tiistai 29. lokakuuta 2013

Oon mä juonut viinii Wienissä... osa I

Eli katsaus pidennettyyn viikonloppuumme Habsburgien suvun vallan keskipisteessä Wienissä. Tässä vaiheessa valokuvat odottavat vielä kamerassa, sillä jos odotan sitä hetkeä, että saan ne ulos niin saatan olla unohtanut kaiken reissusta...

Matkaan sonnustauduttiin siis aikaisin lauantaiaamuna maahan sataneen hentoisen ensilumen saattelemana.
Lentokenttämuodollisuudet sujuivat hyvin siitäkin huolimatta, että turvatarkastusjono oli todella pitkä. Tällä kertaa en piipannut metallinpaljastimessa (ihme!), mutta käsilaukkuani haluttiin tarkastella lähemmin. Pohjalle oli varmaan unohtunut jotain täyhkää tärkeää...

Lievälle lentopelolleni saattaa tehdä hyvää se, että lähtö on aikaisin aamulla. En ehdi jännittää koko juttua, ainoastaan ärsyynnyn tarkkailen kanssamatkustajien toilailuja toimia.

Lentomatka sujui joutuisasti ja tasaisesti Siipan nukkuessa valtaosan matkasta. Itse pelailin tabilla aikani kuluksi ja yritin olla kuuntelematta niitä ärsyttäviä tyyppejä takanani. Parituntisen aikana kävi hyvin selvästi ilmi heidän erilaiset erinomaisuutensa eri asioissa sekä mielipiteensä siitä, miten paljon saksalaiset häpeävät mitäkin... Perille Wieniin saavuttiin ihan ajallaan ja karistimme ne takapenkin besserwisserit kannoiltamme pikaisesti. Onneksi ei tarvinnut jäädä kärkkymään matkatavaroita, sillä matkustimme vain käsipakaasilla.

Olimme päättäneet ottaa junakyydin CAT-junalla Wien Mitte -asemalle. Ja koska kello ei ollut kuin vähän yli kymmenen aamulla, ei meillä ollut mitään kiirettä ja junamatkan jälkeen tallustelimme apostolinkyydillä kohti hotellia. Matkaa asemalta oli noin 1,5 kilometriä.

Hotelli löytyikin suhteellisen helposti tallusteltuamme kansanpuiston läpi, jonka penkeillä heikko-osaisempi kansanosa nauttikin kusenhajuisesta raittiista ilmasta, toistensa seurasta, nestemäisistä virvokkeista sekä aamupäivän unosista. Näytti puliveivareiden reviiri kuitenkin rajoittuvan vain yhteen puiston kolkkaan.
Hotelli olikin varsin viehättävä ja hyvällä paikallal kävelykatualuetta silmällä pitäen. Respan hepulle annoin kuitenkin heti kättelyssä piiiiitkä miinuksen, sillä herra lätkäisi minulle venäjänkielisen kartan kouraan. Jääpuikkoja tihkuvalla äänellä pyysin saada englanninkielisen kartan, sillä en todellakaan osaa venäjää. Äijä vähän nolostui eikä taatusti enää unohtanut mistä olimme. Muutoin palvelu hotellissa oli varsin loistavaa ja korrektia.
Saimme huoneenkin hetimiten ja hetken lepuutimme jalkojamme miettien seuraavaa siirtoa.

Päätimme käydä tsekkaamassa läheisen elintarvikevalikoiman ja ostaa vähän naposteltavaa hotellihuoneeseen.
Lyhyen matkan päästä löytyikin ihan ansiokas Spar, josta koukkasimme evästä matkaamme ja palasimme mutkan kautta hotellille.

Kupumme oli siihen mennessä ravittu ainoastaan kahvikupilla kotona, sämpylällä lentokentällä ja koneessa saadulla kosteahkolla croissantilla. Alkoi siis hiukan hiukoa.
Wienissä ei voi käydä syömättä Schnitzeliä ja mielellään vasikasta tehtyä. Paikkoja tämän syömiseen on paljon, mutta luotimme erääseen sisäpiiriläiseen suositukseen ja suuntasimme lounaalle Pürstner-nimiseen itävaltalaisravintolaan. Siellä sitten hämmästelimme seinillä killuvien täytettyjä eläinten paljoutta ja tarjoilijoiden Lederhoseneita. Täytyy sanoa, että schnitzel oli aivan taivaallisen hyvää! Hieman erilaista kuin nämä meikäläiset leikeversiot.

