Se on siinä

Näköjään on yli puoli vuotta kulunut edellisestä postauksesta. Yksi jos toinenkin lukulistani bloggari on tänä aikana lopettanut tai kadonnut.

Kaikenlaista on tapahtunut ja paljon vettä on virrannut Vantaassa, mutta tekstejä en näköjään saa aikaiseksi. Sanottavaa kyllä olisi ja ehkä vähän tahtoakin, mutta aikaa ei ole kun en enää jaksa yötä myöten blogitekstejä rustailla.

Töissä on hektistä ja sellaisena pysynee ainakin pari seuraavaa vuotta jos ei satu kuolo korjaamaan. 
Omat haasteensa asettaa myös ikääntyvä äiti, joka vääjäämättä kulkee kohti syvenevää muistisairautta ja kolkuttelee takaraivossani ajatuksella "Mitä sitten kun...?"  Sattuneesta syystä olisi sana jos toinenkin sanottavana tästä digitaalisesta yhteiskunnasta ja niistä, jotka eivät asioitaan osaa hoitaa sähköisesti, mutta henkilökohtaistakaan palvelua et enää juuri mistään saa. Vanhusten hoidosta ja hoivasta voisin myös avautua sekä siitä, että kuvitellaan ihmisten jättävän leipätyönsä ja ryhtyvän kokopäivätoimiseksi omaishoitajaksi.

Kyllä, asiaa olisi myös niistä elämän mukavammista hetkistä kuten matkustelusta, kulttuuririennoista, elämästä nauttimisesta, Mutta ei, ei ehdi, ei irtoa.

Virallisesti päätän nyt tämän blogin elämän tähän. Jätän sen kuitenkin olemaan jos joku haluaa vanhoja horinoitani lukea. Jätän samalla sen takaportin, että saatan joskus vielä yllättää ja kirjoittaa tänne jotain kun koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. :)

Minut tavoittaa myös tuolta sivusta löytyvällä sähköpostiosoitteella jos kokee, että haluaa viestitellä.

Kaikkea hyvää ja ihanaa alkavaa kevättä!