perjantai 30. syyskuuta 2011

Per-jan-TAI!!

Siinä ne tärkeimmät! :D
Jotenkin ollut ihan hir-vit-tä-vän pitkä työviikko, siis niinku *puuh*. Siksi iloitsen kovasti, että on perjantai ja olen jo kotiutunut töistä *jee* ja aurinko paistaa ja on ihan kesäkeli! :)


Ei muuta kuin lenksulle rekkujen kaa ja sit pihalle nauttimaan viimeisestä (siis todennäköisesti) kesäillasta. Piti oikein käydä hakemassa grillattavaa.


Nii, siippa kotiutui työreissustansa eilen ja ei tod. tuonu tulkkareita. En tiedä miksi olen pettynyt, koska pitäishän mun tietää, että aina käy näin. Oon silti ja pakotinkin sen sitten ostamaan pullon Keltaista leskeä, jonka aion korkata tänään. ;)
Tai kai mun vaan pitäis olla tyytyväinen, että se tuli kotiin eikä jääny sille tielleen, vai...? Ärsyttää silti.


Eli lyhyestä virsi kaunis, nyt viikonlopun viettoon! :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ei ehkä sittenkään

ihan niin huono päivä kuin vielä päivällä kuvittelin. Mummeli todettiin ikäisekseen hyväkuntoiseksi (hieman ylipainoiseksi tosin) ja yksi patti julistettiin tarkkailuun, toinen julistettiin nivelrikoksi, suuhun annettiin kuuri ja hymy rassataan puhtoiseksi sitten kun emäntä ja siippa ovat käyneet lokakuun lomamatkallaan.
Mummeli hyrisi tyytyväisyydestä monestakin syystä:
  • Pääsi emännän kanssa ihan kahdestaan autoilemaan!
  • Pääsi pitkästä aikaa treffaamaan Mr. eläinlääkäriä (juu, emäntäkin tykkää hänestä kovasti)!
  • Pääsi treffaamaan emännän äitiä!
Kaikki tämä oli to-del-la fantsua ja väsyttävää ja nyt voikin pieni vanha koira kuorsata onnellisena sohvan nurkassa (minkä myös tekee aika äänekkäästi).
Hauskaa, että koirilla on pienet ilot, mutta myös mustasukkaisuutta on ilmassa. Kotiin jääneet miss juniori ja herra Peräkammarin Poika (alias PP) olivatkin sitten lyöneet viisaat päänsä yhteen. Nimittäin unohdin estää pääsyn olohuoneen puolelle, niin eikös PP ollut sitten kusaissut maton kulmalle. No tottakai!!! Pääsi aika monta ärräpäätä asian huomatessani, jolloin PP hiipi keittiön pöydän alle ja juniori yläkertaan sängyn alle. Onneksi on olemassa tehomyrkky, jonka löysin Mustin ja Mirrin valikoimista. Kyllä toimii. Lähtee kusiläntit ja hajut kanssa eli ei ole kiinnostusta kusaista samaan kohtaan uudestaan sen takia, että siinä haisee entiset.

Mutta joo, pientähän tuo on loppujen lopuksi. Siippakin tulee huomenna kotiin ja viikko on kohta voiton puolella. Josko sitten viikonloppuna vielä sienimetsään hakemaan syksyn viimeiset suppikset. Sitten riittää, niin hauskaa kuin sienestys onkin, sillä pakastin ratkeaa kohta liitoksistaan.

Loppuun haluan ihmetellä kaihileikkaussysteemiä tässä maassa. Julkisella puolella jono on käsittämättömän pitkä ja leikkaavat silmän kerrallaan etkä voi tietää minne joudut menemään operoitavaksi kun kunnat/kaupungit ostavat palvelun joltain spesialistilta, siis siltä joka on sattunut voittamaan kilpailutuksen. 
Yksityispuolella pääset leikkaukseen öpaut koska haluat ja sille lääkärille, jolle haluat (eli lähellä kotia luultavasti). Niin ja leikkaavat molemmat silmät kerralla. 
Arvaan, että siellä jo huudellaan hintaa. Juu, niin minäkin luulin, mutta julkisella puolella kun leikataan silmä kerrallaan, niin maksetaan tietty myös yhdestä. Loppujen lopuksi kahden silmän hinta sekä julkisella, että yksityisellä on ihan tasan sama euroissa. Että arvaatte varmaan, mitä suosittelin äidilleni... Kukkaron nyörejä joudun tietty höllentämään, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että joudun lykkäämään oman haaveeni näön korjausleikkauksesta tuonnemmaksi.

Läskivalitus saa edelleen jäädä tuonnemmaksi. Nyt menen homehtumaan kutimen ja töllön ääreen. ;)

Huono päivä

Ja siksi käytänkin törkeästi työaikaani kirjoittaakseni vuodatuksen joka ei suostu odottamaan iltaan asti.

Siippa on työmatkalla (taas) ja noina aikoina onnistun aina kukkumaan aamuyöhön asti valveilla ja sen jälkeekin vielä pohdin maailman menoa ja kurjuutta vain herätäkseni väsyneenä uuteen aamuun. Lisääntyvä syksyn pimeys ei auta asiaa ja voinkin julistaa kaamoksen virallisesti alkaneeksi (ainakin omalta osaltani), sillä tällä viikolla on nauttinut kirkasvalolampun annista joka aamu.

Tänä aamuna nuokuin kahvikuppini kanssa aamu-TV:n jorinoita kuunnellen ja pohdin mm. ikääntymistä ja omia läskejäni sekä vanhuuden vaivoja. 
Vien tänään vanhimman koiramme "pattien ihmettelyyn" eläinlääkärille ja siinä aamun hetkenä tunsin hetkellisen surun häivähdyksen siitä, että en tiedä kauanko meillä on vielä "mummelin" kanssa yhteistä aikaa. Ja niinhän se on ihmistenkin kanssa. Äitini viettää muutaman viikon kuluttua 70-vuotispäivää ja on ikäisekseen oikeinkin hyväkuntoinen. Vaan mistä näitä tietää, mikä on kenenkin päivien määrä? 
Isäni kuoli muutama vuosi sitten, toki oli juoppo ja megatupakoitsija, joka sairastikin keuhkoahtaumaa. Ehti päästä sairaalasta kotiin ja viikkoa myöhemmin löytyi kuolleena kotoaan kun keuhkot olivat sanoneet sopimuksen irti... Eli tulipa silloin koettua se, miltä tuntuu kun poliisi käy tuomassa huonoja uutisia. Enpä toivo sitä(kään) kenellekään.
Kuin tilauksesta, soitti äitini ollessani ruokiksella, että "silmälääkärillä tässä olen (ajokortin jatkoa varten), molemmissa silmissä on kaihi. Pitää päättää jonotanko julkiselle vai menenkö yksityiselle, joka maksaa X euroa."  Mitäs siihen sanot muuta kuin, "menet tietysti yksityiselle".
Tästä ajatukseni pongahti takaisin siihen mummelikoiraamme ja sen tämänpäiväiseen eläinlääkäriaikaan. Tuli vähän kuristava tunne ja toivon, että emme saa mitään liian huonoja uutisia. Vaikka totuuden nimissä pitää sanoa, että mummeli-koira on välillä todellinen "pain in the ass" ja aito narttu sanan jokaisessa merkityksessä, niin vaikea olisi kuvitella huusholliamme tämän 11,5 yhteisen vuoden jälkeen... 
Näillä kuviin ja tunnelmiin sitten odottelemaan iltaa ja sitä lääkärikäyntiä. Läskivalitus tulee sitten toisella kertaa, nyt ei pysty. ;)

Mummeli-koira nuorehkona tyttönä

tiistai 27. syyskuuta 2011

Ja pakko kokeilla myös mobiilisti

Jotta olisin kunnon nörtti, pitäähän mun myös kokeilla postausta kännykästä. ;)
Tässä siis kesän kukkaloistoa omalta pihalta.

My first blog

Perustin blogin, ihan ensimmäisen omalta kohdaltani... Miksikö? Eihän tätä varmaankaan kukaan lue, mutta ehkä aika oli osaltani kypsä blogin aloitukseen. Ehkä se palvelee minua jonkinlaisena päiväkirjan tapaisena hökötyksenä.

2000-luvun alkupuoliskolla olin töissä IT-alan yrityksessä monen "ionipipon" ja nörtin ympäröimänä. Ja se nörttiyshän tarttui... Olin netin ja sen kaikkien mahdollisten silloisten palvelujen suurkuluttaja. Suuri osa vapaa-ajasta hurahti koneella chattäillessa, irkatessa jne. Oli kriittisen tärkeää, että nettisivut olivat aina vimpan päälle ajan tasalla (omat ja ne "miljuunan" muun ihmisen sivut, joita ylläpidin). Sitten iski infoähky jossain kohdassa. Hyvä, että jaksoi privaatin sähköpostinsa lukea muutaman kerran viikossa. Ja omia nettisivujani olen viimeksi päivittänyt vuonna 2009, mutta eipä paljoa puristele! :D

En siis lupaa jokapäiväisiä kirjoituksia, hyvä jos viikottain saan tänne jotain täräytettyä. Ja niiden tulevien tekstien järjellisyydestä tai järjettömyydestäkin voidaan olla montaa mieltä. Mutta aika näyttää, kuinka akan käy.

Loistavan sienivuoden kunniaksi tässä kuva metsän herkuista. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Pakastin täyttyy suppiksista ja samalla saa raitista ilmaa. :)