sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Suuren urheilujuhlan tuntua

Sitä on nyt ilmassa, sillä on aika polkaista käyntiin vuoden odotetuin ja himoituin kilpailu.

Aiheena on: keksi blogilleni parempi ja osuvampi nimi. 

Alkuperäinen nimi on silloin reilu vuosi sitten raapaistu omasta persauksesta kun en muutakaan keksinyt enkä ollut ollenkaan varma, kestääkö tämä blogiharrastukseni viikkoa kauempaa. Noh, kaikille lienee selvää, että jatkumoa on ollut ja olen kasvanut kiinni tähän tekeleeseeni ja löytänyt paikkani Blogistanian viidakossa. Eikä nimi näin ollen enää juurikaan kuvaa tätä ikiomaa oksennusämpäriäni.

Joten sana on vapaa. 
Kriteereinä ainoastaan, että nimi ei saa olla ruma sana (vittu, perkele ja saatana ovat poissuljettuja ehdotuksia, vaikka kyseisiä ilmaisuja täällä tiuhaan viljelenkin) ja nimi saisi olla mielellään aika lyhyt, mutta asennetta pitää olla. ;)

Kilpailuaikaa on viikko ja ensi sunnuntaina 9. päivä arvioin saapuneet ehdotukset ja valitsen niistä itselleni mieluisimman. Mikäli tasaväkis ehdokkaita on monta, arvotaan voittaja. Voittaja julkaistaan tietysti täällä kun blogi saa uuden nimen, mutta ilmoitan myös voittajalle henkilökohtaisesti, mikäli hänelle on joku yhteystieto tiedossani.

Kilpailun voittaja palkitaan ruhtinaallisesti ja lisäksi ehdottaja saa rutkasti mainetta ja kunniaa. Voittaja joutuu toki paljastamaan minulle oikean henkilöllisyytensä, sillä palkinto on postitettavaa mallia. Toki poste restante -osoitekin kelpaa minulle jos on niin ujo ettei tahdo itseään paljastaa.

Joten päästä luovuutesi valloilleen ja laita ehdotuksesi tulemaan joko kommenttiboksiin tai sähköpostiini, mikäli et halua paljastaa loistavaa ehdotustasi koko Blogistanialle.
    

27 kommenttia:

  1. Mä niin voin nähdä sieluni silmin (kuv.) kuinka lukijakunta puree huultaan ja miettii miettii miettii.... sitä samaa teen itsekin. Pää lyö tyhjää mutta koska kisasta on kysymys, täytyy tsempata. Saisko ostaa vokaalin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! :D
      Aivojumppahan on hyvästä. Aioin kirjoittaa, että tarkentavia kysymyksiä saa esittää aivoriihensä avuksi. Joten joo, saa ostaa vokaalin. Toki voin käyttää veto-oikeuttani jos liian intiimejä ryhdytään kyselemään.

      Poista
  2. Mun huulet on jo ihan rohtuneet, kun pureskelen niitä. Pitää ostaa kilpailuajalle hyvä huulirasva, koska eihän tästä tälleen tule mitään. Pistetään harkintaan ja palataan asiaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *lähettää blistexiä*
      Muista rasvata kunnolla! Kyllä se siitä. :)

      Poista
    2. Jumantsuika, Blistex lähetys saapui perille melkein samoihin aikoihin, kun laitoit sitä tulemaan. Sitä edelsi kyllä pieni äänenkorottaminen. Pimu oli pöllinyt mun Blistexin. Kohta alkaa tulla ideoita kuin rasvattuna. :)

      Poista
    3. Ai perillinen asialla. Semmoisia ne teinixit on. ;)
      Ja nyt odotellaan niitä rasvattuja ehdotuksia sitten... :D

      Poista
  3. Samma här, luin vasta nyt aamulla tämän ja alan miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänskättää, mitähän te rupeatte ehdottelemaan. ;)

      Poista
  4. Minunkin aivonystyrät yrittävät toimia. Saako ehdottaa useampaa nimeä? Voi nimittäin olla, että jos tulee jotain mieleen, niin sitten tulee paljon mieleen - tai jotain ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottakai saa ehdottaa useampaa. Sehän on vaan mukavaa kun on paljon hyviä vaihtoehtoja.

