskustelun aihe ei olisi mitenkään antanut aihetta moiseen.
- huutavat suureen ääneen kuinka pitää olla suvaitsevainen ja antaa kaikkien kukkien kukkia sekä kunnioittaa toisten mielipiteitä, mutta itse eivät niin kuitenkaan tee vaan toimivat suorastaan päinvastoin.
- jaksavat hokea hokemasta päästyään kuinka kamala kiire on koko ajan, mutta silti on aikaa lorvia kahvipöydässä tuntitolkulla joka päivä.
- muistavat kertoa kuinka JOKA aamu raahautuvat töihin ennen kukonpierua, vaikka siihen ei kukaan pakota, meillä on liukuva työaika. Ihan on oma valinta, sanoisin.
- toki mainitsevat joka käänteessä sen kuinka huonosti on taas tullut nukuttua ja kuinka stressaantunut on.

Ja siinä vain murto-osa kaikesta ketutuksestani. :-/

KYLLÄ, ennenkuin kukaan ehtii kysyä, olen TODELLA kypsä työssäni tällä hetkellä. Vaan eipä tässä nyt parempaa/mitään muuta ole tarjolla, joten tällä mennään. Helpotan elämääni välttelemällä niitä ilmapiirin mädättäjiä ja koitan suhtautua positiivisesti, sillä kaikilla ei ole töitä vaikka haluaisivat.

*huoh*

Oikeasti, te lapselliset ihmiset, kertokaa minulle katsotteko omia lapsianne jotenkin ruusunpunaisten lasien läpi? Siis tarkoitan, että jokainenhan lastaan tietysti rakastaa, mutta onko suhtautuminen omaan lapseen täysin kritiikitöntä? Että jos on jotain "vaikeuksia" tai "ongelmia", on vika ja syy aina jossain muualla kuin siinä omassa lapsessa? Että ei edes käy mielessä, että se oma kullannuppu olisi voinut olla jotenkin syyllinen. Saati, että lipsauttaisi pienen valheen omalle vanhemmalleen.
Tätä minun on ollut kovin vaikea käsittää ja tällaiseen olen viime aikoina törmännyt kovin usein...
 
 

10 kommenttia:

  1. Niinhän se on, että lapsellisten ihmisten elämä taitaa pyöriä aika paljon niiden omien lasten ympärillä. Ja sitten joku lapsellinen taas voisi sanoa, että lapsettomien ihmisten elämä pyörii pelkästään oman navan ympärillä. Enivei, mulle oma napa on just hyvä.

    Minua ärsyttävät sellaiset vanhemmat, joiden mielestä heidän lapsensa on maailman kaunein ja suloisin (tämä pätee varmasti kaikkien vanhempien kohdalla) JA jotka olettavat, että kaikki muutkin ajattelevat näin. Ei ymmärretä, että jollekin muulle heidän lapsensa on vain lapsi, eikä mikään maailman suloisin olento. Lapsi voi olla jonkun mielestä suorastaan ärsyttävä, mutta eihän näinkään saa sanoa, tai edes ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Osasit kiteyttää sen mitä tarkoitin.
      En ymmärrä sitä, miksi minun pitäisi pitää kaikkien lapsista, saati ajatella niitä jonain ylivertaisina olioina kun enhän muutenkaan pidä kaikista ihmisistä. Aika harvasta itse asiassa... ;)

      Poista
  2. Onko sinun suhtautumisesi omaan äitiisi / rakkaimpaasi (ja vastaaviin) täysin kritiikitöntä? No ei tietenkään. Ihan sama pätee lapsiin. Ja lemmikeihin. Ja kaikkeen mistä me pidämme. Se kullannuppu voi välillä olla syyllinenkin, mutta kukas sellaista työkaverille haluaa ääneen sanoa. Ja ehkä puhuja haluaa hetkeksi unohtaa ongelmat ja keskittyä vain hyviin kohtiin. Ja sitten, vaikka se voi kuulijoista välillä tuntua uskomattomalta, se kullannuppu voi joskus ihan oikeasti olla täysin syytönkin ;)
    Eiköhän tuossa ole sama kuin naamakirjan päivityksissä tai blogeissa. Se, joka kertoilee aina vain puutarhastaan, eikös sillä ole koskaan töissä ongelmia? Se joka kertoilee hevosistaan, eikö sen parisuhteessa ole koskaan vaikeaa? Se, joka kertoilee kamppailustaan talouden tai vaikean sairauden kanssa, eikös heillä muka koskaan ole hyviä hetkiä elämässä????
    Kuuntelemalla kuulet aina vain osan. Ja kiinnität eniten huomiota toistuviin aiheisiin. Niin että...

    Ja joo, mulla on lapsia (ja niilläkin jo lapsia) joista osalla diagnoosi ja osalla ei, siippa ja lemmikeitäkin. Sairas isä ja ongelmainen sisko. Ihana duuni joka aiheuttaa mulle sietämätöntä stressiä. Paras siippa ikinä. Mahtavin harrastus mitä maa päällään kantaa. Mutta en mä niistä kaikille juttele tai kirjoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti olen kriittisimmästä päästä suhtautumisessani itseeni ja lähimpiini. Siksi se vähän ihmetyttääkin, että joillain ei tunnu olevan mitään kritiikkiä "omiensa" suhteen.

      Saatoin ilmaista itseäni huonosti, mutta en tarkoittanut missään kohdassa blogikirjoituksia tai naamakirjapäivityksiä. Niitähän ei ole pakko lukea jos ärsyttävät. Purkaukseni liittyi nimenomaan ihan elävään elämään.

      Kyllä, olet oikeassa, kiinnitän eniten huomiota toistuviin aiheisiin tai pitäisikö sanoa ainoaan aiheeseen. Niin että...

      En oikein osaa sanoa muuta kuin kiitos kommentistasi ja hyvää jatkoa! :)

      Poista
  3. Ihminen ruukaa rupatella sellaisista asioista, jotka omassa elämässä ovat päällimmäisinä tai jotka itseä eniten kiinnostavat (usein kaksi edellä mainittua ovat samoja asioita). Lapsellisilla ihmisllä näitä asioita hyvin usein ovat lapset. Kun koko elämä (mahdollisen työn ulkopuolella) pyörii sen jälkikasvun navan ympärillä (ihan väkisinkin, koska lapsia on kuitenkin pakko tietyssä määrin hoitaa), niin monilla ei kertakaikkiaan aivokapasiteetti riitä sisällyttämään ajukoppaan enää muita asioita. Ja siksi he puhuvat lapsistaan. Aina. Oli keskustelun aihe mikä tahansa, heidän mielestään keskustelun aihe ovat heidän lapsensa.

    Kyllä, tunnistan kyseisen piirteen välillä itsessänikin. Ja kyllä, se ärsyttää minua silti, sekä muissa että itsessäni.

    Ja voi kyllä, kaikesta valittaminen se vasta ärsyttääkin. Ja siihenkin tiedostan välillä syyllistyväni myös itse.

    Mutta silti olen vähän sitä mieltä, että ei ihmisille pahasti kannattaisi sanoa. Ystävällisesti voi yrittää vihjata, että muitakin puheenaiheita ja muunkinlaisia lähestymistapoja olisi... Mutta jos ja kun se ei auta niin näiden ankeuttajien välttely on toiseksi paras vaihtoehto.

    P.S. Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa! Kerro koirista kanssa, ja mielellään kuvienkin kanssa (silläkin uhalla, että koirattomia ihmisiä se alituinen omasta lemmikistä jauhaminen suuresti ärsyttää ;) )!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan oli ihan briljantisti sanottu! En vaan ole tajunnut, että miten esim. maailmanpolitiikan arkipäivästä keskustelu liittyy juuri heidän lapsiinsa. Minulla on siis kehittymisen paikka tässäkin. ;)

      Pitäydyn välttelyssä, sillä hienovarainen vihjailu ja yritykset muuttaa puheen aihetta eivät ole auttaneet, valitettavasti.

      Koirista... Joo, pitäisi ehkä tehdä Pirpanan Pahanteot -kooste. ;)

      Poista
  4. Paniikki kasvoi lukiessa, kun olin ihan varma, että tarkoitit mua. :( Mä oon just kaikkia noita ja siksi tosi ärsyttävä tyyppi. Ja lapset nyt vaan ovat mulle tärkeintä maailmassa, kun ovat vain lainassa mulla.

    Terkkuja kuitenkin Kanadasta, Thunder Baysta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tarkottanut sua todellakaan. Kuten tuossa edellä sanoin, en tarkoittanut mitään blogikirjoittelua tai muuta someshaibaa vaan ihan elävässä elämässä käytyä keskustelua.
      Blogistaniassa jätän yleensä kaikki itseäni ärsyttävät kirjoitukset lukematta. Tai en ainakaan kommentoi niitä. ;)

      Poista
  5. Olen samoilla v-käyrän linjoilla lapsellisten ihmisten puheista ja blogikirjoituksista. Ajattelen niin, että noilla ihmisillä ei ole omaa aikuisen elämää ollenkaan, vain lapset. Usein on vielä niin, että noista puheista ja kirjoitukssista ne maailman parhaat pennut vain itse ärsyyntyvät. Kertooko ne vanhemmilleen, no ei tietty.

    Sisko
    en jaksa nyt kirjautua

    VastaaPoista