Kupu ravittuina vyöryimme kävelyalueelle päin ja Stephansdomkirchen liepeille. Siinä on kuulkaa komea kirkko! 
Olimme liian täynnä mennäksemme kirkkoon sisään, joten päätimme katsella ulkoapäin ja ihmetellä ostoskatujen vilinää. 
Sattumalta törmäsimmekin Swarovskin liikkeeseen, joka olikin varsin hulppeasti kolmessa kerroksessa ja sieltä löytyi heti matkaan jokaisen reissun must-esine eli kristallifiguuri. Tällä kertaa se oli ankkaemo poikasineen.


Tyytyväisin mielin lampsimme vielä hetken ympärillemme pällistellen ja sitten hotellille hieman elpymään. Pieni tirsa tekikin kummasti terää ja onneksi heräsimme kellon soittoon.

Illallista päätimme lähteä etsimään ihan fiilispohjalta ja kysellä, missä olisi tilaa.

Pienen ruokahalunherättelykävelyn jälkeen törmäsimmekin mukiinmenevän oloiseen pihviravintolaan, joka ei ulospäin kummoiselta näyttänyt, mutta ruokalista oli puhutteleva, ja josta menimmekin pöytää kyselemään. Tilaa oli vielä juuri meille, joten pöytään vaan.
Ruoka oli todella hyvää ja kohtuullisen edullistakin. Palvelu pelasi ja oli mukavaa. Wien kuuluu niihin paikkoihin, joissa tippi tai tarjoilupalkkio ei kuulu hintaan, joten pientä aivojumppaa pitää aina harrastaa laskun kanssa jos ei halua ihan kokonaan henkilökuntaa suututtaa.
Selvisimme Siipan loistavan matikkapään ansiosta kunnialla ja hyvästelimme ravintolan kupu ravittuna.

Vyöryimme kohti hotellia ja yömyssyn jälkeen olikin jo nukkumatti ovella kolkuttelemassa. Siispä yöpuulle lepäämään sunnuntain koitoksia varten.

8 kommenttia:

  1. Olen aina haaveillut että saisi joskus niin paljon rahaa että voisi tehdä pelkästään sellaisen ruokakulttuuri-matkan maistellen eri maiden erikoisuuksia/paikallisia herkkuja. Ruoka on yksi suurimmista kirouksistani ja siksipä pieni kateus rinnassani luin tätä matkakertomusta mutta minkäs teet, sitä perinteistä perunaa ja soosia pitää mun lappaman :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry! Eikä tämä edes tähän loppunut, oli vasta osa yks! Jatkoa on luvassa myös ruokajuttujen muodossa. :D

      Itse olen oppinut ruuasta oikeasti varsinaisesti nauttimaan vasta vanhemmalla iällä. Aiemmin söin vain henkeni pitimiksi, mutta silloin olinkin mallia kukkakeppi, nykyään jotain ihan muuta. ;)

      Poista
  2. Oivoi, varmasti täräyttävä kokemus tuo aito schnitzel. Oletettavasti jatko-osassa mainitset myös Sacher -tortun? Toitte varmaan juustoja tuliaisina? Kuola valuen jatko-osaa odottaessa.

    Upea on myös ankkaparvesi, todella hieno! Onko siinä niinkuin Tupu-Hupu-Lupu ja Aku-Setä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä tuli syötyä toinenkin. ;)
      Sacheri vilahtaa loppupuolella eli viimeisenä päivänä vasta! :-o
      Kunhan nyt joudan kirjoittamaan. Tokasta päivästä on tehtynä vain otsikko...

      Ankkaparvi on kyllä vähän tyttömäisempi, mun mielestä. Olisko sit Iines sekä Leenu, Liinu ja Tiinu vai mitä ne sen siskontytöt onkaan. Hienoja ne kuitenkin ovat ja sopivat sinne vitriiniin kaltaistensa joukkoon. :)

      Poista
  3. Voi miten ihastuttavat ankat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! :D
      Myyjätyttö oli ihan tippa linssissä kun joutui luopumaan viimeisestä ankkaperheestä, raukka. Lupasin, että pääsevät hyvään kotiin. ;)

      Poista
  4. Jee, vasta nyt pääsen lukemaan matkarapsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsasta tuli kuolettavan tylsä kun kiireessä noita kirjoittelin.
      Ehkä pitää kaivaa ne kuvat edes vähän elävöittämään hommaa.

      Poista