keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Valinta on tehty

ja päätös sinetöity.

Nimittäin sen kukkapenkkituskailuni osalta. Viherpeukalot osasi paiskata mega-alella syyssipuleiden suhteen oikeaan aikaan, joten meikäläinenhän tarttui heti koukkuun.

Tilasin vähän Lummetulppaaneita, Tähtinarsisseja sekä Krookuksia eli Kevätsahrameita. Ja näiden tieltä saavat väistyä villisti lisääntyneet villitulppaanit sekä helmililjat, jotka muuten elävät toista kevättä näköjään näin syksyn kunniaksi... Lehteä pukkaa minkä ehtii. No, ei harmita kun kaivan ne kuitenkin ylös. 
Eli puutarhahommia luvassa. Toivottavasti ei tule ihan vielä talvi.

Kävin sitten tänään siellä ihotautilääkärillä. Sepäs olikin mukava nainen, sellainen noin kolmevitonen, varsin asiallisen oloinen ihminen, joka ei todellakaan ylenkatsonut vaivaani, vaan suhtautui siihen mielestäni oikein, ymmärtäen sen kosmeettisenkin puolen.
Kirjoitti rekkalastillisen reseptejä erilaisista rasvoista. Uutta laitetaan kokeiluun tai siis meikäläiselle uutta rasvaa. Kuuriluontoisesti käytellään ja päälle runsaasti sitten normaaleja perusvoiteita.
Lääkärirouva kirjoitti resepteihin purkkeja ja tuubeja ihan kahmalokaupalla eli vuosi ainakin pitäisi näillä voiteilla pärjätä. Sanoin Siipallekin, että hänkin voi minun lisäkseni uiskennella perusvoiteessa eikä se siltikään lopu ihan heti. 
Katsotaan ja kuunnellaan. Eniten toivoisin, että syyhy menisi pois ja sitä myötä älyäisin olla repimättä noita ihottumakohtia. 
Ja ainahan on sitten vielä valohoito jos ei mikään muu pidä "spitaalia" kurissa.

Huomaan myös, että normaali työsyksy on täällä taas. Henkinen kuormani alkaa olla täpötäynnä ja sen huomaa erityisesti siitä, että puolet hommista unohtuvat ja palaavat mieleen illalla nukkumaan mennessä tai aamulla herätessä. 
Siksi pitääkin vapaa-ajalla tuulettaa päätään ja juoksennella metsässä sienijahdissa tai rynnätä kaupungille vaikka taidenäyttelyyn.

JälkiJuttu:
Täytyy puuttua viime päivien uutisointiin vähän ja sanoa, että minä en ollut ollenkaan pahoillani siitä, että Nightwish potkaisi sen Aneten pihalle. Olin todella hämmästynyt ja pahoillani silloin kun Turuska sai kenkää ja vielä hämmästyneempi kun tämä Olzon (norm. Olsson) otettiin tilalle. Että sorry Anette, ei tipu sympatiaa eikä sääliä.  

6 kommenttia:

  1. Ootko kokeillu Protopicia. Mulla toimii vaan ja ainoastaan se. Hirmu kallis, mutta pakollinen. Joo täsmälleen samaa mieltä Nightwish sekoiluista. Uusi solisti kuulostaa Turuselta. Parempi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole. Toi oli nimeltään Daivobet, mitä sain (piti oikein käydä tarkistamassa nimi :D ). Kortisonipohjainen tietty, kuten kaikki psori-lääkkeet on. Mutta pistetaanpä mieleen toi Protopic vastaisen varalle.

      Mäkin kuuntelin pätkän jostain tän "tuuraajan" esitystä ja kyllä kuulosti "tutulta ja turvalliselta" siihen Anetteen verrattuna. :)

      Poista
  2. Kohtuullisen läheltä mainittua bändiä (työnkin puolesta) seuraavana voin sanoa, että ihan puskista tuli tämänkertainen bye-bye-beautiful, vaikka näin jälkikäteen tietyistä kommenteista ja jutuista asia onkin pääteltävissä. Enempää en lojaliteettisyistä asiasta sano.

    Henkilökohtaisesti pidin enemmän Arskasta, TT:n kiekuminen oli niin yksitoikkoista, totista ja aina sitä samaa. Arska toi sävyjä ja hällä on tuikitärkeä tarinankertomisen taito. Mutta totta on se, että osa vanhasta tuotannosta oli hänen äänialalleen liian vaikeaa eikä niitä siksi keikoilla kuultu. Tämä hollantilainen lentävä amatsoni kiekaisee kovaa ja korkeelta.

    Jännityksellä odotan marraskuista Helsingin keikkaa ja leffan ensi-iltaa.

    Toivottavasti saat nyt hipiällesi oikeat liisterit. Yksi ystävätär tuskailee mystisten iho-oireiden kanssa, pitääpä kysäistä toiko uusin rohto (joku hirmuisen kallis) kaivatun avun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioistahan ei voi kiistellä (tai voi, mutta ei se kannata) ja siksipä yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Meikäläiselle ruotsittaren laulanta kuulostii korvaan heti alun alkaen "liian popilta" ja voin tunnustaa, että kun radiosta pukkaa niiden nykytuotantoa, niin vaihdan kanavaa. Sääli, sillä musta Marco Hietala on ihana... *huoh* ;)

      Ainakin näin ensi arviolta ekan yön liisteröinti tuntui tehoavan paremmin kuin se vanha, että toivotaan.
      Olin kovin ilahtunut kun se lekuri ihan itse ehdotti laittavansa perusvoiteetkin reseptille, niin saa kelakorvausta niistäkin. Mä olin ihan et wau! :)

      Mystiset iho-oireet eivät ole kivoja. Yksi kaveri oireili ja lopputuloksena oli sitten keliakia. Ja sitänkin osattiin epäillä vaan sukurasitteiden vuoksi!

      Poista
  3. Marco Hietala on niin äijä. Vaikka onkin viekas savolainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä hirvee ristiriita, savolainen äijä! Mut onhan se aika nam... savolaisuudestaan huolimatta. ;)

      Poista