lauantai 24. tammikuuta 2015

Onnellisuuspohdintaa

Minä pohdin kovin usein sitä, ovatko koirani onnellisia. Koska lemmikit on hankittu omaksi iloksi ja täysin itsekkäistä syistä, lienee ihan aiheellista pohtia aina silloin tällöin sitä, pystyykö tarjoamaan niille arvokkaan ja onnellisen elämän.

Kotona olevista koirista sanoisin, että kaksi kolmesta on onnellisia. Ihan vaan tarkkailemalla niitä voin tehdä tällaisen päätelmän.

PP on mielestäni onnellinen vanha koira. Sen elämässä ei ole suuria mullistuksia eikä sen arkielämässä ole mitään kamalaa tai pelottavaa. Ruokaa tulee säännöllisesti, ulos pääsee haistelemaan muiden terveisiä ja lenkit, ne nykyään lyhyet, tehdään sen ehdoilla ja tahdilla. Ja PP:n maailmassa kaikki on hyvin kunhan Mamma on olemassa ja lähellä.

VV on selkeästi onnellinen nuori koira. Siitä suorastaan näkee kuinka se välillä nauraa meille ja meidän kanssamme. Sen asema laumassamme on aika erityinen, sillä lellipenskahan se vähän on, mutta kuitenkin siten, että kuri säilyy. Se on fiksu koira ja välillä mietityttää, että tuleeko sille tarjottua tarpeeksi älyllisiä haasteita kun emme mitään sen kummemmin edes harrasta. Mutta se rakastaa kainalossa köllöttelyä ja päivittäiset leikkihetket tarjoavat kuitenkin jotain virikkeitä. Lisäksi ne ovat PP:n kanssa ihan parhaat kaverukset.

Mutta tuo Juniori... *huoh* Koiran elämä on kovaa kun pitää pelätä melkein kaikkea kamerasta ja pölynimurista lähtien ja hermorakenne on niin huono, että kaikkeen pitää reagoida haukkumalla pää suorana, Olipa kyseessä sitten ihan normaali lenkille lähtö tai aamulla herääminen. Se on useinmiten kireä kuin viulunkieli enkä ole ollenkaan varma, että se on onnellinen. Se on niin huumorintajuton, että se ei ole ollenkaan samalla aaltopituudella vaikkapa VV:n kanssa. Ja VV:n tulo taloon järkytti sen elämää suuresti. Sen ehkä onnellisin aika elämässä oli silloin kun Mummeli oli laumasta poistunut vehreämmille paimennusmaille ja VV:tä ei ollut vielä olemassakaan. Tunnen siis usein piston sydämessäni tuon koiran vuoksi, mutta en kai voi kovin paljoa asialle tehdä kuin koittaa pitää nämä "eläkevuodet" tuiki tavallisina ja tasaisina sen kannalta katsoen.

Tämä onkin hyvä aasinsilta siihen, että nuo uudet naapurit eivät lakkaa hämmästyttämästä minua näköjään koskaan. Heillä on koira, jonkun sortin seropi, sellainen vähän keskikokoa pienempi ruskea otus.
Olen pannut merkille, että koira ulkoilee käytännössä täysin tuossa heidän etuovensa edessä. Siihen sitä sujuvasti paskatetaan yhteiselle nurmialueelle ja jätetään ne paskat siihen. Lenkillä sitä ei käytetä. Joskus se pääsee narussa kulkemaan takapihan ovelta kiertäen etuovelle, sellaiset parisataa metriä.
Lisäksi koira on todella usein yksin. Ja silloin kun se on yksin, on se mitä ilmeisemmin teljettynä yläkerran makuuhuoneeseen, jossa on ikkuna auki. Ja jossa se sitten haukkuu jokaista ulkoa kuuluvaa risahdusta ja ohikulkijaa. Olen myös melkoisen vakuuttunut siitä, että koira saattaa olla yksin vaikkapa vuorokauden putkeen. Arvaatte varmaan, että silloinhan sen on tehtävä tarpeensa sisälle, sillä väitän että koira ei luonnostaan pysty pidättämään vuorokautta...
Se koira ei voi olla onnellinen, väitän minä. Ja olen vakavasti harkinnut eläinsuojeluilmoituksen tekemistä, mutta en usko sen johtavan mihinkään. Miksi ihmiset ottavat koiran jos sen tarpeista ei viitsitä huolehtia millään tavalla? Olen surullinen tuon koiran puolesta ja mieleni tekisi tempaista niitä omistajapaskiaisia turpaan.