      Poista
  5. No niin, eka ehdotus. En nyt harjoita ollenkaan itsekritiikkiä, joten koitas kestää :D

    Nimi pöllitty suoraan edellisen postauksesi otsikosta eli HÄMÄRÄHOMMIA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ensimmäinen ehdotus. Kisa avattu, nyt sitten muutkin mukaan.
      Eikä ole huono tämä sun ehdotus. ;)

      Poista
  6. Mulla on lyönyt niin tyhjää, etten keksinyt omallekaan blogille parempaa nimeä. Sitten lyhensin sen kahteen kirjaimeen, ja nyt se ei enää löydykään hakukoneissa eikä näy muille uudella nimellä kuitenkaan. Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että ei näy hakukoneissakaan? Miksköhän ei, ihme homma...
      Jos ja kun mä tuun sun blogille, näkyy nimi mulla kyllä kaksikirjaimisena, mutta hakua en olekaan kokeillut.

      Poista
  7. Lisää ideoita:

    Sanoinpa silti
    Olisin voinut olla hiljaakin (joo, liian pitkä tiedän)

    Ja väliviivalla (ei kai mulla ole mikään fiksaatio väliviivoihin...!) vielä pidempi :D

    Olisin voinut olla hiljaa - tai sitten en


    VastaaPoista
  8. Niin ja siis missään tapauksessa en toivo, että olisit hiljaa. :D Lähestyn tätä asiaa huumormielellä, koska sinulla sellaista on ja se saa mielestäni välittyä otsikostakin. :)

    VastaaPoista
  9. Elegia on ihan liekeissä. :D
    Mutta ihan oot asian ytimessä, että huumoria saa ja pitääkin olla. Tietävätpähän poloiset millaiseen hourulaan eksyvät jos ensimmäistä kertaa ovat reissussa. ;)

    VastaaPoista
  10. Sun lempiharrastuksista tuli mieleen: Hortonomiaa ja paritanssia ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan olis harhaanjohtavaa markkinointia! :D
      Hortonomia joo, vaikka en siitä mitään ymmärräkään ja paritanssista ymmärrän vielä vähemmän. ;)

      Poista
  11. Arvasin, että olis pitänyt vetää motarilla liinat kiinni ja pysähtyä kirjoittelemaan ideoita heti saman tien. En uskaltanut, kun sellaista ei kuulemma saisi tehdä. Sellainen hämärä mielikuva kuitenkin on, että yksi niistä olisi ollut: Ässä hihassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että et vetäissy liinoja kiinni motarilla. Siinä olis voinu käydä huonosti.

      Hihassa vai hihasta? :)
      Muuten joo, mutta kun on toi Ässän käkenä -blogi, niin syyttää vielä plagioinnista nimen suhteen. Tai sit mun pitää ruveta esiintymään koko etunimelläni, jolloin homma oliskin ihan erilaista. ;)

      Poista
    2. Auto ja pitkät matkat on muuten just sellainen yhdistelmä, että siinä ehtii miettiä yhtä jos toista. Kunhan vaan muistaisi autosta noustessaan vielä, mitä tuli päätettyä tai keksittyä.

      Hihassa ja hihasta käy kumpikin. :)
      Plagioinnista tuskin mitään syytöksiä olisi tulossa, koska onhan Ässän käkenä ihan eri olla kuin vedellä ässiä hihasta alvariinsa.

      Yritän palautella mieliin niitä muitakin tai otan uusintareissun motarille.

      Poista
    3. Joo, ajellessa tulee pohtineeksi yhtä ja toista. Pitäis laittaa kännykästä äänitys päälle ja horista ääneen niitä aatoksiaan. Sitten ne muistuis mieleen automatkan jälkeenkin. :)

      Olet oikeassa Ässä-asiassa. :D

      Poista
  12. Siivousta ja sielunruokaa.

    VastaaPoista
  13. Royal -S-, siniveristä sadattelua.

    VastaaPoista
  14. Suurta siniveristä egoani hivelisi tällainen nimi... ;D

    VastaaPoista