torstai 13. kesäkuuta 2013

Renkaanpotkijat

Tai oikeammin virtuaaliset renkaanpotkijat, sillä nämä eivät jaksa vaivautua edes paikan päälle potkimaan oikeasti niitä renkaita...

Kuten kerroin, olen laittanut koirankuljetusvälineen taas myyntiin. Tällä kertaa onkin puhelimessa ollut vähän enemmän elämää kuin silloin syksyllä. Tosin silloinkin se yksi tyyppi työllisti ihan kivasti kun soitti sen sata kertaa päivässä ja laittoi vielä meilit päälle. Miten sillä oli edes aikaa kun kerran muuttoakin piti tehdä ja kaikkea...?

Nyt on sitten kesän ja valon vaikutus nähtävissä autokaupan suunnalla. Muutamia yhteydenottoja on tullutkin, mutta enpä tiedä kuinka vakavasti jaksan niihin suhtautua. Mielessäni on käväissyt, että onko sillä jotain vaikutusta kun myyjän nimen kohdalla keikkuukin naisen nimi...

Tähän asti jokainen soittaja on kysynyt ensin kaikki sellaiset asiat, jotka ovat luettavissa jättämistäni ilmoituksista. Eivätkö siis osaa lukea ilmoituksesta muuta kuin auton merkin ja mallin sekä myyjän nimen ja puhelinnumeron?
Itse kun lueskelen mitä tahansa myynti-ilmoituksia niin todellakin luen ilmoituksen huolellisesti saadakseni selville kannattaako edes vaivautua soittamaan kyseisestä hyödykkeestä.

Myynti-ilmoitus on siis kahdessa eri nettipalvelussa, joissa molemmissa ajokin ominaisuudet valitaan ruksaamalla listasta (esim. ilmastointi, kattoluukku, keskuslukitus jne.), jolloin ne ovat näkyvissä siinä ilmoituksessa.
Siitäkin huolimatta sitten kysellään, että "Onko siinä vetokoukku?" "Mites ilmastointi?" ja väitän, että vaikea on olla kysäisemättä, että etkö sä urpo osaa lukea vai mikä sun ongelmasi on.

Eräs soittaja rupesi tinkaamaan hintaa alemmas heti kättelyssä vetoamalla siihen, että hänen pitää kuitenkin asentaa siihen vetokoukku ja lohkolämmitin. Tuumasin, että se on sitten hänen asiansa, minä olen oikein hyvin tullut toimeen ilmankin.
Yksi kertoili kuinka samanikäistä ja -mallista peliä oli myyty siellä ja täällä siihen ja siihen hintaan, mutta oli juuri myyty hänen nenänsä alta.
Toinen taas piti itsestäänselvänä, että hän pelastaa minut ostamalla ajokkini ja siksipä voi röyhkeästi sanoa maksavansa tonnin pyyntihintaa vähemmän.
Kaikille olen sanonut, että minun ei ole pakko myydä sitä autoa, joten törkeä tinkiminen on täysin turhaa. Ja kannattaisi kai se hoppa käydä paikan päällä katsomassa ensin ennen kuin ryhtyy sanelemaan hintapolitiikkaa...
Kuvittelevat vissiin, että naista voi vedättää ja yrittää kusettaa mennen tullen kun eihän nainen nyt voi mitään autokauppaa osata tehdä, siis silleen järkevästi, eihän.

Lisäksi on käynyt mielessä, että onko autojen myynti-ilmoitusten lukeminen jonkun sortin seuranhakua. En siis tarkoita mitään senssiseuraa (välttämättä), vaan sellaista jutusteluseuraa.
Jokainen soittaja on jaaritellut niitä näitä ja kertonut omista autoistaan/koiristaan/vaimostaan/ihan mistä vaan, vaikka en ole kysynyt saati ollut kiinnostunut. Kuvittelevat kai pehmittävänsä meikäläisen antamaan alennusta niin mukavalle tyypille. Näiden jorinoiden ansiosta puhelut kestävät vähintään sen puoli tuntia ja päättyvät niin etten usko kuulevani kyseisistä tyypeistä ikinä enää mitään.

