lauantai 1. kesäkuuta 2013

Matkaraportti, 3. päivä

Viimeinen aamu Vogelsangissa valkenee miltei yhtä harmaana kuin edellinenkin aamu. Ilma tuntui hieman lämpimämmältä toki kuin edellisenä aamuna eikä satanut.

Aamiaisen jälkeen pakkailimme tavarat ja nautimme vielä huikaisevista maisemista parvekkeelta käsin ilman lannan odööriä. 
Roudasimme tavarat autoon ja ihmettelimme, että mikä hulabaloo hotellilla oikein on. Veikkasimme häitä ihmisten pukeutumisen perusteella ja oikeaan osui. Vahvistuksen saimme respan pojalta, joka selvästi halusi harjoitella englanninkielen taitojaan heittämällä small talkia kanssamme.
Lupasimme palata toistekin, sen verran mukavaa oli. Oikein kädestä pitäen kiittivät ja toivottivat hyvää loman jatkoa.

Koska edellisenä päivänä loppui aika hieman kesken, päätimme tehdä pienen koukkauksen matkallamme kohti seuraavaa määränpäätä ja poikkesimme Emmenthalerin juustotehtaalle (sivut vain saksaksi, sorry), jonka yhteydessä oli myös pieni museo.
No, siellä haisi juusto, suorastaan löi naamalle. Hetken aikaa piti keräillä itseään, että pystyi kiertelemään sitä juustontekoa katselemassa.
Olihan se ihan mielenkiintoista, mutta ei mitenkään sykähdyttävää. Päälimmäiseksi jäi mieleen haju. Niin ja se museopuoli, jossa avotulen päällä hämmennettiin juustokeitosta ja siellä oli niin sakea savu, että ei voinut viivähtää sisällä muutamaa minuuttia enempää. Ihmettelin, että miten se tyttö raukka, joka sitä juustosoppaa siellä hämmensi, pystyi olemaan siinä katkussa. Karsee työympäristö, oikeasti.

Emme ostaneet juustoa, vaikka maistiaisia saimmekin. Siippa otti fotoja kaikenlaisista härveleistä eli toiveita on saada niitä teille näkösälle jossain kohdassa.

Matka jatkui varsin jännittävää, mutkaista ja korkealla kulkevaa kapeaa tietä pitkin. Toisella puolella oli pudotus laaksoon ja toisella puolella jyrkkä seinä. Tuli melkein skottifiilikset mieleen kun siellä on hurruuteltu yksikaistaisia kauhuteitä menemään. Tai Norja, ne on kanssa jänniä ne Norjan tiet.

Pikkutieltä selvittiin ihan suurelle baanalle ja levollisemmin mielin ajelimme kohti Lausannea. Matkalle sattui taas monta eri mittaista tunnelia. Jossain tunnelissa muistelin, että eikös tässä jokin aika sitten joku tunneli juuri romahtanut Sveitsissä... Mutta se taisikin olla siellä Sveitsin ja Italian rajalla, että pelko pois, kai.

Matkalla pysähdyimme sellaiseen automatkaajan kompleksiin, jota täällä kotomaassa vastaa vaikkapa ABC-asemat kauppoineen ja ruokailumahdollisuuksineen. Tämä oli vain paljon isompi. Söimme Mäkkärissä pikaisesti hampparit jaksaaksemme perille asti.
Olimme jo siirtyneet ranskankieliselle alueelle, joten bonjour vaan kaikille sen grütsien sijaan. Juu, en osaa ranskaa edes sitä vähää mitä saksaa.

Saavuimme Lausanneen pienen sadekuuron saattelemana ja tällä kertaa uskoimme navigaattoriamme niin paljon, että onnistuimme ihan kertaheitolla osumaan rantabulevardin varrella olevaan hotelliimme. Onneksi hotellilla oli oma asiakkaiden parkkipaikka, sillä muutoin olisi ollut aika tiukka paikka löytää läheltä hotellia parkki. Kauempana toki oli jotain parkkaa & busseile -paikkoja.

Hotelli oli hieno. Pelkästään aulabaari oli jotenkin vangitseva, paitsi että siellä soi ärsyttävän lujalla sellainen fuusiojazz-musiikki. Niinpä meidän viivähtämisemme aulabaarissa jäivät tasan siihen, että kuljimme siitä läpi ulos lähtiessämme.
Sisäänkirjautuessamme saimme pari iloista yllätystä. Toinen oli tervetulodrinkkikuponki ja sen sai nautiskella koska vain. Aitoa shampanjaa tarjolla siis. Ja toinen oli ilmainen liikennöinti Lausannen julkisilla eli metrot, bussit ja raidebussit olivat vapaassa käytössä yhtä pikku korttia vilauttamalla. Ihan loistava palvelu hotellilta ja varmasti heille miltei ilmainen. 

