perjantai 26. syyskuuta 2014

Viikko ollaan oltu

Väärin. Viikko ja kaksi päivää olen ollut sisällä, kotona, käymättä ulkona kertaakaan. Lähin kosketus ulkoilmaan on se, että olen avannut takaoven päästääkseni koiria pihalle. Ja voin kertoa, että onpa vittumaista tuollainen tuplaoven avaaminen keppien kanssa yhdellä jalalla keikkuen. Aina olet väärässä kohdassa, vaikka kuinka miettisit avaamisstrategiaa. Lisäksi homma on niin hidasta, että VV:ltä meinaa käpy aina kärähtää odotellessa kun sehän pyytää ulos vasta siinä kohdassa kun homma on melkein "housussa" eikä kärsivällisyys muutenkaan sillä mikään hyve ole.

Vielä on minulle avautumatta se mysteeri, että kun tuolle leikatulle jalalle ei saa varata yhtään, niin miten voin kulkea noilla kepeillä ja yhdellä terveellä jalalla pomppimatta? Fysioterppa sanoi, että ei saa pomppia, mutta pakostihan siihen sellainen hypsähdys tulee kun toista jalkaa ei voi käyttää apuna ollenkaan. Liian vaikea yhtälö meikäläiselle... Kaksi viikkoa vielä mennään näin, mutta sen voin kertoa, että olen varsin hyvin kehittynyt kulkemaan rappusia perseelläni ja ilmeisesti joku kauan sitten kadonnut vatsalihaskin on löytynyt, sillä tuolista ylös yhdellä jalalla ponnistaminen sujuu jo helpommin kuin viikko sitten. 

Eniten kyllä harmittaa ihan oikeasti kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että Siippa joutuu tekemään kaiken, siis ihan kaiken. Ja vielä joutuu toimimaan avustajanani esimerkiksi kun käyn suihkussa, sillä vaikka voin siellä yksikseni jakkaralla istuen suihkutella, täytyy hänen tulla sitten ojentelemaan pyyhettä ja "monoa" sekä käärimään koipea pakettiin kun en sitä pysty ihan kokonaan itse tekemään, koska jalkaa ei saa taitella ja taivutella mielin määrin. Ja olen vähän sellainen huono avustettava kun haluaisin tehdä ja olen tottunut tekemään aina kaiken ihan ite.
Toinen harmittava asia on se, että hyvin alkanut Selätin-treenaukseni on nyt telakalla ties kuinka kauan. Joka päivä katson Selätintäni ja harmistun. Mutta toisaalta tämä itsensä käsillä kuljettaminenkin käy ihan fyysisestä ponnistuksesta. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan kuinka vaikeaa on vaikkapa jääkaapilla käynti!

Lisäksi kyllä harmittavat sellaiset asiat kuin se, että sienimetsään meno jää tältä syksyltä kokonaan väliin eikä tuo kukkapenkin laittokaan mitenkään varmaa ole jos vaikka talvi yllättää etuajassa. Toki jos lämpimiä ilmoja riittää niin sitten saatan ehtiä vielä.
Koirat ovat kovin hämmentyneitä kun en käy niiden kanssa ulkona enkä tee muutakaan, istun vain tuolissa töllöä tuijottaen.
Niin ja se piikittäminen... *puistatus* Olen nyt yli viikon pistellyt vatsanahkaani (jota toki riittää) joka päivä sitä verenohennuslääkettä, mutta joka päivä se pistäminen on edelleen aika "kuumottavaa". Kädet hikoavat etukäteen pelkästä ajatuksesta ja aina se tuskan hiki vähän hiipii pintaan. Ei sillä, ihan hyvin olen suoriutunut, ainoastaan pari kertaa olen joutunut kokeilemaan uudemman kerran kun neula on ollut vähän vinossa tms. Mutta silti, inhaa hommaa, josta mielelläni luopuisin vaikka heti.