14 kommenttia:

  1. Eikun TEET sen eläinsuojeluilmoituksen kun tilanne on kerta tuollainen! Jos näet että elukka kärsii etkä tee asialle mitään, on melkein sama asia kuin itse tekisit sille sen kärsimyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos "sortuisin" ajattelemaan noin, että itse aiheutan kaiken kärsimyksen kaltoin kohdelluille eläimille tai ihmisille, niin pollahan siinä hajoais. Joskus olen halunnut pelastaa kaikki turkistarhojen asukit ja eläintarhojen huonoissa oloissa olevat elukat, mutta eihän se vaan ole mahdollista.
      Pointtini on, että en usko ilmoituksestani tai tarkastuskäynnistä olevan oikeasti mitään hyötyä. Senhän ovat jo todistaneet sillä, että saamastaan varoituksestakin ovat viis veisanneet, joten miksi joku tarkastuskäyntikään hetkauttaisi suuntaan tai toiseen.
      Mutta teen ilmoituksen, nimettömänä toki kun olen raukkis, vaikka eilen näinkin oikein kaksi kertaa koiraa vietävän metsänpuolelle tarpeilleen... (vau).

      Poista
  2. Voi Junioria, mimosankukka koiran muodossa. Herkkä luonne ja hetkittäin huojuva hermorakenne ovat vaativa yhdistelmä. Onneksi sulla on viisautta huomata tuon koiran erityispiirteet.

    Naapurin koiranpito sen sijaan sai niskakarvani pystyyn. Oliko se nyt niin, että ne naapurit ovat vähän hankalia kaikissa asumisasioissa? Mikäli ovat vuokralla, voisitko ottaa yhteyttä asunnon omistajaan ja kertoa tilanteen niinkuin se on?

    Eläinsuojeluilmoituksen voi toki tehdä omaatuntoaan rauhoittaakseen, mutta tietäen maamme eläinsuojelulain tulkinnat, ilmoitus ei johda mihinkään. Ja jos vaikka koira heiltä jotenkin pois saataisiin, heillä on vilauksessa uusi pentu. Niin kauan kun täällä myydään peräkontista pentuja ja ei ole mitään rekisteriä eläinsuojelutapauksista, nämä urpot ja niiden serkut saavat kissoja, koiria, hevosia ja muita lemmikkejä niin paljon kun nurkkiin mahtuu.

    Dislike! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juniori on... kovin omanlaisensa. Moista ei ole aiemmin minun polulleni osunut enkä ole varma haluanko tulevaisuudessakaan toista sellaista elämääni.

      Oikein muistit, ovat täysin piittaamattomia kaikesta. Isännöitsijän kautta ollaan yhteydessä omistajaan, joka ei ainakaan viimeksi ollut kovin ilahtunut vuokralaistensa käytöksestä.

      Ja tuosta eläinsuojeluilmoituksesta sekä -laista olen kanssasi liikuttavan samaa mieltä. Se on niin monta kertaa nähty, että sanktiot ovat mitättömiä ja niitä voi aina kiertää.
      Itse olen ollut tyhjentämässä kenneliä, jossa itku pääsi enkä voinut käsittää ihmisen piittaamattomuutta ja julmuutta kun antoi koiriensa sillä tavoin kärsiä. Tuliko rangaistus? Juu, osittainen koiranpitokielto määräajksi ja ennen tuomiota oli sujuvasti sijoitellut "parhaat" (=pennutuskelpoiset) koirat muiden ihmisten nimiin. Että sellainen eläinsuojelulaki meillä.

      Poista
  3. Sympatiat Juniorille. Onhan se elämä joskus aika pelottavaa ja ahdistavaa, mutta jospa Juniorilla onnellisiakin hetkiä olisi? Toivotaan ainakin niin.

    Mutta tuo naapuri. Siis voi helvetti sentään. Mä olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi ensin suorittaa jonkinlainen koira-ajokortti, jolla selvitetään, kuka on kykenevä antamaan eläimelle hyvän elämän ja kuka ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on sillä toki onnellisiakin hetkiä, mutta karrikoiden se on kuin Asterixin kylän asukkaat: pelkää, että taivas putoaa niskaan.

      Joo, ovat kyllä naapurit osanneet hämmästyttää ihan kaikilla elämän osa-alueilla. "Parhaimpana" ehkä se, että vahingossakaan ei tervehditä jos vastaan tullaan.
      Kannatan koira-ajokorttia lämpimästi, mutta sen toteuttaminen on aika haasteellista. Onhan sitä pohdittu.

      Poista
  4. Kaikenlaisille paskiaisille koiria annetaan. Tee vaan se ilmoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti monia kiinnostaa ne muutamat roposet, jotka koirasta saa, sen jälkeen on ihan sama mitä sille tapahtuu.

      Poista
  5. Komppaan edellisiä ja suosittelen ilmoituksen tekemistä.
    Meillä oli naapurissa sama tilanne mutta se saatiin kuntoon vanhalla kunnon "laiminlyömisistä turpaan" - metodilla mikä tietysti on väärin mutta minkäs teet kun järkipuhe ei tehoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se vähän noloa kun tällainen täti-ihminen kävisi täräyttämässä naapurin kukkakeppiä käkättimeen. Siis noloa sille kukkakepille...

      Poista
  6. Tuota koirien onnellisuutta minäkin joskus pohdin, kun katselen terrierivanhustani. Se on aina ollut oikea peruspessimisti, mutta sen huumorintaju on vailla vertaa. Kaipa se onnellinen on, kun saa nukkua ja syödä ja välillä kaivaa kuoppia.

    Olen samaa mieltä kuin toisetkin, eläinsuojeluilmoitus naapureista. Jos viranomainen kävisi kylässä, voisi naapuri ehkä vähän pelästyä ja muuttaa tapojaan (paino sanalla ehkä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan se vähän ehkä herätellä (painotan sanaa ehkä) sitä porukkaa. Että he eivät todellakaan elä yksin siinä taloyhtiössä ja että on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet heidän koiransa hyvinvoinnista. Joihinkin se tepsii, toisiin ei. Aina kannattaa kokeilla.
      Olen itsekin tehnyt yhden tarkastuskäyntipyynnön erääseen asuntoon (kissoja). Ei siitä muuta seurausta tainnut olla, kuin että sain pitkän aikaa 'nimettömiä' puhelinsoittoja.

      Poista
    2. Kionaya: lemmikkieni onnellisuus on pohdituttanut minua niin kauan kuin lemmikkejä olen omistanut. Aikoinaan pohdin jopa akvaarion pidon eettisyyttä... Mutta koiristani uskon, että pohjimmiltaan ne ovat onnellisia kun kuitenkin perusasiat ovat kunnossa eikä niitä kohdella huonosti.

      Hirnakka & kaikki muutkin: Tein ilmoituksen ja nössösti halusin pysyä anonyyminä. Katsotaan nyt mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Olen ollut havaitsevinani "lusikoiden jakoa" kyseisessä naapurissa, mutta se saattaa olla ihan mielikuvitukseni tuotosta. En edes tiedä onko koira jomman kumman alunperin vaiko yhteisesti hankittu.

      Poista
    3. Hyvä kun teit ilmoituksen *hali!*

      Poista