lauantai 3. marraskuuta 2012

Yhtä ja toista ja kaikenmoista

Loppuviikko on ollut pakattuna täyteen kaikenlaista. Tuntuu siltä, että on ehtinyut käydä kotona suurinpiirtein kääntymässä.

Keskiviikkona rynnimme hakemaan sitä puolikasta ja paloiteltua lambiamme. Tällä kertaa kasvattaja oli antanut teurastuksen jollekin ulkopuoliselle tehtäväksi kun aiemmin tilallinen itse on teurastanut karitsat. Täytyy sanoa, että se ulkoistaminen taisi olla virhe... 
Saimme monta pussillista epämääräisiä lihanpaloja luineen ja ilman. Ainoa hyvä ja selkeästi tunnistettava oli potka, jonka säästämme pääsiäiseksi. Mutta muuten. Kyljykset olivat joo okei, vaan muuten oli pelkkä lammaspatakamaa, jota jo turhautumisessani kutsuin koiranruuaksi. Noh, ehkä me keksimme niille käyttöä, mutta tuli vähän sellainen kusetettu olo. Ja voipi olla, että enää emme moiseen hankintaan ryhdy jos jälki on tuollaista, valitettavasti. Harmittaa, vähän.

Torstaina piti sitten hektisen työpäivän päätteeksi rynniä kauppaan hommaamaan pyhäinpäivän eväät. Perjantainahan ruokakauppaan ei olisi ollut mitään asiaa, sillä luultavasti siellä oli ihan maailmanlopun meininki kuten aina kun kauppa on yhden (lauantai)päivän kiinni. Ja hei, ensi viikonloppuna ovat sitten sunnuntaina kaupat kiinni kun on se isänpäivä.
Torstai-iltaan kuului myös pieni "huijaus" kun anoppi oli tietysti käskyttänyt meitä käymään Hietaniemen hautausmaalla sukulaistensa haudalle kynttilöitä viemään, niin mepä olimme ovelia ja kävimme jo tuolloin. Emmekä tietenkään kertoneet totuutta. Mutta niin se on, että minä en sinne Hietsuun lähde rynnimään tällaisena päivänä kun siellä on se miljoona muutakin kynttilän kiikuttajaa.
Oveluudestamme palkitsimme itsemme sitten niillä Ranskan juustoilla sekä punaviinimukillisella.

Eilen oli taas hektinen työpäivä ja piti kiiruhtaa kiitolaukkaa kotiin kun illalla oli luvassa yhdistelmäbileet teemoilla Oktoberfest & Halloween. Joo, jos en olisi ollut ilmoittautunut etukäteen, niin olisi jäänyt menemättä. Jotenkin oli vähän nuttu tyhjä kaiken ryntäilyn jälkeen. No, tulipahan käytyä ja olisi voinut jättää oikeasti väliin. Muutamilla tyypeillä on vuodesta toiseen samat typerät jutut ja osa puolestaan kuvittelee parin bissen jälkeen olevansa niin vastustamattomia, että... yök. Onneksi ei tullut lähdettyä minnekään jatkoille, vaan taksi toi kotiin hyvissä ajoin.

Tänään olen möyrinyt vihdoin kukkapenkissäni kun sade lakkasi ja ilmakin oli ihan mukava. Kukkapenkistä pukkasi iloisesti helmililjan vartta ja aika surutta kaivelin sipuleita ylös rankalla kädellä. Tilalle istutin krookuksia, tulppaaneja sekä narsisseja. Krookuksen ja narsissin sipuleita tökin vähän muuallekin. Katsotaan sitten keväällä, mitä niistä tulee vai tuleeko mitään. Toivottavasti tulee.
Pitäisi vielä perata tuo "ryytimaa" kun siinäkin on ihan hirveästi sammalta ja ties mitä rikkaruohoa. Tällä kertaa ei selkä kestänyt enempää kuokkimista.

Nyt on aika rauhoittua viettämään pyhäinpäivän iltaa. Pitääpä sytytellä taas pihalyhdyt palamaan ja sisälle tuikkumeri. Saunan lämmitys on seuraavana ohjelmassa, joten eiköhän se tästä, rento ilta lähde käyntiin. Onneksi ei tarvitse lähteä minnekään hillumaan. 

Mukavaa ja rentoa iltaa kaikille, mitä sitten teettekin!

2 kommenttia:

  1. No on sulla näköjään ollut melkoisen vauhdikas viikko, ota nyt nainen rauhallisesti nämä pyhät eli hyvää Pyhäinmiesten päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, koomailin tehokkaasti loppulauantain ja eilisen. :)
      En jaksanut edes blogistaniassa kommentoida, vaikka vähän pyörähdinkin siellä ja täällä.

      Poista