Huoneemme oli järvinäkymällä eli pystyi omasta ikkunasta kyyläämään josko siellä Lagus Lemanuksella (Genevenjärvi suomeksi ja nykykielellä) killuisi jotain mämmikouria.
Huonekorkeus oli sellaiset kolme metriä ja ikkunat kattoon saakka, aika upea!
Teimme tuttavuutta huoneemme kanssa ja ihastuneina totesimme, että meillä on pieni ranskalainen parveke. Avasin oven, katselin hetken maisemia ja... Alkoi ihan hirvittävä raekuuro! Ilmeisesti joku ukkosrintama hilppaisi vuorten takaa, sillä ilman lämpötila oli kuitenkin plussan puolella. Onneksi kuuro kesti vain hetken, juuri sen hetken että ehti tajuamaan ja kauhistumaan.

Hetken virkistäydyttyämme pitkän ajomatkan jälkeen ja vaatteita vaihdettuamme (lämpimämpiin) lähdimme tutustumaan lähiympäristöön sekä varaamaan illallispöytää.
Päätimme illastaa hotellin ravintolassa, sillä se vaikutti varsin hienolta paikalta eikä ollut oikein energiaa lähteä etsiskelemään jotain muuta kun majapaikkamme ei kuitenkaan ollut ihan Lausannen keskustassa, jossa valinnan varaa olisi varmasti ollut enemmän.

Kävelimme läheiseen puotiin ostamaan pikkunaposteltavaa formulan aika-ajojen uusintalähetyksen ajaksi ja samalla tarkastelimme rantabulevardin kävelykatua. Kivalta näytti vaikka ilma oli kylmä ja sateinen. Alppeja ei juuri tuolla hetkellä näkynyt.

Palasimme hotellille, jossa siis katselimme formuloiden aika-ajot uusintana saksaksi selostettuna. Taisin nukahtaa jossain kohdassa kun en jaksanut skarpata kuunnellakseni saksaa niin tarkasti.
Myöhemmin kävimme vielä kävelemässä vähän lisää kun sadekin oli tauonnut. Kylmä oli.
Lopulta palasimme hotellille valmistautumaan illalliselle, joka olikin varsin mukava kokemus. Ravintola oli hieno, sellainen jossa et saa itse kaataa lisää viiniä lasiin vaan kyyppari hyökkää selän takaa silloin kun sitä vähiten odotat. 
Ruoka oli loistavaa, söin vasikkaa ja jälkkäriksi jaoimme juustolautasen. 
En olekaan vissiin muistanut sanoa, että sveitsiläinen leipä on suomalaisen maun mukainen. Siellä on tarjolla moniviljaleipää sattumien kanssa sekä sekä täysvehnäleipää, jossa on ihana rapea kuori ja riittävän suolainen sisus. Siis nam! Toki tarjolla on ihan täyttä vehnäpullaakin, mutta sitähän ei ole onneksi pakko syödä.
Lisäksi on pakko mainita, että vaikka hintataso ei ole kovin halpa suomalaiseen verrattuna, niin annokset ovat ISOJA. Siis sellaiset "fine dining" -annoksetkin. Kyllä saa kupunsa kylläiseksi, ehkä jopa vähän liikaakin.

Tyytyväisinä saamaamme ruokaan ja palveluun vyöryimme huoneeseemme sulattelemaan ja nauttimaan digestiivit. Unta ei tarvinnut kauaa houkutella sen jälkeen kun oli varmistanut herätyskellon todellakin herättävän haluttuun aikaan.
Muutenhan sitä voisi nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta kun pitää ehtiä sinne aamiaisellekin.

On se niin raskasta se lomailu. ;)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, vielä pitää pusertaa viimeiset stoorit ennen kuin unohtuu.
      Mutta eilenkin oli aivan liian kuuma ja hieno päivä moiseen koneella kökkimiseen. Sen sijaan imuroin (hullu, tiedän!). ;)

      Poista
  2. No niin, tässä sitä nähdään kun ei viikolla ehdi täällä blogien puolella poikkeamaan, niin jää kaikesta paitsi. Te olette sitten matkalla ja toivottavasti kuvia tulee kotiuduttanne jotta päästään katselemaan millaisia maisemia siellä päin maailmaa on. Reissu tuntuu menneen hyvin ja se on hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis me ollaan jo kotona, oltu viime viikon puolivälistä asti, mutta postuumisti kirjoittelen rapsaa. :)
      Kuvia tulee "sitten joskus" eli kun saan laiskuudeltani kameran purettua. ;)

      Poista
  3. ihania ylläriä hotellin puolestan. Aina se tekee hyvää mieli kun jotakin kivaa odottomatomalta tapahtukin .. Taas kiva tarina , tottakai kaikki unohtuu nopeammin kun kuvitelekin sen takia kaikki täytyy kirjata ja meillä kiva lukemista taas .. odottelen jatkoa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pieniä asioita ja varmasti hotellille "ilmaisia", mutta hyvä mieli niistä tulee.

      Poista