maanantai 17. lokakuuta 2011

Juhlaa, anoppia & lomailua

Kävimme eilen lasareetissa helssaamassa anoppia. Pää toimii ja kroppa toimii vasenta kättä lukuun ottamatta. Tai senkin hän pystyy nostamaan ylös siten, että olkavarresta kyynärpäähän tuntuisi toimivan, mutta siitä eteenpäin ei. Niin ja tuntoaisti on kyllä olemassa.
Mutta loistavaa on kuitenkin se, että hän kävelee omin jaloin ja loppupeleissä näytetään selvinneen "aika vähällä" (ja ei en halua vähätellä, mutta kun mietin kuinka paljon huonommin olisi voinut käydä, niin tämähän on suorastaan lottovoitto!).

Lauantaina juhlistimme oman äitini merkkipäivää ja suhteellisen korkeaa ikää siis. Äiti vaikutti tyytyväiseltä, samoin juhlakansa. Äitinihän oli se, joka sanoi aiemmin juhlista kysyttäessä, että hän ei järjestä mitään. No, me sitten järjestimme kahvikestit hienoissa puitteissa kun emme muutakaan lahjaa keksineet. Hyvin tuntui kelpaavan, ja ainakin laati vieraslistan silmänräpäyksessä kun sitä pyysin. ;)

Nyt on sitten aika itselle ja parisuhteelle ja lähdemmekin huomenna lomailemaan. Luvassa reissu, joka on varattu jo kesällä ja odotettukin on kohtuullisen ajan.
Koirat on jo jaettu, kaksi hoitolaan (PP ja Juniori) ja Mummeli lähti äitini luokse, koska arvon madame päätti tehdä juoksuajan nyt kun sen piti tehdä se jo monta kuukautta sitten.
Eli reissusta puuttuu suurinpiirtein vain matkalaukun pakkaaminen ja eiköhän sekin tässä illan päälle hoidu. :)


Siispä tämä tupa vaikenee vähäksi aikaa. Palaan langalle sitten matkakertomuksen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti