lauantai 1. maaliskuuta 2014

No huh huh!

Pahoitteluni hiljaiselostani Blogistanian puolella, mutta viime viikko oli niin hektinen työpäivien puitteissa, että illat menivätkin sitten aivokäyrän sutaistessa suoraa viivaa. 
Jostain ihmeen syystä kaikki havahtuivat siihen, että todellakin olen loppuvuoden poissa ja nyt on aika teettää kaikki mahdolliset hommat minulla. Samassa rytäkässä vedin viime hetken perehdytyksiä sijaiselleni ja ahdistus kasvoi päivä päivältä. 
Vaikka en pidä itseäni mitenkään perfektionistina tai pedanttina, tuli kuitenkin väistämättä tässä viime päivinä sellainen olo, että olenko nyt varmasti opettanut tarpeeksi ja hyvin. Ja pärjääkö se nyt näillä neuvoilla...

Eilen oli jotenkin katkeransuloinen päivä. Ihanaa, koska vapaa oli kynnyksellä, mutta kamalaa, koska olen erossa työyhteisöstäni loppuvuoden. Minulla on työyhteisössä monta ihanaa ihmissuhdetta sekä pari todella hyvää ystävää. Onneksi treffailemme työpaikan ulkopuolellakin.

Mutta nyt se siis alkoi, vuorotteluvapaa! Parahultaisesti oli eilen postilaatikkoon kopsahtanut TE-keskuksen kirje, jossa todetaan, että vuorotteluvapaalla ei ole estettä. No kiva. :D

Tänä aamuna tunnelma oli rento kun ei tarvinnut ajatella, että vapaa loppuu taas ylihuomenna. VV:n kanssa köllittiin rauhassa, mutta särkevä polvi ja lonkka pakottivat minut ylös melko ajoissa. Toisilla ei ollut mikään kiire herätä.

 
zzzzZZZZzzz....


zzz...krh..Mitäh???
Nousin siis ylös ja hipsin kahvinkeittoon. Ulkona on mahtava ilma, aurinko on paistanut koko päivän. Kevät on alkanut, joten on siis täydellinen aika aloittaa vapaa. Kohtahan sitä voi ryhtyä pihan kevätlaittoonkin. Ihanaa! Tällä hetkellä en pysty olemaan vittuuntunut mistään, sori!

Kevättä kukkamaljakossakin

8 kommenttia:

  1. Meilläkin oli ihana keväinen päivä: aurinko paistoi, linnut visersivät ja hiekka pölisi. Kuin huhtikuussa konsanaan.

    Ja nyt nautit, lotkoilet ja nautit. Ja sitten taas lötköilen, näin alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä on ihan eri fiilis kun aurinko paistaa. Vaikka linnut ovatkin laulelleet jo aiemmin, niin kyllä se aurinko kruunasi koko homman. Valon lapsi heräsi taas eloon. :)

      Alkuun ei ole tosiaan ohjelmoitu muuta kuin lököilyä. Katsellaan sitten myöhemmin muuta tekemistä (sitä kuntoilua ja laihdutusta vaikka)

      Poista
  2. Toivotan oikein hyvää ja rentouttavaa vuorotteluvapaata! Tänään on tosiaan paistanut aurinko koko päivän, alkaneen maaliskuun kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja tänään, ensimmäisen vapaapäivän kunniaksi on takatalvi jo toista päivää... :(

      Poista
  3. Onnittelut, piä hauskaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu, pidän! Tuun sua häiriköimään sinne Lahteen. ;-P

      Poista
  4. Toi rekku on laittoman söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille pitää antaa söpöyssakkoa. ;)
      Mut on se, ihana mamman mussukka.

      Poista