maanantai 1. heinäkuuta 2013

Jotain hyvääkin

Perjantai-iltana Siipalle tuli tekstiviesti, että uudet aurinkolasinsa olivat noudettavissa. Siis vajaa viikko tilauksesta! Vaikka lupailivat kahta viikkoa...
Tänään Siippa meni sitten noutamaan arskojaan ja kuinka sattuikaan, aamun kuormassa olivat uudet tavallisetkin lasit tulleet! Optikko ystävällisesti tarjoutui tarkastamaan, että ovatko saapuneet ja olivathan ne. Ihan loistavaa. Ehkä se tilauksen lähettänyt optikko vähän sääli Siippaa koiran kolttosten johdosta ja jotenkin kiirehti tilausta, vaikka sanoikin ettei sitä voi nopeuttaa.
Toivottavasti oppi meni myös perille ja lasit laitetaan koteloonsa tai ainakin tarpeeksi ylös kersan saavuttamattomiin...

Samoin minun passini on jo tullut, viikko siinä meni ihan niinkuin se söpö poliisipoika lupasikin. Uskaltaa siis lähteä kesälomareissuun, vaikka sinne ei periaatteessa passia tarvitsisikaan. 
Myös "uuden autoni" paperit tulivat viikossa ja Trafi on näköjään tehostanut toimiaan sen verran, että osasivat käyttää koirankuljetusvälineestä maksamaani veroa tuohon pieneen punaiseen sen sijaan, että ensin hyvittäisivät vanhasta rahat ja sitten veloittaisivat uudesta. Olkoon nyt minun nimissäni jonkun aikaa, siirretään sitten kun äiti alkaa vaatia tai kun se sattuu sarjoihin.

Työpäiviä on ennen lomaa jäljellä tasan yksi tämän päivän jälkeen. Ja loma aloitetaankin sitten reippaasti eläinlääkärikäynnillä. Nimittäin VV:n viimeiset maitohampaat eli yläkulmahampaat eivät irtoa millään. Uudet uljaat purukalut ovat miltei maitohampaan mittaiset jo, mutta maitohampaat eivät vaan irtoa. Koira on jo ihan kyllästynyt siihen, että yritän koko ajan heilutella sen hampaita.
Se onkin sitten ensimmäinen rotunsa edustaja ikinä, jolta on jouduttu maitohampaat poistamaan, kuulemma. En kyllä usko, mutta näin minulle sanottiin, että koskaan ei ole tarvinnut näiltä poistattaa... No, ehkä siihen raukkaan on hypännyt joku muuntogeeni vanhoista pieruistamme, niillä kun on rodussa välillä varsin "juurevia" maitohampaita jotka eivät itsellään lähde. ;)

Loma on siis jo ihan nurkan takana ja reissuunkin on aikaa reilu viikko enää. Ihan kivaa, ei tarvitse (toivottavasti) neljään viikkoon miettiä työasioita. 
Pääsen vihdoin tekemään kivipuutarhanikin valmiiksi. Mehikasvitkin on jo hankittuna. Saapa nähdä selviävätkö talvesta pihalla vai joudunko ensi keväänä uusimaan koko setin... "Ässän koe-eläinpuisto testaa" -tyyppistä toimintaa on siis taas luvassa.

8 kommenttia:

  1. No nythän puhaltava leppeät tuulet ja jatkukoot ne lomasi sekä reissunne ajan (toivotaan sitten lisää kuukauden päästä :D). Teetkä sä sellaisen japanilais-tyyppisen kivipuutarhan vai minkälaisen? Meikäläinen katsos kun on niin (se ruma sana) pihalla näistä puutarha-asioista etten tiedä mitä kaikkea nykyään puutarhaan saadaan laitettua. Olen kyllä katsellut kaikkia hienoja suihkulähteitä sun muita putouksia sekä lammen pinnan alta loistavia valoja mutta muuten.... mielestäni yksinkertainen on kaunista. Ainakin ne harvat kivipuutarhat joiden kuvia olen katsellut, ovat paljon rauhoittavampia kuin yliympätty viidakko (joka on usein vielä huonosti hoidettu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on lomaa, olkoot tuulet mitkä vaan kunhan ei ihan myrskyksi ylly. ;D

      Mulla on siinä meidän pienessä pihassa yksi kulma (itse asiassa siinä atsalean vieressä), johon aurinko porottaa armotta ja Peräkammarin Poika hoiti talven aikana nurmikon tehokkaan tappamisen. Koska olemme päättäneet uusia pienen terassilta portille johtavan polkumme, niin siinä samalla teen sen kivipuutarhan.
      Sellainen jossa on muutamat kivet ja mehikasvit sommiteltuna ja polun koristehiekka sitten jatkuu kattamaan sen mehikasviosuudenkin.

