perjantai 5. syyskuuta 2014

Mitäs läksin

Kikkeliskokkelis vaan, juu.
Keskiviikkona kirmasin ystävättären kanssa intoa puhkuen etäänperän jäähallille aloittamaan uutta harrastusta. Nimittäin taitoluistelun tekniikka ja kuntoluistelu -kurssia. Nimen perusteella päättelin, että tällainen ylipainoinen tätikin siellä pärjää ja voisi vaikka kuntokin kohota vahingossa kun opetellaan perusteita.

Kurssin aluksi jokainen esitteli itsensä ja kyllä jouduin ihan ääneen sanomaan olevani porukan urpo, jolla ei ole moista harrastustaustaa kuin kaikilla muilla. Olenhan viime talvena käynyt kerran ulkojäällä ja "aktiivisesta" luisteluajasta on aikaa 25++ vuotta.
Kävi ilmi, että suurin osa porukasta oli "harrastanut aikuisluistelua 7 vuotta" tai "luistelen muodostelmaluisteluryhmässä, mutta halusin täältä enemmän yksilöllistä opetusta". Juu, tosi kiva.
Tähän kun vielä lisätään se, että tasapainoni ei oikeasti ole mikään kovin hyvä, minkä tiedostan täysin, niin arvelin melko nopeasti olevani kuitenkin täysin väärässä paikassa. Selättimen kanssa kikkailu on sentään selkeästi lyhyessä ajassa parantanut tasapainoa, mutta sehän on vasta alkua.

Niinpä vedin ensimmäiset lipat kun piti yrittää tasapainoilla yhdellä jalalla eteenpäin. Okei, ei sattunut enkä osaa hävetä jos se kaatumiseni jotakuta huvittaa. Reilun puolen tunnin jälkeen jalat alkoivat jo olla vähän setsuuria, kuten tuppaa olemaan kun tottumattomana hyppää luistimille. Opettaja oli ihan kiva ja ymmärsi tädin rajoitukset, mutta halusi, että koko ajan pysytään liikkeellä.

Sitten se tapahtui. Syytän itseäni, omaa ylipainoani ja huonoa tasapainoani. Tarkoitus oli tehdä sellainen simppeli koukero ja meikäläinen vetäisi kunnon lipat ja kaaduin jalkani päälle. Heti aluksi luulin, että nyt se polvi taas meni (olin unohtanut polvituen kotiin), mutta toivuttuani hetken shokista tajusin, että ei mennyt polvi. Meni nilkka. Nilkutin pukukoppiin ja lähdin kotiin.

Kotiin päästyäni katselin iloisesti turvonnutta nilkaani, johon sattui ihan saatanasti. Pakastimessa ei tietenkään ollut yhtään hernepussia tai muutakaan sellaista käyttökelpoista, joten pakko oli viritellä kylmäkalle nilkkaa vasten ja koipi ylöspäin.
Eilen aamulla tutkailin kinttua ja tuumin, että mitään ei varmaankaan ole murtunut, mutta nivelsiteet ovat ottaneet kunnolla kipeää. En tiedä onko repeämää vai vaan venähdystä, mutta voin kertoa, että kinttu on ihan saatanan kipeä ja kävely on kaikkea muuta kuin helppoa tai nopeaa.

Tänään on jo vähän parempi, mutta kipeähän se on kuin mikä. Ja turvoksissa. Ja komea mustelmakin on. Jatkan siis kolmen koon hoitoani. Jos ei yhtään parane ensi viikkoon menessä, niin on kai se sitten käytävä näyttämässä jollekin ammattilaiselle.
Ja mikä tekee asiasta vielä mielenkiintoisemman on se, että Siippa lähtee maanantaina parin päivän työmatkalle jolloin meikäläisen pitää olla kykenevä koiranulkoilutustehtäviin ihan yksinäni. Kiva!

Mutta näinköhän se nyt päättyi luisteluharrastukseni ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan. Ei pitäisi näillä vuosilla ja näillä kiloilla moiseen lähteä. Pitäisi vaan pysyä kotona ja ehkä vähän selätintä heilutella. Vituttaa. Ihan aidosti. Juu, naurakaa vaan, mua ei naurata.

Taisi käydä tuo vasemmanpuolimmainen minulle.

10 kommenttia:

  1. Ei naurata. Meni kylmät väreet kun luin, että jätit polvisuojuksen kotiin. Mutta että siis nilkka. Lepoahan ne lekurit määrää, joten koirien ulkoilutukseen on varmaan hommattava joku innokas vapaaehtoinen. Täällä muuten 4H-nuoret tekevät oikeasti monia pikkuhommia ja palvelu on laadukasta. 4H-sivuilta löytyy lähin yhteyshenkilö.
    Oliskohan noissa extreme-lajeissa oltava joku ikäraja? (*näit väärin, en hymyillyt*)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta siellä hallilla, että polvituki jäi, joten myöhäistä oli rypistää.

      Ihme ja kumma, olen konkkaillut koirien kanssa pienet lenkit x kolme per päivä. Kipeähän tuo nilkka vielä on ja turvoksissa, mutta siinä se mukana roikkuu. Eilen tosin kolautin jalan johonkin juureen ja tuntui, että se tuli uudestaan kipeämmäksi...

      Kyllä, pakko kai se on uskoa, että ei ole enää nuori ja ketterä eikä se tasapainokaan ole paras mahdollinen. Että joo, ikäraja on laitettava kun ei itse ymmärrä olla menemättä. ;)

      Poista
  2. Auuuuuh :(
    Harmi, että noin kävi mutta toivoa ei kannata heittää. Miten ois retkiluistelu? Sitä on moni kokeillut ja jäänyt koukkuun. Saattaa olla jopa vähän nivelystävällisempää ja letkeämpää kuin kaunoluikka.

    Kaikesta huolimatta ja juuri siksi, oikein leppoisaa ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut retkiluistelua voi harrastaa vain ulkojäällä... Noh, eipä tarvitse vähään aikaan pohtia, sillä ei taatusti mene luistin jalkaan vaikka haluaisi. Tänään tulee kuluneeksi viikko haverista ja vielä on ihan s*tanan kipeä.

      Poista
  3. No voi hemmetti sentään. Koiruuksien ulkoiluttajaksi susta ei ole paitsi jos haluat että nilkka vittuilee vielä viikkojenkin päästä joten ei muuta kuin halpaa koirantaluttajaa etsiskelemään. Tai ei sen hinnan niinkään väliä ole koska luotettavuus on tärkeämpää. Komppaan kuitenniin Hirnakkaa koska retkiluistelua on moni "ei aktiiviurheilija" kehunut.
    Paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vittuileehan se, mutta ei voi mitään. Ikävintähän tässä on se, että nyt kun se on kerran mennyt, niin todennäköisyys uudelle nuljaukselle on entistä suurempi. :(

      Taidan pysytellä jatkossa kotona selättimeni ja kuntopyörän parissa vaan.

      Poista
  4. Kaverilta murtui juuri hevoshommissa jalkapöydästä joku luu vielä pahasta paikkaa, jossa joku ligamentti saattaa vetää sen väärään asentoon tms (jotain mitä en oikein ymmärtänyt). Hän asuu korvessa, hankala ajaa nyt autoa, on viisi viikkoa yhteensä sairauslomalla ja mies paljon poissa kotoa ja lepoa on määrätty, mutta minkäs teet kun pitää hevoset hoitaa jne eli ihan ei voi sisätiloihin jäädä koiven kanssa lepäileen. Että kaverini on ainakin sun kohtalotoveri jos ei muuta. Kyllä se niin on, että kun joku paikka hajoaa, niin vitutus on ankaraa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kuulostaa kivuliaalta kaverisi tapaturma. :(
      Mä pystyn tällä nilkalla ajamaan autoa kun käytän nilkkatukea, mutta parasta olisi jos ei tarvitsisi jarruttaa. ;)
      Ja niin se on, että elukat on hoidettava, ei siinä mikään auta. Niin oon minäkin täällä nilkutellut menemään.

      Poista
  5. Tuli ihan mieleen oma haverini kesäkuun alkupäiviltä. Nilkka oli kans toista viikkoa turvoksista, mustelma alkoi nilkasta kiertyen jalkapöydän sivua aina varpaisiin saakka. Juu ja kipiä se oli pitkään, kesti ainakin kolme viikkoa ennen kuin alkoi askel luistamaan entisellä nopeudella. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sullahan oli se äksidentti! Joo, kuulostaa tutulta. Turvotus on melkomoinen edelleen ja vauhti sen mukainen eli hidas.
      Aikansa tämä näköjään ottaa ja tuntuu joka askeleella. Nukkuessa ei sentään jomota kun nukun koipi muuta kroppaa ylempänä tyynyn päällä.

      Poista