lauantai 31. tammikuuta 2015

Selfie on taitolaji

Enpä ole koskaan ennen blogi- tai naamakirja-aikaa joutunut pohtimaan millaisen omakuvan haluaisin itsestäni ottaa ja tallettaa profiiliini. Oikeasti, ihan vitun vaikeeta! Tänään sitten hassuttelin kännykkäkamerani kanssa koneen äärellä.
Ja mielestäni sain aikaiseksi aika kivan kuvan. Taustalla on nalle sekä "yrmy" (jostain animaatiostahan tuo on), jotka molemmat olen voittanut Skotlannin reissuilla Ylämaan kisoissa narunvedossa tai arpajaisissa eri vuosina. Molemmat ovat minulle muistoarvoltaan tärkeitä enkä ole halunnut niitä antaa koirien sörssättäväksi vaikka en muuten olekaan mikään nallejen kerääjä. Muistan kyllä tuon "pyjamanallen" saatuani paikallisten pikkutyttöjen kadehtineen, muta halusin sen kuitenkin pitää itse. Se soitti aikanaa tuutulauluakin, mutta sittemmin on äänirasia hiipunut.

Tässä siis teillekin viimeisin selfieni, ilman meikkiä ja tukka sekaisin. ;) Vielä en ole tätä kuvaa vaihtanut FB-profiiliini, mutta ehkä sekin tulee tapahtumaan. Mene ja tiedä.

 

10 kommenttia:

  1. Tuostahan sut jo hyvin tunnistaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ton näköisenä mä useinmiten kotioloissa luuhaan. Kylille lähtiessä koitan sit vähän kammata naamaakin.

      Poista
  2. Nonnih, tuohan on hyvä kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua huvitti ton "yrmyn" tuijotus. Just semmonen "painu sinä siitä..."

      Poista
    2. Elks toi Yrmy ole tasmanian tuholainen? Jotenkin tuli semmoinen etäinen tunnistamisen fiilis.

      Poista
    3. Voi se kuule vaikka ollakin... Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että missä animaatiofilmissä tuo seikkaili, mutta eipä tule mieleen. Noh, hauska se on joka tapauksessa. :)

      Poista