Eilisen juttutuokion jälkeen tuumasin Siipalle, että jos kuljetusväline ei mene kaupaksi kuukauden sisällä, roudaan sen jonnekin Huijari-Pepelle joka ostaa pakettiautoja käteisellä. Ja ihan sama minkä verran siitä rahaa saan kunhan pääsen eroon. Ei nimittäin ihan huumori riitä näiden tyyppien kanssa styylaamiseen kovin kauaa.
Epätoivoissani laitoin jo työpaikankin kirpputoripalstalle ilmoituksen, vaikka tuskin meidän puljusta sille ostajaa löytyy.
Helpompaa varmaankin olisi jos olisi vaihtamassa autoa. Tuon voisi tuupata suoraan autokaupan ristiksi.

JälkiJuttu:
Kävin eilen VV:n kanssa katsomassa läheisellä laitumella poneja. Kyllä oli kamala paikka pienelle terrierille! Samaan aikaan pelotti ja kiinnosti, ja selvästi otti pattiin se, että eivät moiset luupäät olleet tietääkseenkään koko koiranpennusta. Piti vielä puhista poispäin mennessäkin. Pönttö... ;)

10 kommenttia:

  1. Mä voin sen kk päästä tulla hakeen kakaroille leikkipaikaks. ;D

    Mut oikeesti, mikä paku sulla on myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että sun ei tartte. Maanantaina olis määrä tehdä kaupat siitä sen ainoan järkevän ostajakandidaatin kanssa.
      Mut palaan asiaan jos se tekee oharit. ;)

      Poista
  2. Tulee mieleen, kun muutama vuosi sitten myin tarpeettomaksi käynyttä henkilöautoa. Kiertelin muutamassa autokaupassa pyytämässä tarjoukset, ja vaikka ammattilaisista oli kyse, silti joidenkin tinkaaminen meni ihan naurettavuuksiin olemattomien vikojen etsintöineen. Ilmeisesti luulivat nekin, että nainen uskoo ja nielee kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan niin tuntuu olevan, että miesten on maailma näissä autokuvioissa edelleen. Se taas vähän ottaa meikäläistä pattiin kun olen aina itse hoitanut omat autoasiani, ostot, myynnit, korjauttamiset yms. Ja sit soittaa jotain pellejä, jotka ajattelevat, että nyt kusaistaan pikkurouvaa öögaan ja viedään siltä auto suurinpiirtein ilmaiseksi.

      Poista
  3. Ymmärrän tunteesi ja olemmehan mekin aikanamme käynyt keskustelua ko. autosta. En tiedä, ehkäpä siihen imoitukseen kannattaisi lisätä jotain "Hinta ei tipu - ei turhia soittoja, auton tiedot luettavissa". Viimeinen sana isolla tai kursivoituna. Hyvä autohan se on jota ei mielestäni kannattaisi ihan lahjoittaakaan ja kaipa se että myyjänä on nainen, vaikuttaa asiaan vaikkei näin tietysti saisi olla mutta minkäs teet - maailma kun on mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mustakin se on hyvä auto ja luulisi vähän kiinnostavan sellaisenkin asian, että olen ensimmäinen ja ainoa omistaja kyseiselle hopalle ja hyvin olen biiliä pitänyt.
      Mutta tosiaan, maanantaina on määrä tehdä kaupat ihan fiksun oloisen herran kanssa. Tinkasi tietty vähän, mutta vain sellaisen "hyvän mielen tinkauksen" eli ei mitään älytöntä. :)

      Poista
    2. Mä ku koitin mun varista myydä, ni tuli just noit samallaisii soittajii ku sulle. Ilmatteeks ois pitänny auto antaa ja viel tarjota kahvit, ostaa uus puku, syöttää ja juottaa viikon... Onhan noita. Annoin sit auton V:lle ja hän anto sen likalle.

      Poista
    3. Joo, ihme touhua!
      No katotaan kuin käy maanantaina, mutta tää nyt vaikutti jotenkin järjelliseltä tyypiltä.
      Kävin jo tyhjentämässä tavarat hopasta. *nyyh*

      Poista
  4. Muistan eksän kanssa kun oltiin autokaupoilla osto mielessämme. Mä en autoista juuri mitään tiedä eikä ees kiinnosta, joten ärsytti kun myyjät aina mulle esitteli niitä autojansa vaikka kuinka sanoin etten tiedä autoista mitään, meillä nainen hoitaa nuo autohommat. Eivät uskoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulivat varmaan, että vitsailit. Autokauppiaat on ihan oma ihmislajinsa, ei niitä voi tavallinen tallaaja ymmärtää.

      Poista