Kukka, joka roskaa ihan helvetisti (eli ei ikinä enää parvekkeelle, liian hankala siivottava), johon huonolla tuurilla iskeytyy kirva-armeija ja jota pitää nyppiä melkein samalla intensiteetillä kuin orvokkeja, mutta kaikesta huolimatta niin hieno.
Olen joskus pohtinut, että olen tämän taipumukseni verenpisaraa rakastaa perinyt isoäidiltäni. Hänellä oli valtavan upeita verenpisaroita ja hän onnistui niitä myös pitämään hengissä yli talven. En muista vietiinkö niitä kesäksi ulos vai ei... Toinen sieltä peritty suosikkikukka on särkynyt sydän.
Viime kesänä ostamaani runkoverenpisaraa yritin talvehdittaa, mutta huonolla menestyksellä. Ehkäpä lajikettakaan ei oltu luotu elämään yhtä kesää pidempään, mutta eipä minulla ole tarpeeksi viileää, mutta valoisaa paikkaakaan jossa voisin yrittää verenpisaraa talvehdittaa.
Siksipä pitää sitten joka kesä ostaa uusi verenpisara, mutta en nyt voi väittää, että se minua mitenkään erityisen paljoa harmittaisi. Puutarhamyymälässä käynti on aina ihanaa (ja vaarallista kukkaron kannalta)! ;)
 |
| Vanha kuva uudestaan aiheen mukaisesti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti