tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hiljaiseloa

Tänään en ole tehnyt juuri muuta kuin hissutellut. Masensi kun aamulla oli taas 12 astetta pakkasta, vaikka tälle päivälle piti tulla jo lauhempaa.

Aamukahvittelun ja nettikierroksen jälkeen katsoin tietty Heartbeatin (Sydämen asialla) ja sitten päätinkin vetäytyä aamupäivätirsalle. Kävin nakkaamassa koneellisen pyykkiä pyörimään ja asettauduin sohvalle mukavaan asentoon. Muistin toki laittaa herätyskellonkin soimaan. Nukahdinkin melko nopeasti ja heräsin omatoimisesti ennen kellon soittoa noin 40 minuutin kuluttua. Todellinen voimatirsa! Olo olikin jo parempi, mutta vilkaisu ulos osoitti, että lunta sataa, taas...

Kikkailin lisää pyykkihuoltoa ja katsoin toisen (uuden) päivätelkkarisuosikkini, Hehku-ohjelman, joka on jollain uusintakierroksella ja ilmeisesti tullut joskus viime syksynä alunperin ja ilmeisesti jopa aiemmin. Jotenkin pidän sen ohjelman sävystä ja juontajatriosta, vaikka se selkeästi on suunnattu hieman itseäni nuoremmille naisille. Mutta mitäs siitä, olenhan mieleltäni nuori nainen. ;)

Huononnäköisestä säästä huolimatta päätin lähteä rivakalle lenkille VV:n kanssa. Reippailimme vauhdikkaasti sellaisen puolen tunnin puolihikireissun ja täytyy sanoa, että sää on todella raaka! Naama punoitti viiman vaikutuksesta muun punoituksen lisäksi ja korvissa tuntui inhottavasti, vaikka oli huppu päässä. Mistä saadaankin hyvä aasinsilta siihen, että sen korvien huuhteluoperaation jälkeen ovat korvat olleet jotenkin älyttömän herkät viimalle ja kylmälle. Inhottavaa.

Lenkin jälkeen söinkin myöhäisen lounaan, jääkaapista löytyi vielä viikonlopun tähteinä lasagnea, ja hyvää oli. Huomiseksi pitää kehitellä sitten jotain muuta tai elää vaihtoehtoisesti yhdellä raejuustopurkillisella... Ehkä sittenkin piipahdan kaupassa illalla.

Pyykkikoneessa pyörii kolmas koneellinen ja tänään voin todellakin noudattaa sitä "laiska töitään luettelee" -sanontaa, sillä mitään muuta järkevää en ole saanut aikaiseksi. On jotenkin nuutunut olo noin kokonaisuudessaan. Taidanpa lähteä keittelemään ärjyt sumpit itselleni, jospa se siitä olo virkistyisi.

VV näyttää yhtä rähjäiseltä kuin omistajansa
JälkiJuttu:
Lisää töllöasiaa. Maikkarilla alkoi edellissunnuntaina uusi musiikkiohjelma: Tähdet, tähdet. Nyt kaksi jaksoa katsottuani pidän sitä ihan hauskana viihteenä paria juttua lukuunottamatta.
Ensinnäkin en ole koskaan, ikinä pitänyt Maria Veitolasta enkä pidä vieläkään. Ärsyttävä eukko, kertakaikkiaan! Ja pisteenä i:n päällä ihan karmea kypärätukka (joka ei mielestäni sovi kenellekään) ja kummalliset vaatteet. Brrrhhh...
Mukaan valikoituneet artistit sinällään ovat hyviä, vaikka en olekaan keksinyt mistä se oopperalaulaja-Laura on sinne tempaistu. Niin ja Leppilampi... Olisi kai meillä joitain muitakin juontajia tässä maassa, olisihan?
Vaan se täytyy isona plussana sanoa, että vaikka en mikään iskelmä- tai tanssimusiikkifani olekaan, niin Jari Sillanpää jaksaa ihastuttaa minua aina. Huikea artisti ja ammattilainen, joka selvästi osaa nauraa itselleen ja heittäytyä tilanteeseen sekä laulaa varsin komeasti. Taidan olla jonkunlainen Jarin piilofani. ;) 

9 kommenttia:

  1. Jo pelkkä mainoskuva areenassa sai kylmät väreet kulkeen selkäpiissä ja äkkiä sulkemaan linkin. ;D

    Mariasta. Hän tekee mun mielestä työnsä hyvin. Osaa sopivasti ärsyttää ja provosoida. Tai siis sillon 10v sitte kun hällä oli eka ohjelmakautensa, sillon oon häntä viimeeks nähny. Ärsytti mut ekassa ohjelmassaan raivon partaalle ja sen pystyy hänen lisäkseen mussa saamaan aikaan vaan yks toinen -tuttu- nainen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Timo akkain kotkotuksia, parempi kun et kato. ;D

      Mutta muhun ei toimi toi "se on hyvä kun se on niin ärsyttävä". Kas jos/kun on ärsyttävä mun mielestä, niin mä vaihdan kanavaa tai jätän kuuntelematta. En pysty kuvittelemaankaan, että katsoisin tai kuuntelisin ohjelmaa, jonka juontaja ärsyttää suunnattomasti. Siksi en esimerkiksi katsonut Sarasvuotakaan (Putouksessa Kristan parodia oli ihan loistava!) ja Puoli seiskaa normaalisti katselen, mutta tällä viikolla jäi se jakso katsomatta, jossa oli vieraana Veitola (yllätys, yllätys!)

      Poista
    2. Niin, se teatterissa vietetty 18 vuotta jätti jälkesä muhun... Siellä jaksettiin aina hokea että; provosoi, älä provosoidu. Ja sitähän Maria teki, ainaki sillo iäisyys sitte. En tiiä mitä mokoma nykyään telkkarissa puuhailee. En mäkää Sarasvuota oo kattonnu koskaa, on se niin ärsyttävä sössöttäjä. :D

      Poista
  2. Minusta tuo VV ei näytä ollenkaan rähjäiseltä vaan suloiselta:) Televisio-ohjelmista en sano mtn, siitä tykkään että vielä on talvi koska on talviaika eikä ole pakko lähteä työ- tai muille reissuille ilman autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VV osaa hämätä sopivasti. ;)

      Kyllä tämä talvi jo piisaa kun kelitkin ovat ihan kummallisia. Eilen tuli 10 senttiä lunta ja aamulla olikin jo 5 astetta lämmintä ja vesikeli.

      Poista
  3. Kuules nyt, komppaan Mustista ja sanon että VV näyttää suloiselta - aivan kuten omistajansakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva kuvakulma vaan eli suuri illuusio. ;-P

      Sie oot heilunu hulluna jossain Pustalla kun oot ollu niin hiljaa viime aikoina.

      Poista
  4. VV on söpis mutta terrierin terävyys hautautuu tuonne karvojen alle, hämäävän söötti.
    Tismalleen samaa mieltä juontajista… kuka meillä juonsi viihdeohjelmat ennen Leppijokapaikanlampea? Veitolassa ärsyttää eniten päälleliimattu erikoisuus ja tavaramerkiksi kohonnut provosointi. Minä provosoidun, grrrrh!

    Ko. ohjelmasta olen nähnyt vain pari pätkää, Siltsun Gangnam Stylen ja jonkun toisen pätkän. Pitää joskus yrittää kuikuilla edes yksi jakso kokonaan.

    Jatka sinä leppoisaa eloasi, olet sen varmasti ansainnut. Ja kunhan kevät etenee, siirryt varmaan jo ihan sujuvasti ja vapaaehtoisesti pihaa kaivamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! Sinä kuomaseni kommentoit taas niin, että nyökyttelin vaan täällä itsekseni. :)

      Terrierin terävyys ja kyky kommentoida löytyy VV:n sisimmästä oikein hyvin ja sekunnin sadasosassa tarpeen vaatiessa. Tulta ja tappuraa kun tarvis vaatii vaikkei aina vaatisikaan.

      Sinäpä tiivistit hyvin tuon Veitolan! Juuri tuo.

      Innolla odotan siirtymistä pihalle kaivamaan, vaan eilenkin tuuttasi illan kunniaksi sellaisen lumimyräkän, että oksat pois. Tosin nyt on ihan vesikeli ja lämmintä öpaut 8 astetta. Että ehkä se tästä.
      Harrastin vähän sisähortonomitaitoja viime viikolla kun laitoin pari kukkaa uusiin multiin ja ruukkuihin. :)

      Poista