Ja jottei menisi ihan valittamiseksi, niin koen kyllä positiiviseksi asiaksi sen ortopedin päätöksen, että ei kipsannut jalkaa vaan mennään tuolla monolla. Sitä saa kuitenkin ottaa välillä pois jalasta ja "tuulettaa" koipea, mikä on ihan mukavaa. Ehkäpä siksi se haavakin on parantunut niin hyvin, mikä on toinen positiivinen asia.
Täytyy myös kiitellä tätä nykytekniikkaa. Netin avulla "pääsee maailmalle" kotisohvaltakin, joten aika kuluu vähän joutuisammin kuin vain ikkunasta puskien heilumista tuulessa tuijottaessa. 

Tiedän, monilla on asiat vielä huonommin ja moni on "ikuisesti" kotinsa vanki tai hoitolaitoshenkilökunnan armoilla sen suhteen koska saa syödä tai käydä vessassa tai pääseekö ulos koskaan... Itsellänihän tämä on (toivottavasti) tilapäistä ja sentään pääsen vessaan ja jääkaapille oman mieleni mukaisesti.
Ja vaikka tiedän, niin en silti osaa olla valittamatta, joten pahoitteluni siitä kaikille jotka pitävät uikutustani turhanpäiväisenä.

Loppukevennyksenä jaan kanssanne sloganin, joka löytyy noista kyynärsauvoista. On sen keksineellä mahtanut olla hauskaa. Itse koen sen hieman surkuhupaisana, mutta tottahan tuo lausahdus tavallaan on, tarkemmin kun ajattelee.





JälkiJuttu:
Viikon töllövinkki tulee tässä. Jos ette ole huomanneet, tulee YLE Femmalta torstaisin Stan Saanilan ja Andre Wikströmin ohjelma Detta om detta (Tämä tästä), jossa vedetään huumoria erinäisistä uutisista viikon varrelta. Yksinkertaisesti toteutettu, mutta todella hauska, ja siinä tulee alle puolen tunnin kielikylpy helposti. Suosittelen! Kiva on myös nähdä herrat yhdessä taas tekemässä proggista. :)
Niin ja toinen ohjelma, johon olen aivan koukussa on Murdochin murhamysteerit. Hurmaava sarja ja mikä ihana poliisi, kerta kaikkiaan!

6 kommenttia:

  1. Mitä ilmeisemmin keppien kanssa kulkeminen kuluttaa kaloreita, koska joutuu tavallaan kantamaan itseään osan matkaa. Positiivista, eikö? Samoin se rappujen kulkeminen, jonka aiemmin kuvailit, siinähän tulee persjumppa itsestään. Vau, olisikohan pitänyt ennen ja jälkeen kuvat ottaa?
    Mutta muuten kyllä hankaloittaahan se olemista, monella tapaa, kun on itsenäiseksi sentään tottunut. Koita kestää ja toivotaan, että paranee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kuluttaa! :)
      Olen toki yrittänyt syödä ja syönytkin vähemmän kun eihän tässä olkkari-keittiö-akselilla kovasti energiaa kulu.
      Niin, totta, voiskohan sitä saada paremman arsen tämän parin viikon tehojumpan ansiosta? Vau, mikä ajatus! :) Olen kyllä kehittynyt aika ketteräksi rappusten "perskulkijaksi". ;D

      Jos luu sisäpuolella paranee yhtä hyvin kuin haava ulkopuolella niin ei tässä taida suurta hätää olla. Hieman arveluttaa tuo jalkapöydän puutunut tunne koko ajan, että jääkö se pysyväksi kun tämä on kuitenkin se iskiaskoipi... Mulla on miljoona kysymystä herra ortopedille keskiviikkona.

      Poista
  2. Aluks sanon että ilmanmuuta saa ja tarttee marista ja valittaa. Hullukshan sitä muuten tulee.

