tiistai 30. syyskuuta 2014

Helvetin hella

Nytkö se alkoi, kodinkoneiden joukkokuolema?
Kaikki keittiömme isot laitteet (liesi, jääkaappi, pakastin, astianpesukone) ovat sellaiset reilut seitsemän vuotta käytössä olleita. Suurin kauhuskenaarioni onkin koko ajan ollut se, että kaikki vimpaimet hajoavat yhtä aikaa. Ja jostainhan se hajoaminen aina alkaa, niinpä luulin arvan osuneen lieden kohdalle.

Hellassamme on lapsilukko ja se on toteutettu siten, että se lukitseminen tapahtuu uunin lämpötilasäätönupista. Sillä tavalla "vedä-ja-käännä" -periaatteella. Nuppi on renannut jo jonkun aikaa ja tuntunut vähän löysältä sillä lopputuloksella, että lukitakseen ei enää tarvinnut vetää, pelkkä kääntäminen riitti.
Siippa ryhtyi sunnuntaina ruuantekoon ja kas! Nythän ei lapsilukko enää kääntynytkään pois päältä. Tai siis nuppi kääntyi, mutta uuni saati levyt eivät käynnistyneet. Kiva...
Yhdessä renkkasimme nuppia ja kiroilimme kuin metsäroistot samalla kun pohdimme, että pitääkö turvautua noutoruokaan. Minä vetäydyin takavasemmalle kun en enää jaksanut pönöttää yhden jalan ja yhden kepin varassa. Siippa paikansi vian liittyvän pariin ruuviin siinä lapsilukkolämpötilanupissa ja sai kuin saikin hellan toimimaan.
Nyt toivomme, että jostain löytyisi joku varaosa, jolla etupaneelin tai jonkun osan saisi vaihdettua, sillä koko hellan uusiminen yhden rikkinäisen nupin takia on mielestäni melkomoista luontoon paskantamista. Eli pidetään peukkuja, että löytyy osa sekä korjaaja, kohtuuhintaan tietysti.

Huomenna alkaa lokakuu ja joutunen ajastamaan tiedätte-kyllä-minkä kun minulla on aamutuimaan treffit sen komistuksen kanssa koiven jälkitarkastus ja hakasten poisto. Siippa lupasi aamulla nakata minut sinne, mutta takaisin joudun suoriutumaan taksin avustuksella. Onneksi soittavat auton oven eteen sieltä vastaanotosta. Mutta vähän jännää kyllä, sillä tänään on tasan kaksi viikkoa siitä kun olen viimeksi käynyt ulkona. Ehkä se siitä, pitää vaan muistaa laittaa vaatteet päälle... ;)
Ja saa pitää peukkuja sen puolesta, että koipi on myös sisäpuolelta lähtenyt paranemaan.

JälkiJuttu:
Ihan huomaamattani täytti tämä blogin reppanani jo kolme vuotta lauantaina. Enpä olisi aloittaessani uskonut, että pystyn pitämään moista tekelettä jaloillaan näinkin kauan! :D
Kiitos kaikille matkassa kulkeneille, samoilla linjoilla mennään tästä eteenkinpäin hamaan tulevaisuuteen.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut kolmesta vuodesta!

    Lapsilukko on hyvä keksintö mutta monessa mallissa se on tehty ihan liian heppoisesti kuten niin moni muukin asia näinä muovin ja ihmeviritysten aikakautena. Sitä paitsi erään kodinkoneliikkeen edustaja sanoi mulle suoraan että nykylaitteiden keskimääräinen elinikä on kolmesta kuuteen vuoteen joten tällä perusteella teidän hella on "täysin palvellut" ja se on aika päästää eläkkeelle. Tosin siitä jotuu maksamaan mikä on se kurja pointti mutta minkäs teet.

    Peukut pystyssä:

    - että muistat pukea päällesi
    - muistat että se on lääkäri ja sä olet sen vastaanotolla
    - ja ennen kaikkea että sun koipes on kunnossa

    Ps. Sä olet ollut niin kauan sisällä että sun ajantajusi on varmasti hämärtynyt joten mä vähän jeesaan sua: nyt on heinäkuu ja ennätyshelteet ja tämän kesän ehdottomiin trendiasusteisiin kuuluvat varsin paljastavat paidat mikä sinänsä on aika hurja juttu kun ajatellaan ettei kukaan nainen ole enää vuoden 2017 jälkeen pitänyt rintsikoita. Niin, nyt on vuosi 2024 - kais se edes sen tiesit? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja lapsilukko on mitä mainioin keksintö taloudessa jossa ei ole lapsia, mutta kiipeileviä koiria kylläkin. Ja sehän muakin pelottaa, että kerrotaan hellan tulleen tiensä päähän, mikä on todella harmi, sillä keraaminen tasokin on vielä ihan loistokunnossa.

      Peukutus auttoi, muistin kaksi ensimmäistä ja koipikin paranee hyvin. ;)

      Ja hahhaa!! Kiitos päivän parhaista nauruista kun tämän kommenttisi eilisiltana lukaisin. Vaan oikeassa olet, kyllä tämä kaksi viikkoa tuntuu jo parilta vuodelta. ;)

      Poista
  2. Hähhää noita Paimenen juttuja :D

    Ihan vaan vinkkinä sullekin kun kulmilla asut. Jos (ja kun) ne kodinkoneet sippaavat, mene ihmeessä vahinkopalvelun myymälään Tikkurilaan. Meillä on sieltä KAIKKI uusitut kodinkoneet. Ja hinta noin -60% ovh:sta. Esimerkiksi lietenä on Upon isomalli, kiertoilmalla ja kaikilla herkuilla. Vikana on se, että lieden vasemmassa kyljessä on naarmu. Joku on vetänyt skraadun siihen jossain vaiheessa. Muuten ihan pakasta vedetty. Pyykkikoneessa pieni kolhu jommassakummassa sivussa. Yksi tietokoneen n. 22":n näyttö on kanssa sieltä, paketti oli kastunut Cittarin vesivahingossa. Laite priima. Jää-viileäkaappi sieltä, Äitikullan liesi, liesituulettimet x2... Ja mihinköhän ne kolhut ja skraadut näkyy kun koneet on upotettu kalusteisiin? Niinpä.

    Muista kysyä huomenna ne olennaiset kysymykset. Mä en saa sielun rauhaa ilman niitä tärkeitä tietoja. Ja toivottavasti kuittaa haavan hyvin parantuneeksi. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimenella on tosiaan kyky naurattaa naisia milloin milläkin jutuilla. :D

      Kiitti vinkistä! Siis Tikkurilahan on ihan tossa vieressä, mutta sen olemassaoloa ei yleensä muista kun se on vähän tuollainen taajama. Tai no nyt taas muistaa kun siellä pitää rampata koipea näyttämässä. Vaan pidetään mielessä, sillä olisihan se kiva, että ei tarttisi hellasta ihan maltaita maksaa jos/kun sen joutuu uusimaan.

      Muistin kysymykset ja puran tietopaketin seuraavaan postaukseen. Vähän jäi sellainen olo, että pitiköhän se mua hieman vähämielisenä... ;)

      Poista