keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tunnettu potilas

Kun en nyt keksi mitään järjellistä kirjoitettavaa, niin surkuttelenpa itseäni ja paljastelen kans.

Viikko on nyt vierähtänyt nilkan telomisesta ja turvotus on edelleen melkomoinen, samoin väri on komea. Johtunee osittain siitä, että enhän minä ole täällä joutanut makaamaan koipi ylöspäin, vaan olen konkannut menemään milloin missäkin. 

Nilkan liikkuvuus tuntui jo hieman paremmalta, mutta eilen kolautin jalan johonkin juureen tai muuhon mötikkään tuossa lähimetsässä koirien kanssa konkatessa sillä seurauksella, että kinttu tuntuu kipeämmältä.

Onneksi ostin apteekista kunnollisen nilkkatuen, joka estää koiven vääntyilyn sivusuunnassa. Idealside kun on meikäläisellä vähän sellainen, että tuppaa menemään liian kireälle eikä sitä voi sitten kauaa pitää. Tuota nilkkatukea voi pitää koko päivän ja puristusta voi vaihdella helposti kun siinä on tarranauhakiinnitys.

Räpsäisin ketarastani iloksenne muutaman otoksen. Katsokaapa kuinka komeat värit ja mitkä pulleat muodot!

Kivasti näkyy sukan varren puristus eikä nilkkaa ole ollenkaan.

Hämmentävät mustelmat varpaissa...
Itseni lisäksi on talossa ollut pari päivää toinenkin potilas. Nimittäin VV. Tavaraa on tullut molemmista päistä ja ehdin jo todella huolestua sekä kuvitella kaikkea mahdollista suolitukoksesta alkaen. Nyt tilanne näyttää jo paremmalta ja aamulla ruoka maistui sekä on pysynyt sisällä. Taisi olla vaan joku ärjympi suolistopöpö johon auttoi pieni paasto. Niin, eikä sitä aina tiedä mitä kaikkea se tuolta ulkoa imuroi kitusiinsa... 

Lopuksi siis hieman viehättävämpi kuva talon toisesta potilaasta.

Työnnä nyt se kameras...
Nyt me nilkutamme toisen potilaan kanssa postilaatikon kautta jääkaapille. Mukavaa päivänjatkoa!

14 kommenttia:

  1. Hesus, sun koipeas ! Entisenä ja nykyisenä letkunilkkana voisin veikata, että nivelsiteissä on repeäminen. Sen verran komea näky on. Suosittelen lämpimästi lääkärissäkäyntiä, jos et ole jo käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt lääkärissä, vielä. Kaikki nettijutut olen kyllä lukenut ja eri lääkäreiden kirjoittamat artikkelit. Tulin siihen tulokseen, että eivät ne sille mitään tee? Vaan pakko kai se on kohta mennä jos ei tuo turvotus vähene eikä kunto kintussa muutenkaan kohene... :-(

      Huomasitkos, että yhteinen suosikkiblogimme on vetäytynyt "julkisuudesta" kutsun taakse? Mitähän nyt on meneillään...

      Poista
    2. Mulla on kyllä nivelsidettä kiristetty, joten luulisi niiden korjaavan, jos jotain on repsahtanut. Kannattaa ainakin käydä näyttämässä.

      TÄH ?!! --- Kato, niin oli ! Mutta vastahan sitä eilen ainakin pysty vielä lukemaan. Mä luulen, että se kiva mies, jonka kanssa se ei vielä ole ollut 'sillai' - siis se ainoa niistä koskaan treffailemistaan - on varmaan löytänyt sen blogin ja ihmetellyt sen muikin pystyyn. Oijoi, mä en saa nyt unta tältä... mitä tää on ? Niin, törkeenkauheelta uteliaisuudeltani. :D

      Poista
    3. Kävin yleislääkärillä tänään -> löytyi murtuma, joten huomenna ortopedille kun tämä ei oikein osannut sanoa, pitääkö leikata vai riittäisikö kipsaus. Sormet ristissä toivon kipsausta tai jotain "kevytversiota".

