tiistai 28. tammikuuta 2014

Laiva

Laivat ovat mielestäni aina olleet jotenkin kiehtovia härveleitä.

Miten ihmeessä on kellekään tullut mieleen ryhtyä rakentamaan tuollaisia kerrostaloa isompia paatteja, joilla seilataan humpaten tai rahtia kuljettaen, kalastaen tai jäätä murtaen.

Laivoja on joka lähtöön. Uteliaisuuttani vilkaisin, mitä Wiki kertoo laivasta ja aika pitkät pätkäthän sieltä löytyikin laivajuttua, kuvien kera.

Ihmisen maailmankuva on kummasti laajentunut siinä kohdassa kun laivoista pystyttiin rakentamaan sellaisia, että niillä pystyi seilaamaan kaukaisiin maihin.
Ja millaisia sankareita olivatkaan ne tutkimusmatkailijat, jotka vielä palasivat hengissä takaisin kotiin kertomaan seikkailuistaan.


Onhan sitä itsekin tullut käytyä jos jonkinlaisella laivalla aina vanhoista purjeveneistä nykyaikaisiin kelluviin hotelleihin puhumattakaan ihan tavallisista losseista Turun saaristossa.

Kuva Wikipediasta

Joskus olen miettinyt, jaksaisinko jotain Karibian risteilyä. Siis sitä, että olisin kaksi viikkoa laivalla vain piipahdellen joissain satamissa silloin tällöin. Luulen, että en jaksaisi, mutta mistäs sitä tietää. Risteilykokemukseni rajoittuvat täysin näihin Tukholmaan suuntautuneisiin. Tallinnaa ei lasketa kun sinne pääsee parissa tunnissa, joten ei meikäläiselle ei ainakaan mitää risteilyfiilistä siinä ehdi syntyä.

JälkiJuttu:
Laiska töitään luettelee, mutta minun on nyt pakko. Olen siis pikku hiljaa tässä koostanut työtehtäviäni sijaistani varten jottei hänen tarvitse joutua paniikkiin sitten kun olen lepäämässä laakereillani.
On hassua kuinka sitä näkee oman työnsä eri tavalla "normaalioloissa". Minäkin olin sitä mieltä, että eihän minulla nyt mitenkään erityisen paljon ole tehtäviä tai ainakaan mitään erityisiä tehtäviä. Nyt kun niitä on listannut onkin saanut huomata, että onhan noita, vaikka varmaan osa on vielä unohtunutkin listauksesta. Jännästi toimii ihmismieli rutiinien suhteen. 

4 kommenttia:

  1. Tuollaista listausta pitäisi kaikkien tehdä töistään säännöllisesti. Kukin voisi huomata ihan uusia juttuja omista tekemisistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, positiivisia ja negatiivisia. Niin ja ihan turhiakin. Tosi tervehdyttävää! :)

      Poista
  2. Laivatpa hyvinkin ovat mielikuvitusta kiehtovia kapistuksia. Minusta on aina ollut suuri mysteeri miten kerrostalon kokoinen rautapurkki täydessä lastissa pysyy pinnalla ja vielä etenemäänkin. Sivistin itseäni kirjaston antimilla ja pidin jonkin esitelmänkin laivanrakennuksesta joskus muinaisella ****kyt -luvulla.

    Se on muuten jännä, että pikkukiuluissa keinuminen ja kovakin merenkäynti on ihan ookoo. Mutta auta varjele kun Siljan lautta keinahtaa puolikin astetta johonkin suuntaan, jopa heittää tasapainoelin volttia ja paha elämä nostaa toiveikkaana päätään.

    Työlistausta olisi hyvä tehdä, aikavarkaatkin sieltä hyppäävät silmille aika näppärästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä paneuduit oikein niin paljon! Wau!
      No, toisaalta meikäläinen oli jossain opintojen vaiheessa niin ihastunut Edvard Munchin Huuto-teokseen, että rakensin ruotsinkielen lopputyöni ihan sen takia Edvard Munchista... Juu, hullu, mutta sehän ei ole mikään uutinen...

      Mulla taitaa olla sitä merivettä niin paljon suonissa, että ei kyllä naama viherry kovin helposti, onneksi. :)

      Kyllä on ollut tosi terveellistä tuo listaaminen, monta ahaa-oivallusta on tullut. :)

      Poista