      Mulla on visio, katsotaan pystynkö muuntamaan sen käytäntöön vai tuleeko vaan sutta ja sekundaa. ;)
      Tykkään jotenkin tuollaisesta puuhastelusta, jossa se jokin ajatuksen tasolla omassa päässä oleva hahmotelma muuttuu konkreettiseksi ja muillekin näkyväksi.

      Poista
  2. Otahan kuvia kun valmista tulee. Voin pitää arpajaiset joissa voitat kylän reteimmän puutarhatontun! Kelpaa koirien kuseskella sen äärellä.

    Kiva tuo silmäklasihomma. Joskus ne asiat vaan etenee sukkelammin kuin luulisi. Passihommahan toimii nykyisin tosi hyvin, pointsit siitä. Omatkin saatiin noin viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, otan jos lupaat, että ET lähetä mitään puutarhatonttua! :D
      Tietysti joku kusitolppa-lähestyminen voisi olla ihan hyvä... hmmm...
      Mehikasvipenkistä tulee pieni, mutta toivottavasti ihan viehättävä.

      Joo, aidosti tuli sellainen ole prillikaupoilla, että siellä palveltiin asiakasta.

      Passini on vielä Ärrällä, haen sen huomenna jossain eläinlääkärin ja kampaajan välissä tai jälkeen. Mutta mieluusti haen sen sieltä, sillä viimeksi jouduin hakemaan poliisilaitokselta ja siellähän sitä sitten jonotettiin aika kauan....

      Poista
    2. Noh, sitä kusitolppa-ajatusta voi kehitellä :D
      Aidosti hyvästä asiakaspalvelusta tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa. Eikä tuo passihommeliuudistus nyt mitenkään penaalista ole. Pois jää jonninjoutava, turhauttava jonottaminen ja valmiin passin saa ärrän aukioloaikojen puitteissa sopivasti vaikka lottoa jättäessään.

      Oma ennätys oli aikanaan se, että selvisin Kilon passijonosta alle tunnissa (!!!). Seuraavat passit hainkin Kirkkonummelta, edelläni oli vain yksi mopokorttipoika eli jonotusta noin 10 minuuttia. Ja totesin, että ällistyttävän hyvässä kuosissa olivat poliisihenkilöt vaikka joka toinen kiikutti munkkipossua kahvimukinsa kylkiäisenä safkikselta palatessaan :D

      Ohoh, mites se ajatus taas karkasi? Pannaan loman ja univajeen piikkiin.

      Poista
    3. Toisaalta, talossa on enää yksi uros ja siitäkin varmaan kohta aika jättää, joten kusitolppaa ei tarvita. Aamullakin se käy nykäisemässä sellaisen melkein kyykkypissan pihalle kun on kova hätä eikä jalka nouse enää niin kevyesti.

      Passi irtosi Ärrältä noin viidessä minuutissa ja kävin siinä välillä apteekissakin. Kätsää kun silloin viisi vuotta sitten taisin jonottaa reilusti yli puoli tuntia Itäkeskuksen laitoksella ja samaalla sai kuunella kaikkien pidätettyjen häröilyjä kun niitä raahattiin kuulusteltavaksi... Että kyllä, kannatan tätä systeemiä kun anotaan ajanvarauksella ja noudetaan Ärrältä. Aika hieno on muuten toi uusi passi. :)

      Ajatus karkaa silloin tällöin eikä se ole niin vakavaa. Mä olen nyt ollut kolme päivää lomalla ja nähnyt todella levottomia unia...

      Poista
  3. toivottan hyvä loma ja kivoja puuhahommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puuhahommat ovat ihan loppusuoralla. Koriste- tai saumakiviä puuttuu vielä vähän, mutta sitten on valmista. Kuvia tulee kun on valmista. :)

      Poista