      Joo, vähän puskista tuli toi "sulku". Mäkin luulen, että se narahti johonkin suuntaan ja sit tulikin hätä. Jännää! Saadaankohan me koskaan tietää? Niitä juttuja on seurannut kuin parastakin saippuaoopperaa. ;D

      Poista
    4. Sitkee sissi olet, pakko myöntää, kun murtuneella koivella painelet menemään. Mä toivon, että tekevät sen, millä koipi saadaan kuntoon. :)

      Sillä on tarve kirjoittaa julkisesti eli saadaan tietää. :)

      Poista
    5. Nyt kun on ollut tuo hieno "moonboot" jalassa, niin tuntuu ettei tartte mihkään operaatioon mennäkään... ;)

      Näköjään oli palautunut taas näkösälle, mutta "hieman" modifioituna eli kaikki aiemmat tekstit poistettuna. Aika jännää...

      Poista
  2. Komeet on värit kintussa!
    Eikä sinne lekurii kannata mennä. Joko eivät tee mitää tai sitte leikkaavat ja se on pal pitempää kipee. Toi menee ohi kolmes kuukaudes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin kuitenkin kun kävi ruimimaan niin kovasti, varmaan siks kun se turvotus aavistuksen laski.
      Murtuma sieltä löytyi, joten huomenna kuulemaan jatkotuomiot.

      Poista
  3. Voi hirvitys tuota sun kinttuas :O Aika jäätävän näköinen. Eikö sulla kuitenkin ole jotain työterveysetua, käy siellä näyttämässä. Noi mustelmathan lähtevät tuosta haalistumaan mutta jos nilkan liikkuvuus ei piakkoin parane, siellä voi oikeasti olla jotain rikki.

    Mulla on pari kertaa hevonen ruhjonut jalkapöydän tuommoiseksi, hokkikengällä pyörähti piruetin jalkateräni päällä. Mustelmat kestivät about kuukauden mutta ihmeeksi mitään kummempaa ei hajonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon virkavapaalla, joten työterveyshuoltoa ei voi silloin käyttää. Mikä oikeastaan on ihan hyvä, sillä suosin mieluummin tuota lähempää löytyvää toista lääkäriasemaa ja sinne tosiaan suunnistin. ;)

      Mullakin on iso polle tallannut kunnolla jalkapöydän päälle ja mitään ei vaurioitunut, mikä oli iso ihme kun sattui kuitenkin aika pirusti.

      Poista
  4. Hitsi kommentti hävis bittituuliin... Joo karski on kyllä näky ja varmasti pirun kipiä. Mä kävin lekurissa tuosta vaivasta ja se hyöty oli tosiaan että sai saikkua, kun joudun työssä jonnin verran kävelemään... ja sai sen nilkkatuen kans joka esti nilkkaa enempi muljumasta. Kolmessa viikossa koipi parani aika mukavasti, joskin vältin pitkään esim. portaikossa juoksentelua. Kyllä se siitä paranee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän bloggerin kanssa välillä käy niin, että kommentti katoaa. Siksi melkein kannattaa ottaa copy ennenkuin painaa tota julkaise-nämikkää.

      On kipiä ja ihan syystä, kuten röntgenkuva osoitti. Lekuri vaan tuumi, että "sulla on varmaan tosi korkea kipukynnys kun oot tolla kävelly viikon". En sit viitsinyt sanoa, että mä en ole mikään lääkäreiden suurkuluttaja ja mun pitää olla TOSI kipeä ennenkuin menen...

      Poista
  5. Hyvää päivää minkä näköinen kinttu!
    Toivottavasti asiat ovat menneet parempaan suuntaan sillä sen verran hurjalta nilkkas näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, huomenna operaatioon, että ehkä se siitä lähtee paranemaan jos ei ole kuolemaksi...

      Poista