    Sitten elämäni ensimmäinen negatiivinen ja haukkuva kommentti:

    Turhaan valitat kepeistä. Niillä pääsee vaikka puuhun kiipeemää. Mä nostan molemmat jalat koukkuun ja liikun pelkillä kepeillä keittiöstä vessaan. No, ohan mulla muutama vuos kokemusta keppeilystä.Tässä hyvä sanonta siihen: Kuka haluaa, keksii keinot, kuka ei halua, keksii tekosyyt.

    Mene sinne taka-ovelle niin että sulla on kylki pihalleppäin seinässä kiinni ja massu ovelle päin. Niin aukee ovet todella helposti. Jos selitin niin ettet ymmärrä, laita postia niin laitan sulle videon. :)

    Niin ja anteeks tökerö käytökseni, se oli täysin aiheetonta eikä sillä ollu sua tarkotus masennuttaa tai että se olis ollu vittuilua. Halusin vaan todentaa että kepit ei oo este, eikä ees kummonenkaa hidaste.

    Anteeks, paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Timo, koitas nyt päättää, että saako valittaa vai ei. Ensin sanot, että saa ja sitten, että ei ainakaan kepeistä. ;D

      Se on kiva, että sinä menet kepeillä vaikka puuhun tai kuuhun, minä en. Enkä voi käsitellä keppiasiaa kuin omalta kantiltani. Ja me ihmiset kun olemme erilaisia, niin kaikista ei tule "keppiakrobaatteja". Toki könkkään niillä jo paremmin kuin viikko sitten, mutta en koe niitä helpoiksi tai osaksi itseäni. Varmaan johtuu osittain suhteellisen huonosta tasapainostani. Mutta se siitä, sillä toivon mukaan viiden viikon päästä voin nakata kepit takaisin sinne mistä ne sainkin ja voimme erota ikuisiksi ajoiksi. ;)

      Ymmärsin vinkkisi, mutta meillä ei ole pihan oven vieressä tuollaista vapaata seinätilaa. Mutta kyllä minä tästäkin selviän, kunhan nyt turhia valitan lämpimikseni.

      Ja mitäs suotta anteeksi pyytelet mielipiteitäsi. Se on täysin turhaa. Minulle kepit eivät ole este, mutta hidaste kylläkin. Eihän mun närvi kestä moista hissuttelua. ;)

      Saat anteeks, paljon. :D

      Poista
  3. Hyvä juttu on se että jalka paranee mutta tuosta konkkaamisesta ja yhdellä jalalla kikkailusta voi tulla tietynlaista asentojäykkyyttä ja sitten on selkä /hartiaseutu kipeänä.
    Toivotaan kuitenkin että pääset vähällä koska pelkkä avuttomuus on todella raivostuttavaa, siihen kun lisää kivut jotka pitävät hereillä koko yön, voidaankin siirtyä verbaalisista raivareista hautureita työllistävään toimintaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaatko ollenkaan, mikä on kipein osa kropassa? Kämmenpohjat, oikeasti! :)
      Fyssari (sairaalan siis) sääti kepit sopivan pituisiksi, joten sellaista hartiajumia ei pahemmin tunnu, onneksi. Mutta lonkkaan käy, tuohon terveeseen koipeen erityisesti silloin kun seisoskelen yhdellä jalalla vaikka keittiön työtason äärellä. Välttelen pidempiä seisomisia vain jalan varassa. Sitten jos saa kipeän kintun laitettua polvelleen johonkin niin tuki onkin jo normaalimman tuntuinen.

      Toivotaan ettei tarvitse hautureita ruveta työllistämään kuitenkaan. :)
      Ja täytyy myös sanoa, että onneksi kivut eivät ole mitenkään valtaisat. Nappeja ei ole tarvinnut pahemmin nappailla ja lähinnä yöksi olen ottanut särkylääkkeen jos illalla on ollut jotain "tuntemuksia". Eilen luulin, että haava on auennut kun jalassa tuntui jotenkin hassulta. Taisi kuitenkin olla niin, että turvotuksen laskiessa vähitellen palailee jonkun sorttisesti tuntokin ja se tuntuu "hassulta".

      Poista